19.2.2023

Tom Tiaisen Neri on kirja ilman sanoja




Neri on kokonaan sanaton kirja, jossa jätetään kokijalle tilaa tulkita tarina kuvien kautta.

Tom Tiainen on taiteilija Nerin takana, joka on luonut omanlaisensa maailman kotikaupunkinsa Kokkolan maisemiin. Hyvin perinteiset piirrokset siivittävät tarinaa, joka ei ole tarvinnut puhekuplia lainkaan.




Kokija, lukija, katsoja. En oikeastaan tiedä mihin rooliin asetun kirjan avatessani. Vai avasinko sarjakuvan? Kuvat avautuvat sarjoissa, mutta eivät oikeastaan noudata perinteisen sarjakuvan kaavaa. Aina välillä sivuilta voi bongata viittauksia kuuluisiin suomalaisiin maalauksiin.




Olen sisällä lyhytelokuvassa, jonka rytmin saan kuitenkin itse päättää. Tarina vyöryää ylitseni, mutta olen itse hallinnassa yhdessä taiteilijan kanssa. Kyseessä on vahvemmin vuoropuhelu kokijan ja teoksen kesken, kuin se olisi tekstin kanssa.




Kirjan, sarjakuvan, teoksen tarina kertoo sirkustaiteilijasta, joka menetti vaimonsa pieleen menneen tempun vuoksi trapetsilla. Typerä sattuma, lentoon lähtenyt kyyhkynen, muutti perheen elämän ja nyt tytär pohtii menneisyyttä.




Tarina tuo esiin paljon julmuutta, jota ihmiset toisilleen aiheuttavat. Se myös kertoo sattumanvaraisuudesta ja typerästä onnesta ja miten kaikki on ihmisen elämässä kiinni vain pienistä hetkistä. Juuri sellaisista, joita kirjan kuvat edustavat.




Pienet hetket muodostavat ison kokonaisuuden ja niin tapahtui myös Nerin kanssa. Sanaton tarina on tarina, jossa kokija on suuressa vastuussa teoksen vastaanottamisessa. Se on kutsu taiteilijalta astua sisään luomisprosessiin ja tässä tapauksessa kutsun vastaanottaminen oli vaivan arvoista.




Katso myös:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti