Uhrisyndrooma on Harry Salmenniemen kolmas novellikokoelma sarjassa, joka tämän lukijan silmissä hivelee täydellisyyttä. Jokainen novelli tuntuu vievän aina uudestaan johonkin täysin yllättävään suuntaan ja niin myös jokainen kokoelma.
Harry Salmenniemi on kirjailija Jyväskylästä, joka alunperin tuli tunnetuksi erityisesti runouden kentällä. Salmenniemen omalaatuinen tyyli tekee tästä yhden mielenkiintoisimmista tekijöistä suomalaisen nykykirjallisuuden saralla ja itselleni tämän novellikokoelmien ensimmäinen teos nousikin parhaaksi lukemakseni kirjaksi ilmestymisvuotenaan 2017.
Uhrisyndroomaa edeltävät kokoelmat Uraanilamppu ja Delfiinimeditaatio. Salmenniemi kertoi Turun kirjamessuilla suunnitelmista koota kaikki kokoelmat yhdeksi kirjaksi kun tietty määrä kokoelmia on tullut täyteen ja vaikka nautin näiden vuosittaisesta ilmestymisestä, niin näen kuitenkin kokoelmien välillä tietyn rytmin, joka sopisi pitkään novellikokoelmaan.
Paksuja novellikokoelmia ei Suomessa mielestäni ole julkaistu montaakaan vaikka muualla maailmassa tietyt laajat kokoelmat ovat voineet saavuttaa aivan romaanien lailla klassikon aseman. Itse novellien ystävänä toivoisin näitä ilmestyvän enemmänkin kirjakauppoihin.
Uhrisyndrooma jatkaa edellisten kokoelmien synnyttämissä pyörteissä, leikkien kirjallisuuden lainalaisuuksilla, lainaten ja vääristäen tuttuja elementtejä ja leikkien lukijan mielellä säälimättömästi.
 |
| Harry Salmenniemi. Kuva: Mikko Vähäniitty |
Uhrisyndrooma jatkaa edellisten kokoelmien synnyttämissä pyörteissä, leikkien kirjallisuuden lainalaisuuksilla, lainaten ja vääristäen tuttuja elementtejä ja leikkien lukijan mielellä säälimättömästi.
Tämä kokoelma on mielestäni hieman selkeämpi kuin edeltäjänsä ja, esimerkiksi kokonaan viiteluettelon muodossa esiintyvää novellia lukuunottamatta, tekstilajeilla ei nyt leikitellä yhtä paljon kuin ennen. Tai sitten olen vain liian tottunut tuohon leikittelyyn Salmenniemeltä ja olen pudonnut tämän luomaan maailmaan. Pidän siellä normaalina asioita, jotka muiden kirjoissa laittaisivat lukemaan sivun varmuuden vuoksi uudestaan.
Novellit muodostavat eheän kokonaisuuden vaikka hyppivät maailmasta toiseen. Tässä kokoelmassa sisällissota nousi usein aiheeksi, mutta todellakin tuoreella tavalla. Samoin ihmissuhteet ja sukupolvien väliset erot voi poimia teemoiksi. Myös kokonaisten kokoelmien kesken tietyt teemat toistuvat ja vain lukemalla voi ymmärtää mikä tekstistä todella tekee erityislaatuista.
Novellissa Puhujan oravat, haluaa omaa erinomaisuuttaan puhkuva veteraani näyttää kuulijoilleen videon. Salmenniemi kuvailee videon tapahtumia tavalla, jonka on varmasti tarkoitus olla mahdollisimman inhottavaa lukijalle. Siinä sukupolvien väliset erot korotetaan absurdille tasolle kun veteraani yrittää osoittaa kuulijoilleen miten ihmisiä vihaava, tekniikkaa rakastava nuoriso pitää vielä sisällään metsää ja rakastaa oravanlihaa.
"Isä istuu tarpeilleen, poika tulee hänen viereensä pienemmälle reiälle. Poika katselee ihailevasti kun isä pyyhkii, koettaa sitten itse, mutta ei vielä oikein onnistu. Ulosteinen paperi töhrii hänen sormiaan ja housujaan. Poika näyttää murheelliselta, on purskahtamaisillaan itkuun.
Silloin ovenraosta ilmestyy orava. Isä ei epäröi, vaan hyppää kohti oravaa ja liiskaa sen saappaallaan lattialle. Sen jälkeen hän opettaa pojan pyyhkimään kädestä pitäen. Poika katselee oravanraatoa hymyillen ja oppii vessassa käymisen taidon."
Silloinkin kun Salmenniemi kuvaa kauneutta, niin ei voi olla varma onko kyse todellisesta tunteen palosta vai onko sanojen taakse piilotettu jotain synkempää. Tai ehkä molemmat voivat olla totta.
"Rakkaus on kaikkein ihanin asia, rakkaus on joutsenmerkin valkoinen, rakkaus on kuin pumpulia tai lunta.
Rakkaus on unta.
Rakkautta ei voita mikään: se kestää kaiken ja valaisee kaiken.
Jos ei minulla olisi rakkautta, olisin vain hölisevä läski."
Novellissa Muotokuva, armeijassa uraa tekevä Hokkanen kuvataan tavalla, joka ehkä on salmenniemiläisintä esimerkkiä, jota voin kuvitella. Mieleen tuleen ensimmäisen kokoelman Fantastinen salaatti, jossa luetellaan aineksia tuohon fantastiseen salaattiin. Tällä kertaa aiheena vain on ihminen ja reseptin lopputulos jotain aivan muuta.
"Hänellä oli lyhyessä ajassa ollut epämääräisiä abdominal pains; ajoittaisia, hyvin voimakkaita panic attacks, joiden aikana hän oli varma lähestyvästä kuolemastaan; epämääräisiä back, neck or other aches and pains, jotka tekivät liikkumisen hankalaksi ja joiden vuoksi hän välillä joutui punnertamaan itsensä ylös sängyltä; täydellinen facial paralysis, joka oli aiheuttanut armotonta pilkkaa muiden upseerien taholta, ja ikävä kyllä samaan aikaan iskenyt changes in voice ja sekä constipation että diarrhea; etenkin metsäleireillä hankalaksi yltyvä food intolerance, jonka aiheuttajaa hän ei kunnolla saanut kiinni, epäilyttäviä ainesosia kun oli kenttämuonassa niin paljon; shortness of breath ja interstitial cystitis; iltaisin yltyvä nausea ja muutaman kerran viikossa toistuva vomiting; outoja oireita jaloissa, kuten numbness, itching, burning, tingling ja reflex sympathetic dystrophy; ja tietenkin varuskuntaklassikko prostate related phobias, joka pahensi hänen sisäistä infernoaan niin kovaksi, että hän puristi toiletissa käydessään enemmän kyyneliä kuin virtsaa."
Salmenniemen luomia hahmoja on upeaa vihata. Niitä äärimmilleen vietyjä itsekkyyden ja omanarvontunnon kyllästämiä tyyppejä, joita kohtaan melkein tuntee sympatiaa. Novellissa Elämän ja kuoleman pidot (pastissi Toivo Pekkalan novellista) nähdään taas mies, joka kulkee läpi juhlien ja pohtii miten muut ihmiset voivat olla niin tämän alapuolella.
Tällä kertaa mies kuitenkin tapaa kaltaisensa ja Salmenniemi kuvaa kohtaamista kuin uskonnollista kokemusta. Lukija voi siirtyä vihasta ihmetykseen. Tarkkailijaksi vääristyneessä luontodokumentissa.
"-Me olemme liian kauniita tähän maailmaan, liian kauniita tällaisiin juhliin. Kenelläkään ei ole enää sellaisia ihanteita kuin meillä. Kaikki paitsi me ovat väsyneitä, ja meidän taakkamme on mieletön. On raskasta kantaa valoa tuleville sukupolville, sivistää maailmaa ympärillämme. Se on tavattoman raskasta, mutta rakkaus antaa toivoa."
Salmenniemen kokoelmat voi lukea missä järjestyksessä vain, mutta silti suosittelisin aloittamaan ihan alusta. Uraanilamppu asettelee valmiiksi sen tiekartan, jolla voit edes yrittää suunnistaa tulevien kokoelmien maastossa.
Harry Salmenniemi, 2020, Uhrisyndrooma ja muita novelleja, Siltala
*mainoslinkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti