Billy Elliot musikaali

Billy Elliot on nuori poika pohjois-englantilaisesta kaivoskaupungista, jossa kaivostyöntekijät taistelevat oikeuksistaan lakon keskellä 1980-luvulla. Billyn äiti on kuollut ja tämä asuu isänsä, isoveljensä ja isoäitinsä kanssa, jotka muodostavat kovan ja karun, mutta jollain tapaa hyvin tiiviin ja rakastavankin perheen. Elämä on niukkaa, mutta isä löytää kuitenkin rahat Billyn nyrkkeilyharrastukseen.

Billyn intohimo ei vain löydy nyrkkeilystä. Salilla tämä vahingon kautta osallistuu tyttöjen balettiharjoituksiin ja löytää elämäänsä tanssin. Tästä alkaa tarina, jossa seurataan Billyn taistelua intohimonsa puolesta rinnakkain työläisten taistelun kanssa.

Kuva © Mirka Kleemola

Helsingin Kaupunginteatteri toi Billy Elliot musikaalin Peacockin lavalle. Alunperin samannimisestä elokuvasta sovitettu musikaali nähtiin ensimmäistä kertaa Lontoon West Endillä vuonna 2005 ja sen jälkeen musikaalin on kokenut jo yli kymmenen miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Jo elokuva oli suuri menestys myös kaupallisesti tuottaen lähes sadan miljoonan tulot vain neljän miljoonan budjetilla.



Elokuvasta on hankala olla pitämättä Jamie Bell on täydellinen Billy ja koko elokuva on onnistunut kertomaan suuren tarinan hyvin pienin keinoin. Musiikki oli suuressa roolissa jo elokuvassa ja soundtrack sisälsi paljon henkilökohtaisia suosikkejani T. Rexistä The Clashiin. Uusintakatselu ennen musikaalin näkemistä todisti, että elokuva on myös kestänyt aikaa. Vaikka tarina liittyy tiukasti 1980-luvun tapahtumiin, niin sen teemat ovat ajattomia.

Lassi Hirvonen ja Leena Uotila
Kuva © Mirka Kleemola

Musikaali oli huikea kokemus. Elton Johnin musiikki ja Lee Hallin tarina ovat täydellinen pari ja yllätyin miten visuaalisesti näyttävä musikaali olikaan. Thatcherin ajan politiikka ja luokkataisteluksikin edennyt sota liiton kanssa on itselleni vaikuttava aihe ja lisää musikaalin merkitystä. Tarkoituksellisesti vältin kuuntelemasta musikaalin kappaleita ennen näytöksen näkemistä vaikka usein tapanani on tutkia kaikki mahdollinen tieto tulevasta näytelmästä. Nyt astuin teatteriin vastaanottamaan näytelmän lähes ummikkona.

Jos olisin kuunnellut kappaleita etukäteen, niin näytöksen suomenkielisyys olisi saattanut häiritä. Nyt esitys tuntui täysin luontevalta. Kappaleissa kuten Kirje ja Maan alle, tuli tarvittava herkkyys läpi ja kappaleissa kuten Solidaarisuus taas kaikui vanhojen suomalaisten työläislaulujen tunnelma läpi.

Juuri esityksen herkkyys oli mielestäni sen suuurin vahvuus. Näyttelijät tuntuivat olevan vahvasti sitoutuneet tarinaan ja antoivat tunteidensa näkyä lavalla. Erityisesti mummon roolin esittänyt Leena Uotila toi esitykseen paljon tunnetta vaikka rooli oli melko komediallinen.

Katsoin esityksen jälkeen taltioinnin Lontoon West Endiltä ja siitä en aivan samanlaista herkkyyttä havainnut. Toki taltiointia ja live-esitystä on hankala arvioida keskenään, mutta ainakin voi sanoa, ettei Kaupunginteatterin ammattitaito jäänyt mitenkään varjoon. Tanssinumeroja oli ehkä hieman yksinkertaistettu, mutta moni asia oli tehty jopa paremmin. Täytyy myöntää, että odotin hieman enemmän sellaista "harrastelijateatterimaista" fiilistä, koska esitys vaatii niin monelta lapsinäyttelijältä aikamoista monilahjakkuutta.

Esitys todisti Suomesta löytyy todella lahjakkaita lapsinäyttelijöitä. Keskeinen osa esitystä oli nuorista tytöistä koottu balettitanssijoiden joukko. Nämä olivat mukana useassa kohtauksessa reagoiden eri tapahtumiin näyttelyn tai tanssin keinoin. Oli hauska nähdä miten esityksen jälkeen nämä lavalla ammattimaisesti esiintyneet tytöt jalkaantuivat näyttämön eteen kikattelemaan kavereidensa kanssa. He selkeästi onnistuvat astumaan toiseen todellisuuteen lavalle astuessaan.

Kuva © Mirka Kleemola

Nimiroolin esittänyt Amos Brotherus oli todellinen triplauhka. Tämä hallitsi niin näyttelyn, tanssin kuin laulamisenkin. Billyn ystävää Michaelia esittänyt Luca Elshout taas tuntui tottuneilla koomikon elkeillään varastavan koko lavan itselleen aina sille astuessaan. Elshout antoi näkyä miten aidosti nautti lavalla olemisesta yleisö reagoi tähän vahvasti. Yksi näyttävimmistä osioista musikaalissa oli Billyn ja Michaelin yhteinen tanssi mekkoleikkien keskellä, joka eskaloitui henkeäsalpaavaan drag-showhun.

Myös aikuisnäyttelijät pääsivät loistamaan. Isän roolin esittänyt Kari Mattila toimi erityisen hyvin yhdessä isoveljen roolissa olleen Petrus Kähkösen kanssa. Kun nämä iskivät yhteen lavalla oli ilmassa havaittavissa todellista sähköisyyttä. Tanssinopettaja rouva Wilkinsonin roolin esitti yksi suosikeistani, Jonna Järnefelt. Rooli vaatii juuri sellaista ammattitaitoa mitä Järnefeltillä on annettavana. Tämän suoritusta oli aidosti ilo katsella.

Lassi Hirvonen ja Jonna Järnefelt
Kuva © Mirka Kleemola

Antti Keinänen ja Lassi Hirvonen
Kuva © Mirka Kleemola

Sivurooleista esiin pompahti itselleni ehdottomasti herra Braithwaiten roolin esittänyt Pekka Hiltunen. Tämän suorituksen jälkeen Hiltusesta tuli yksi lemppareitani. Mieleen tuli Saturday Night Liven Andy Sambergin ja Pete Davidsonin yhdistelmä. Tämä jopa näyttää näiden salaiselta rakkauslapselta ja oli ehdottomasti yhtä hauska. Kohtaus, jossa Braithwaite kiskaisee tanssin tiimellyksessä verkkarinsa jalastaan ja ryhtyy vinhaan balettiin rikkinäisissä kalsareissa, jää ikuisesti yhdeksi suosikeistani.

Antti Keinänen aikuisena Billynä toi esitykseen palan todellista balettia. Tämä Suomen Kansallisbaletin tanssija yhdessä nuoren Billyn kera pysäytti musikaalin hetkeksi ja koko tila tuntui muuttuvan erilaiseksi.

Musikaali toimi monella tasolla. Kaivostyöläisten raaka maailma vastaan baletin herkkyys. Taistelu koko työväen oikeuksista vastaan taistelu yksilön oikeudesta onneen. Tarina on vahva ja kantaa tunteella esitetyn musiikin ja tanssin. Lavasteet ja kohtaukset vaihtuivat orgaanisesti koko esityksen ajan ja limittyivät keskenään. Lavalla tapahtui koko ajan todella paljon ja oli vaikea päättää mihin huomionsa kohdistaa. Voisin mennä vaikka huomenna katsomaan esityksen uudestaan ja saada täysin uuden kokemuksen.

Amos Brotherus
Kuva © Mirka Kleemola

Elokuvassa puhuttiin vahvaa murretta ja pidettiin yllä luokkatietoista vaikutelmaa. Olin ennen näytelmää utelias siitä onko murre tuotu jotenkin mukaan näytelmään. Jyväskylän Kaupunginteatterissa esimerkiksi "alaluokkainen puhe" oli hauskasti tulkittu selkeänä tampereen murteena. Billyssä ei kuitenkaan varsinaista murretta käytetty, mutta kaivostyöläiset laitettiin puhumaan "yksinkertaisesti" ja kiroilemaan paljon. Kaikki tietävät, että lasten kiroilu laittaa naurattamaan. Niin myös tässä esityksessä.

Näytelmässä oli muutama todella visuaalisesti näyttävä kohtaus. Drag-show oli mahtava, mutta muitakin yllätyksiä on yleisölle luvassa. Haluan kuitenkin säilyttää ne yllätyksinä. Billy Elliot on nähtävissä vielä tämän vuoden loppupuolelle asti. Voin suositella lämpimästi. Näytelmä oli todellista toiseen tilaan siirtymistä ja muistutus siitä miksi ilta teatterissa on niin arjesta irtauttava kokemus. Markku Nenosen ohjaus vakuutti enkä malta odottaa mitä tämä on tehnyt ensi vuonna ensi-iltansa saavan Vampyyrien tanssin (Tanz der Vampire) kanssa.

Lee Hall - Elton John
Billy Elliot

ROOLEISSA  Lassi Hirvonen / Henrik Björklund / Amos Brotherus, Luca
Elshout / Luka Haikonen / Kasperi Virta, Siiri Kaskilahti / Ella
Ingraeus / Nicole Karlsson, Risto Kaskilahti / Kari Mattila, Sami
Paasila / Petrus Kähkönen, Raili Raitala / Emilia Nyman, Leenamari
Unho / Leena Uotila, Jonna Järnefelt / Helena Haaranen, Unto Nuora /
Pekka Hiltunen, Panu Vauhkonen / Mikko Vihma, Antti Keinänen / Elias
Girod / Jukka Kontusalmi, Sofia Hilli, Juha Jokela, Kirsi Karlenius,
Ilkka Kokkonen, Tuukka Leppänen, Kai Lähdesmäki, Tiina Peltonen, Inka
Tiitinen, Antti Timonen, Nette Aarnikka, Oona Ansaharju, Aino Aura,
Hanna Branders, Emmi Herkama, Sara Mannonen, Verna Mattila, Sofie
Söderbäck, Iines Viinikkala, Viivi Ihalainen, Anina Janatuinen,
Savanna Korpisola, Silvia Korpisola, Aura Mikkonen, Alli Mitchell,
Laura Pietilä, Oona Puhakka, Alexandra Rosenqvist, Ella Bergman,
Melissa Heiska, Elle Kiuru, Ellen Korpela, Lotta Pesonen, Meerika
Tiitta, Milka Salokangas, Miila Valtonen, Anni Utter

Ohjaus ja koreografia MARKKU NENONEN
Suomennos MIKKO KOIVUSALO
Kapellimestari RISTO KUPIAINEN
Lavastus JANI ULJAS ja JARI IJÄS
Puvut ELINA KOLEHMAINEN
Valosuunnittelu WILLIAM ILES
Äänisuunnittelu KIRSI PETERI ja JORI TOSSAVAINEN
Naamiointi JAANA NYKÄNEN, MILJA MENSONEN, JUTTA KAINULAINEN
Ohjaajan assistentti ILKKA KOKKONEN
Koreografin assistentti KIRSI KARLENIUS
Lauluvalmentaja RIITTA KERÄNEN
 
Ensi-ilta 27.8.2015 Peacock-teatteri, kuvat: Helsingin Kaupunginteatteri