Se aito ja oikea Peter Pan






"Kaikki lapset paitsi yksi kasvavat isoksi."

Peter Pan on nyt 113-vuotias pikkupoika, joka ei vieläkään ole kasvanut aikuiseksi. J.M Barrien luoma hahmo nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1902 kirjassa The Little White Bird, jossa tämän perusmytologia luotiin ja myöhemmin Panista kertovat luvut erotettiin omaksi kirjakseen nimellä Peter Pan in Kensignton Gardens.



J.M Barrie
Vuonna 1904 esitettiin Peter ja Wendy näytelmänä ja viimein vuonna 1911 Barrie julkaisi romaanin, joka on se klassinen Peter Pan-tarina. Peter and Wendy on kirja, jonka tarina on tuttu monille lukuisista eri lähteistä. Disneyn versio on monelle oikea Pan ja uudet sukupolvet ovat saaneet versionsa esimerkiksi Hook-elokuvastam(1991), jonka itsekin kävin lapsena katsomassa pariin otteeseen elokuvissa, kirjallella uskollisessa versiossa Peter Pan (2003) ja nyt uudesta Pan-elokuvasta (2015). Tarina onkin niin tuttu, että en ala sen juonta tekstissäni avaamaan. Varsinaista kirjaa on kuitenkin ollut hankalaa löytää suomennettuna.

Lukuisten turhien etsintöjen jälkeen löysin viimein kokonaan suomennetun version Peter Panista Art House kustantamolta. Olin yllättynyt miten näin klassisesta tarinasta ei tosiaan löytynyt helpommin suomennosta ja nykyinenkin suomennos on vasta vuodelta 2002. Tyyni Tuulion tekemä suomennos vuodelta 1922 on vain lyhyt versio tarinasta. Siinä Peter Pan on kääntynyt muotoon Pekka Poikanen ja tämä seikkaili Helikello-keijun kera ja taisteli Janne Koukkusta vastaan.

Uusi suomennos on Sari Karhulahden käsialaa. Se etenee luontevasti ja tarinan sävylle uskollisesti. Ainoastaan tietyt nimien käännökset oudoksuttavat. Etenkin "Kaukamaan" ja "Raikuli-keijun" sulatteleminen vie aikansa. Kirjan kuvituksesta vastaa sarjakuvapiirtäjänä tunnettu Petri Hiltunen. Kannen nähtyäni vähän hirvitti, että mennään liikaa Disneymäiseen kuvastoon, mutta sisäsivujen mustavalkoiset kuvat rauhoittuivat sävyyn sopivammiksi vaikkakin melko modernin oloisiksi.

Tänään 18.10 vietetään Valtakunnallista satupäivää. Peter Pania olenkin lukenut nyt ääneen nuorimmalle pojalleni. Vähän pelkäsin, että miten tämä jaksaa keskittyä 245-sivuiseen kirjaan, mutta tarina tuntuu vievän mukanaan. Alku oli hieman kankeaa, mutta siitä lähtien kun Peter lennähti Darlingin lapsien ikkunasta sisään varjoaan jahdaten, on poikani jähmettynyt paikoilleen kuuntelemaan joka ilta.

Tarina oli yllättävän väkivaltainen siinä mielessä, että ruumiita tippuu hieman Disneyn versioita enemmän tarinan edetessä. Toisaalta ei se pieni jännitys pahaa tee ja ainakin tuo meidän pikkupoika tuntuu jo vaativan hieman "aikuisempia" juonenkäänteitä. Eivät nämä uudet sukupolvet ole valitettavasti enää vieraita rajulle viihteelle, josta irtipitäminen alkaa olla mahdoton homma muutenkin.

Kirjan rytmi on sellainen, että ääneen lukeminen on kivaa. Tekstiin on helppo eläytyä ja se saa lapsenkin ihan eri tavalla liittymään osaksi tapahtumia. Itse ääneen lukemisen prosessi on äärimmäisen tärkeää. Ei paljon parempia tapoja voisi olla viettää lasten kanssa aikaa. Luemme aina kun aikaa siihen löytyy. Ei välttämättä joka ilta, eikä aina edes juuri iltaisin. En halua, että lukemisesta tulee iltatoimi muiden joukossa niin, että se on velvollisuus. Lukuhetki on irrottautumista niistä pakollisista toimista. Hauska hetki.

Myös aikuinen saa paljon irti Peter Panin tarinasta. Se on kertomus, joka pyörii ikuisten teemojen ympärillä. Vanheneminen, mielikuvitus, rohkeus, kuolema. Kaikkia käsitellään syvyydellä, joka on verrattain kevyelle tarinalle mielestäni epätavanomaista. Peter on helppo tunnistaa osaksi omia tuntemuksiaan omasta itsestä. Se käsittelee jotain mitä haluaisimme pitää itsessämme muuttumattomana, mutta mikä tuntuu kuitenkin olevan alituisen muutoksen vallassa. Ikääntyminen ei ole vain fyysinen prosessi vaan jotain mikä tapahtuu ajatuksissamme ja Peter on se osa meistä, joka taistelee sitä vastaan. Aikuisuus on paha, se on merirosvo, joka on voitettava.

Toisaalta on helppoa ajatella, että ikuisessa nuoruudessa on varjopuolensakin. Poika, joka ei koskaan vanhene on todellisuudessa jotain paljon surullisempaa. Yksi väitetty J.M Barrien esikuva Peterille oli tämä veli joka menehtyi vain 13 vuotiaana ja näin "jatkoi elämäänsä poikana ikuisuuden". Toinen esikuva voisi olla yksi Llewyn Daviesin lapsista nimeltä Peter. Barrie toimi lasten huoltajana näiden vanhempien kuoltua ja kertoi tarinoita Peter Panista laittaen lapset mukaan seikkailuihin. Elokuva Finding Neverland (2004) kertoo tästä suhteesta hieman romantisoidun, mutta mielenkiintoisen kuvauksen.

Peterin tarina jää varmasti elämään niinkuin kaikki suuret tarinat. Se on osa ihmisten kulttuurihistoriaa tavalla, johon moni kirja ei pysty.





Peter Pan, 2002, J.M. Barrie, Suom. Sari Karhulahti, Art House, arvostelukappale