1.3.2017

Simo 16v ja Simo 37v Kansallisoopperassa



Sevillan parturi Kansallisoopperassa teki vaikutuksen. Niin viime viikonloppuna kuin myös 21 vuotta sitten, kun 16-vuotias Simo käveli ensimmäistä kertaa sisään Kansallisoopperan ovista ja näki ihan ensimmäisen oopperansa.
Simo 16v käveli kotikaupunkinsa paikalliselle lippupisteelle ja osti opiskelijahintaisen lipun Sevillan parturiin. Teko oli tavallaan kapinallinen, koska kuka nyt oopperaan haluaisi vapaaehtoisesti lähteä. Todellinen kapinahan löytyi punkista, tai ehkä jopa grungesta, ei ainakaan porvarien huvituksista, joissa ei ollut oikeastaan edes oikeita biisejä.

Simo 16v oli kuitenkin epäileväinen kaikkea kulttuuria kohtaan eikä luottanut muiden määritelmiin. Kaikki piti kokea itse ja ooppera oli mahtipontisuudessaan tehnyt vaikutuksen aina kun sitä oli vaikka leffoissa kuullut. Esimerkiksi Tom Hanksin eläytyminen aariaan La Mamma Morta elokuvassa Philadelphia. Miten kukaan voisi nähdä ja kuulla sen saamatta kylmiä väreitä.

Odotukset olivat kovat suuriin tunteisiin ja oopperan salaisuuksien avautumiseen Kansallisoopperan salissa. Simo 16v astui sisään jättimäiseen, steriilin valkoiseen tilaan, jota kansoittivat vanhat ihmiset kalliin oloisissa tamineissa. Hakaneulat kilisivät revityssä pikkutakissa Sex Pistols -paidan päällä kun Simo 16v päättäväisesti suunnisti oopperan sokkeloissa ylimmälle parvelle, josta oli vähillä markoillaan saanut paikan ostettua.

Tältä näytti Sevillan parturi vuonna 1996. Paljoakaan ei ole muuttunut. Kuva: Kari Hakli / Suomen kansallisoopperan ja -baletin arkisto

Valot himmenivät ja hetken päästä vanhukset tamineissaan taputtivat jollekin. Simo 16v taputti mukana. Musiikki alkoi, näyttelijöitä saapui lavalle, laulu täytti salin ja mieli oli valmis vastaanottamaan kaikki ne suuret tunteet ja salaisuudet. Sitten kuului kissan rääkäisy ja lavalle tosiaan lensi iso, karvainen tekokissa.


Musiikki oli mahtipontista, mutta lavalla kaikki lyötiin leikiksi. Ei Tom Hanks olisi ikinä suhtautunut näin kevyesti oopperaan Philadelphiassa! Ihmiset nauroivat eikä mikään oikein mennyt odotetusti. Iso osa tarinasta meni ohi, eikä auttanut, että kaikkea ei nähnyt ihan kunnolla, koska silmälaseja ei kehdannut vielä julkisesti käyttää. Olisipa edes ollut jokin tapa seurata lavan tapahtumia jostain juonitiivistelmistä.

Myös tämä kuva vuodelta 1996. Kreivi Almaviva - Charles Workman, Tohtori Bartolo - Jukka Romu, Rosina - Marussa Xyni. Kuva: Kari Hakli / Suomen kansallisoopperan ja -baletin arkisto

Oopperan jälkeen Simo 16v tajusi nähneensä jotain todella taidokkaasti toteutettua, mutta tajusi myös asettaneensa oopperaan odotuksia, joita sillä ei tainnut olla edes velvollisuuksia lunastaa. Oli oivaltavaa ymmärtää, että ooppera ei ole vain yksi asia vaan monta. Ei vain suuria elämän peruskysymyksiä vaan myös kevyitä aiheita.

Julkisesti Simo 16v ei vielä tunnustanut käyneensä Kansallisoopperassa.


Simo 37v käveli sisään Kansallisoopperan puhtaan valkoiseen tilaa, jossa on jo kotoinen ja tuttu olo. Monet kasvot olivat tulleet tutuksi vuosien aikaan ja saliin astuessa oli tunne, että kohta ollaan kokemassa jotain hienoa yhdessä samanmielisten ihmisten kera. Käsiohjelmasta oli mukava lukea lyhennelmä libretosta, joten lavan tapahtumat olivat jo valmiiksi tuttuja pääpiirteiltään ja saattoi keskittyä musiikkiin.


Ooppera on Simo 37v:lle monen tekijän summa. Se ei ole erillinen kultuurinlaji kaukana vaikka punkista, vaan vaihtoehtoinen tapa esittää samoja teemoja. Kapina on kapinaa taiteenlajista huolimatta. Musiikillisesti on hyvä pitää yllä laajaa kokemuspohjaa niin, että oopperan verrokiksi ei jää vain muu klassinen musiikki. On todella mielenkiintoista vertailla vaikka Metallican Master of Puppets -albumia ja Apocalyptican jätkien Indigo -oopperaa.

Tuomas Katajala. Kuva: Heikki Tuuli
Sevillan parturi oli vuosikymmenten jälkeen aivan tuore kokemus. Kun oopperalla ei ollut enää velvollisuus taipua omiin odotuksiin, sen saattoi kokea vapaammin. Musiikki oli suurta, mutta esitys silti hauska. Kissa lensi jälleen halki lavan ja katsojalle luotu maailma oli henkeäsalpaava. Kaikki se työ oopperoiden ja balettien takana on suunnaton ja esittävissä taiteissa Kansallisooppera on todella kansainvälisellä tasolla. Simo 37v on kiitollinen, että voi sukeltaa sen maailmaan yhden pienen bussimatkan jälkeen.

Kuva: Heikki Tuuli
Simo 37v ei häpeile oopperaharrastustaan, mutta moni tämän kaveri pitää oopperaa ylitunteellisena ja huvittavana. Simo 37v kuitenkin tietää, että näitä arvoja voi asettaa mielivaltaisesti mihin tahansa kulttuuriseen tuotokseen. Jos oopperaa kuunnellessa voi nähdä vain Väiski Vemmelsäären laulamassa, niin onhan se huvittavaa. Eikä siinä mitään pahaa ole. Esimerkiksi Sevillan parturi tekee välillä rankasti pilaa oopperan perinteistä. Pointti on, että jos haluaa nähdä jotain ensioletusten takaa, niin se työ on tehtävä aivan itse. Kuuntelu avoimin mielin on hankalampaa ja palkitsevampaa kuin moni voisi uskoa.

Anna-Lisa Jakobsson. Kuva: Heikki Tuuli
Nyt kun Simo 37v on onnistunut tekemään tuon työn ja näkemään oopperan arvokkaana, monipuolisena ja kapinallisenakin, on matka silti vielä aluillaan. Moni ooppera odottaa kokemistaan ja ymmärrys kasvaa vuosi vuodelta.

Sevillan parturi oli tärkeä osa tätä matkaa. Rossinin säveltämää oopperaa on esitetty Suomessa jo lähes 170 vuotta ja tämä on tärkeä muistutus siitä, että Suomen historia ei ulotu vain sinne sadan vuoden taakse.

Kreivi Almavivan (Tuomas Katajala), Tohtori Bartolon (Hannu Niemelä), Rosinan (Victoria Yarovaya) ja tietysti Figaron (Leon Košavić) ihmissuhteet, menivät oopperoille tuttuihin solmuihin ja yleisö nautti. Etenkin Leon Košavićin huima ääni veti ihon kananlihalle.

Simo 16v valitsikin oopperansa hyvin, sillä harva ooppera sopii ensimmäiseksi niin hyvin kuin Sevillan parturi. Se pitää sisällään niin paljon. Koko oopperoiden mahti on kuin tiivistetty tähän mestariteokseen ja katsoja saa enemmän kuin pystyy edes käsittelemään.



Kansallisooppera on edelleen se Simo 16v:n ja Simo 37 v:n pääasiallinen lähde oopperalle. Tämän lisäksi kirjasto, ja sittemmin Spotify ja Youtube ovat tarjonneet laajan valikoiman, mutta oopperassa se livekokemus on vielä tärkeämpää kuin monen bändin suhteen. Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri saavat aikaan melkoista meteliä, eikä sitä pysty arvostamaan täysin kuin vasta siellä isossa salissa. Jos siis pidät oopperaa eliitin huvina, jota täytyy valtavasti opiskella ennen kuin sitä voi edes ymmärtää, niin suosittelen, että tulet puoliväliin vastaan. Ooppera ei nöyristele ja kysy pidetäänkö siitä. Se kuitenkin tulee vastaan jos sille antaa mahdollisuuden.

Lue lisää Sevillan parturista Kansallisoopperan sivuilta täältä


2 kommenttia:

  1. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kirjoitus. Itsekin kävin Kansallisoopperassa ensimmäistä kertaa 15-vuotiaana - tosin näin silloin Toscan. Minä olin ollut kapinallisesti klassisen musiikin ja oopperan ystävä julkisesti myös ennen ensimmäistä oopperakäyntiäni, vaikka silloinkin tällaiseen tunnustukseen suhtauduttiin melko karsaasti muualla kuin klassisen musiikin piireissä (kyseessä 2000-luku).

    Allekirjoitan mietteesi oopperasta yleensä - erityisesti livekokemuksesta nauttiminen on minullekin tärkeää. Sevillan parturia en ole koskaan vielä nähnyt, mutta asia korjaantuu vajaan kolmen viikon kuluttua. Odotan mielenkiinnolla kokemusta, sillä olen kyllä nähnyt Mozartin Figaron häät aikaisemmin. Yllätyin aikoinaan saatuani tietää, että Sevillan parturi on Figaron häiden ensiosa, vaikka ooppera onkin eri säveltäjän käsialaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo molemmat Figaro-oopperat tosiaan omaavat paljon samaa vaikka eri säveltäjät ovatkin kyseessä. Kevyitä, värikkäitä ja jotenkin tosi elinvoimaisen hauskoja.

      Poista