31.5.2020

Agathe - Anne Cathrine Bomann



Agathe on tanskalaisen Anne Cathrine Bomannin kirja, jossa tämä käsittelee vanhenemisen ja yksinäisyyden teemoja. Näyttämönä toimii 1940-luvun Pariisi ja vanhenevan psykiatrin toimisto.

Anne Cathrine Bomann on runoilija, kirjailija, psykologi ja pöytätennismestari. Agathe on tämän esikoisteos, joka on käännetty jo useille kielille ja sen yksinkertainen ja tunteisiin vetoava tarina on yksinkertaisuudessaan melko viehättävä.

Anne Cathrine Bomann. Kuva: Diana Juncher

Lukijoiden tunteisiin pyritään kirjassa iskemään usealta rintamalta ja vaikka se on mielestäni tavallaan melko halpa keino kirjallisuudessa, niin välillä on oikeastaan ihan mukava heittäytyä kirjailijan vietäväksi.

Kirjan päähenkilö on 71-vuotias psykiatri, joka odottaa eläkkeelle siirtymistään. Tämä ei laske päiviä vaan kertoja, joina joutuu kohtaamaan asiakkaan ja kirjan alkuhetkellä niitä on vielä tasan 800 jäljellä. Nuo hetket kuuntelemassa ihmisten ongelmia puuduttavat tätä.

Samalla psykiatrissa kasvaa pelko, että eläkepäivien ilo, jota tämä odottaa, onkin pelkkää illuusiota ja oikeasti vastassa on vain kärsimystä ja yksinäisyyttä. Tai ehkä tämä pelkää, että on lopulta ongelmineen aivan samanlainen kuin nuo puuduttavat asiakkaat.

Viimeinen asia, jota psykiatri haluaisi elämäänsä on uusi asiakas, mutta eräs itsepintainen saksalainen nainen nimeltään Agathe kuitenkin päätyy päätyy vielä tämän vastaanotolle. Seuraa psykiatrin ja potilaan välinen vuorovaikutus, joka on kiinnostavaa luettavaa, antaa vähän kuvaa miten 1940-luvulla suhtauduttiin naisiin psykiatrisina potilaina ja toimii muutoksen alkuvoimana psykiatrin omassa tarinassa.

"Agathen lähdettyä mietin, olinko itse sairastumassa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Sillä vaikka edelleen sanoin itselleni, että Agathesta oli vaivaa ja ettei minun olisi alun alkaenkaan pitänyt ottaa häntä potilaaksi, enkö kuitenkin ollut alkanut nauttia keskusteluistamme? Ja jos olin täysin rehellinen, eikö ollutkin niin, että jätin tuulettamatta juuri niinä päivinä kun hän oli käynyt, jotta omenoiden tuoksu viipyisi huoneessa hieman pidempään?"

Ehkäpä se mielenkiintoisempi suhde kirjassa oli psykiatrin ja tämän naapurin välinen toveruus, joka oli niin minimalistinen kuin voi olla. Psykiatri vain kuulee naapurinsa äänet viereisessä asunnossa, mutta ei ikinä kohtaa tätä.

Hiljaisuus naapurissa voi kuitenkin järkyttää tasapainoa ja on mielenkiintoista miten ihmissuhteista voi tulla lopulta todella tärkeitä, huolimatta siitä kuinka ohuilta ne saattavat vaikuttaa.

"Koin että välillämme oli side ja uskoin hänen tuntevan samoin, vaikka en voinutkaan tietää. Kun pudotin kupin keittiön klinkkerilattialle tai kun joskus harvoin puhkesin laulamaan, ajattelin naapuriani. Ehkä hän kuunteli pää kallellaan seinän toisella puolella. Ehkä hän koputtaisi jonain päivänä oveen ja kertoisi minulle, kuka olin."

Agathe on hyvin lyhyt kirja, jonka lukee vaikka yhdellä kertaa ja sen näennäisen filosofisesta otteesta huolimatta tarinaan ja sen pohdintoihin voi uppoutua hyvin kevyesti.










*mainoslinkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti