Rikkaruoho hautaa alleen mammutin KOM-teatterissa
Rikkaruoho on henkilökohtainen ja intiimi näytelmä, joka sai alkunsa henkilökohtaisesta ja intiimistä kirjasta, joka sai alkunsa etäisestä ja ei niin intiimistä isäsuhteesta.
Otto Gabrielsson on Jörn Donnerin poika. Julkisuuteen se onkin vahvin narratiivi, jonka hän on nyt itsestään rakentanut. Jörnin poika, joka kuuluu niihin lapsiin, joita Jörn kutsui erehdykseksi kirjassaan Mammutti.
Jörn oli vakuuttava kulttuuripersoona. Niin vakuuttava, että se hänen luomansa persoona otettiin vastaan usein turhankin kyseenalaistamatta. Rehellisyys yhdistetään siihen narratiiviin, jota Jörn itsestään ylläpiti. Hän tarjosi vikojaan kaikkien nähtäville ja tuntui odottavan siitä ylistystä.
Myös lapset ovat tulleet isäänsä sen itsensä julkisen repimisen suhteen. Rikkaruoho on syvästi itsekriittinen kirja, jossa Otto ruotii omaa persoonansa isänsä ohella. Teksti on hyökkäävää ja vaikka se helpoin kohde on etäinen isä, niin katkeruus koko maailmaa kohtaan puskee läpi ja lukijalle se tarjoaa paljon. Kirjeistä koostuva teksti tuntuu muuttuvan kirjoittajansa mielentilojen mukaan ja siitä paistaa ihmisyys läpi.
KOM-teatterin lavalla Oton eri puolet kävelivät viiden eri näyttelijän esittäminä. Jokainen esitteli itsensä Otto Gabrielssoniksi ja ratkaisu oli toimiva. Se teki koko asetelmasta universaalimman, koska huomio keskittyi sisäisiin ristiriitoihin, joihin kaikkien on helppo samaistua.
Kuvassa Niko Saarela, Juho Milonoff, Miiko Toiviainen, Ella Mettänen ja Vilma Melasniemi Valokuva Noora Geagea |
Isän ja pojan välinen ristiriita on tärkeä aihe, mutta kovin henkilökohtainen ja yhden ihmisen vaikutus toisen elämään on subjektiivinen ongelma. Siinä määrin subjektiivinen, että välillä oli hankala ymmärtää miksi Otto on antanut juuri sen ihmissuhteen olla niin hallitseva elämässään.
Olemme tottuneet näkemään Jörnin Mammuttina. Esihistoriallisena jäänteenä, jonka olemus hämmästyttää pelkästään sillä miten paljon tilaa se vie ympäristössään. Näytelmässä kysytään aiheellisesti kumpi olisi Jörnin suhteen lopulta pahempaa: läsnäoleva isä vai poissaoleva isä. Jokainen kysymys tuntuu kuitenkin olevan jotain mihin on mahdotonta saada vastausta ja lopulta Ottojen sisäinen matka näyttämöllä on itsessään tärkeintä.
Niko Saarela, Juho Milonoff, Miiko Toiviainen, Ella Mettänen ja Vilma Melasniemi ovat Ottoina loistavia ja rikkaruohoin peittyneet rauniot olivat ilmassa leijuvine järkäleineen ajatuksia herättävä tila. Kuin tila olisi jäänyt paikoilleen räjähdyksen tilaan, josta esiintyjät yrittivät keskenään päästä eteenpäin.
Ellä Mettäsen upeat laulukohtaukset jäivät erityisesti mieleen ja kaikkea hallitseva vihreä väri muodostui kuin esityksen tunnukseksi. Edustiko se kateutta, kasvua vai jotain muuta, emme tiedä. Koko näytelmää verhosi merilevän tuoksuinen tunnelma, jossa henkilökohtainen aihe sai katsojan paikoin tuntemaan itsensä tirkistelijäksi. Laura Mattilan ohjaus piti meidät kuitenkin uralla, jossa yksityinen tuotiin yleiseksi ja tarina palveli teatterin dramaturgiaa.
Lisätietoa näytelmästä löydät KOM-teatterin sivuilta täällä. Kyseessä on kipeästä aiheesta huolimatta hyvin hauska näytelmä, jonka visuaalinen kieli on mielenkiintoinen. Se on Jörnin kaltaisten mammuttien hautaamista historiaan ja rikkaruohojen puskemista esiin kapeista halkeamista. Sukupolvien aikana tapahtuva muutos on herkullinen aihe teatterille, joka itsessään on muutoksien keskellä.
Otto Gabrielssonin kirjasta (suom. Laura Kulmala) dramatisointi ja ohjaus Laura Mattila
Näyttämöllä Vilma Melasniemi, Ella Mettänen, Juho Milonoff, Niko Saarela ja Miiko Toiviainen
Lavastus Julia Jäntti
Pukusuunnittelu Mirva Mietala
Valosuunnittelu Veli-Ville Sivén
Äänisuunnittelu Jani Rapo
Videosuunnittelu Julia Jäntti ja Veli-Ville Sivén
Laulettujen biisien tuotanto ja sovitus Eva Louhivuori, miksaus Samuli Kivelä
Laulunopetus Emilia Nyman
Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen
Tuotantojärjestäjä ja ohjaajan assistentti Tiiu Poikonen
Esityskuvat Noora Geagea
Esitys nähty kutsuvieraana
Mainoslinkit merkattu: *