Merimiestatuoinnit - Mikko Helsenius & Jari Ruotsalainen



Merimiestatuoinnit tuo esiin kaukaiselta tuntuvan maailman, jonka jälkiä näkee nykypäivänäkin ihmisten iholla. Kirja avaa satamien tatuointikulttuuria ja sen taustoja viihdyttävällä tavalla, mutta lopulta tässä on kyseessä syvälle aiheeseensa menevä tietokirja, joka varmasti tuo monelle aivan uutta tietoa niin tatuointien kuin merenkulunkin historiasta.

Mikko Helsenius on tatuointiharrastaja ja -keräilijä, jonka kokoelmista suuri osa kirjan kuvista on koottu. Jari Ruotsalainen on kulttuuriantropologi, joka on väitellyt suomalaisesta tatuointikulttuurista. Näiden yhteistyönä syntyi ainutlaatuinen kurkistus merimiestatuointien merkitykseen.

Tatuointikulttuurin lisäksi kirja antaa hienon kuvauksen suomalaisen merenkulun historiasta ja sen raastavuudesta. Skönäreiden reissut rinnastuvat jännittäviin tarinoihin kulkureista ja mereen itsessään tietysti liittyy mittava määrä myyttejä, symboliikkaa ja tarinoita.



Merimiestatuoinnit jäivät nopeasti historiaan 60-luvun loppupuolella, jolloin tapahtui niin sanottu merenkulun murros. Tämä oli monella tapaa surullista opittavaa kirjasta. Teknologia nimittäin teki työstä satamoissa niin tehokasta, että merimiesten vapaa-aika niissä jäikin yhtäkkiä vähäiseksi. Ei ollut aikaa tatuointeihin tai muuhunkaan toimintaan, mikä aiemmin oli ollut osa merenkulun hohtoa.


Aiemmin todella raskas työ ehkä osaltaan helpottui, mutta tämä taas saattoi aiheuttaa konkareissat halveksuntaa uusia merimiehiä kohtaan. Nämä kun saattoivat opiskella vaikka kapteeneiksi koulun penkillä, kun ennen kaikki aloittivat hierarkian pohjalta. Nykyään merimiehistäkään ei moni pidä Suomea kotisatamanaan. Kun vuonna 1966 näitä löytyi vakuutustietojen mukaan 15 943, niin vuonna 2018 vastaava luki oli enää 7310.

Kirjaa varten haastateltiin entisiä merimiehiä ja nämä kertoivat miten tatuoinnit antoivat helposti linnakundin maineen. Muisteltiin jopa, että uimarannoille ja uimahalleihin ei ollut asiaa jos kehosta löytyi yli kolme tatuointia.


Helsenius ja Ruotsalainen sukeltavat kirjassa mielenkiintoisesti tatuointien ympärillä pyörivien stigmojen maailmaan ja etsivät niille syitä pitkältä historiasta, jossa tatuointeja käytettiin vielä ihmisten erottelemiseen ja rangaistukseksi. Reijo Lindeborg muistelee:

"Suomessa ihmiset tsiihas, että aha, toi on ollu vankilassa tai merillä, kun katsoi tatuointeja sillon nuorena. Varsinkin vanhemmat ihmiset, voi kamalaa sentään! Ei ne pystyny erottelemaan, kuka oli ollu linnassa ja kuka merillä. Ainahan ne luuli, että on konna."

Ajat kuitenkin muuttuvat. Kun sotien aikoihin tatuoinnit voitiin nähdä patrioottisina symboleina ja kun tatuointien taiteellinen taso nousi ja "herrasmiestatuoijat" saavuttivat seurapiirien huomiota, saattoi viimein arvostus niitä kohtaan kasvaa hiljalleen. Tatuoinnin matka sosiaalisesti hyväksyttäväksi taiteenmuodoksi on kuitenkin ollut pitkä ja monilta osin sen voi sanoa olevan vielä kesken.

Itämeren aluuella on voinut ottaa ammattimaisesti tehtyjä tatuointeja jo 1800-luvun lopulla. Vaikka tatuoinnella ajatellaan olevan valtavan pitkä historia, niin esimerkiksi Suomen ensimmäinen virallinen studio, Ricky's Tattoo Helsingissä, on avattu vasta vuonna 1987. Tätä ennen suomalaiset tatuoitsijat olivatkin vaikuttaneet lähinnä merillä ja erilaisissa epävirallisissa pajoissa, joista yksi sijaitsi niinkin yllättävässä paikassa kuin Uspenskin katetdraalin katakombeissa.


Yksi mielenkiintoisimpia seikkoja kirjassa on merimiestatuointien symboliikka. Tai oikeastaan symboliikan puute, sillä kirjaan haastatellut mierimiehet tai vanhemmat tatuoijat eivät tunnista mitään koodikieltä, joilla tatuointeja helposti nykyään tulkitaan. Todellisuudessa tatuointien aiheet valikoituivat sen mukaan mikä sattui liikkeistä löytyvistä flash-kuvista löytymään ja mihin niistä merimiehellä oli varaa. Pekka Lappi muistelee:

"Muistan hyvin, tää on 1958 kun läksin merille, otin tän sailor's graven. Mulla on sellainen muistikuva, että sieltä tuli laivalle yks kaveri näitten vehkeitten ja kuvien kanssa. En oo ihan varma, vai oliko se sitten siinä perkele Nyhavnis, siinähän oli niitä monta liikettä vieri vieressä. En ihan muista kummin päin se oli, mutta kumminkin sieltä kävi kaveri laivassa. Nuoria poikia kun oltiin, niin ihan välttämättä piti semmoinen ottaa. Sittenhän tultiin kotiin hihat käärittyinä vaikka tammikuussa saatana."

Flash-kuvissa erilaiset meriaiheet, vähäpukeiset naiset ja uskonnolliset symbolit toistuivat eri tavoin. Nykypäivänä symboliikalla taas on vahvempi asema ja merimiestatuointien aiheet toistuvatkin usein old school -tyylisissä tatuoinneissa.

Tatuoinneissa alkoi näkymään japanilaisia vaikutteita 1800-luvun lopussa ja mieleen palautui Ateneumin Japanomania-näyttely, jossa japanin vaikutusta suomalaiseen taiteeseen käsiteltiin kattavasti. Taiteen trendit näkyvät niin iholla kuin gallerioissakin.


Merimiestatuoinnit kuvaavat alastomia naisia, laivoja ja vaikka Kippari Kallea ja erilaista mereen liittyvää kuvastoa. Ne saattoivat olla hyvinkin vaihtelevia laadultaan ja yksinkertaisia leimoja, joista helposti kuitenkin tunnisti, että kyseessä on merimies.

Tattoo Freddie, Brooklyn Pete, Tato-Jack ja monet muut satamien tatuoitsijat ja näiden vaiheet käydään kirjassa läpi. Huumeita, viinaa ja verisiä yhteenottoja on siis luvassa, sillä elämä satamien liepeillä on ollut värikästä.

Erityisesti kirjassa välittyy ainutlaatuinen henki, joka merimiehillä oli. Siitä välittyy vahva yhteenkuuluvuuden tunne muiden merenkävijöiden kanssa ja samaan aikaan tietynlainen ulkopuolisuus. On upea nähdä miten iho voi kertoa näitä tarinoita ja tämänkaltainen kirja on tärkeä osa tuon kulttuurin säilyttämisessä.


















*mainoslinkki