24.2.2023

David Lynch toi hämärän maailmansa Jätkäsaareen

Infinite Deep on valokuvanäyttely, joka on esillä Jätkäsaaressa 4.11.2022-28.2.2023. Twin Peaks on itselleni sellainen järkälemäinen kulttuurillinen vaikute, että Lynchin näyttely Helsingissä suodattuu välttämättä megatonnillisella ennakko-odotuksia.

David Lynch on Twin Peaksin lisäksi tunnettu lukuisista elokuvista ja projekteista musiikin parissa. Vuosikymmenten aikana syntynyt kulttuurillinen jälki on Lynchillä vaikuttava ja näyttelyyn astuminen on samalla astumista siihen omaperäiseen ja vähän kieroutuneeseen maailmaan, jonka hän on luonut.


David Lync. Kuva: Josh Telles


Lynchin toisiin maailmoihin vievät teemat ovat löytäneet osuvan ympäristön Helsingin Länsisataman T1 terminaalista. Vanha ja vähän ränsistynyt terminaali on ennen kunnostusta välitilassa, jossa voi vielä aistia Tallinnaan matkustavat turistit. Transendentaalinen meditaatio, jonka puolestapuhujana Lynch on tunnettu, on tilan kautta läsnä kokijan ajatuksissa.
 



Lynch kuvaa vanhoja tehtaita, koska on kiinnostunut ajan jättämistä jäljistä. Sama teema tulee kuitenkin mieleen myös kaikissa muissa näyttelyn kuvasarjoissa. 120 kuvaa käsittävässä näyttelyssä on sarjoja muun muassa alastonkuvista ja lumiukoista. Kaikkea hallitsee mystisyyden aura ja on mahdotonta sanoa onko se lähtöisin taiteilijasta vai taiteesta.

David Lynch, Untitled Factory


Välillä teoksista tulee mieleen opiskelijoiden työt, jotka yrittävät kovasti näyttää juuri tietynlaisilta. Tekisi lähes mieli syyttää taiteilijaa sellaisesta "lynchmaisuudesta", jota moni taiteilija yrittää tavoitella, mutta sitten muistaa, ettei ehkä tässä tapauksessa voikaan tehdä niin.

Keskeltä tilaa löytyy Twin Peaksista tuttu huone, jossa voi käydä ottamasta itsestänsä kuvan. Kokemullisuus on tervetullut kutsu leikkiin, eikä riko näyttelyn tasapainoa, vaikka olin ensin pelännyt niin käyvän. Lynchin maailma on niin valmis, että hän voi tehdä sen kanssa mitä haluaa.


the owls are not what they seem


Valokuvat ja tila muodostavat näyttelyssä ainutlaatuisen kokonaisuuden. Loputonta syvyyttä kuvaavat aukot näyttelytilan seinissä ovat muistutus Lynchin filosofiasta, josta löytyy lisää tietoa vaikka YouTubesta. 












Infinite Deep
4.11.2022-28.2.2023
Länsiterminaali 1, Tyynenmerenkatu 8, Jätkäsaari, 00220 Helsinki
Avoinna: Su-ke: 11.00-18.00. To 11.00-23.00.







Mainoslinkit merkattu: *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti