Pieni merenneito houkuttelee sukeltamaan toiseen maailmaan Kansallisbaletissa
 |
| Kuva: Kansallisooppera |
Noin 600 lasta juoksi ja melusi ympärilläni kun kävin katsomassa tulevan Pienen Merenneidon näyttämöharjoituksia Kansallisbaletissa. Niitä vain tuli ja meni ja oli ihan ihailtava opettajien kärsivällisyyttä luokkiensa kanssa.
Kun valot pimenivät ja upea merenneito asteli lavalle, hiljenivät lapset ja luulen, ettei näitä tarvinnut erikseen kehottaa. Näky oli vangitseva. Lava muuntautui välillä 1800-luvun kaduksi ja välillä vaikka vedenalaiseksi maailmaksi. Itse tarina antaa täydelliset puitteet tanssiin.
 |
| Edmund Dulac, 1911, The Mermaid The Prince |
Kenneth Greve, joka vastaa esityksen koreografiasta, dramaturgiasta ja tekstistä, muistelee myös Pienen merenneidon tarinaa lämmöllä. Hän kertoi miten satu kosketti syvästi ja sai jopa nuoren Kennethin itkemään. Nyt tämä haluaa välittää tarinan mahdollisimman monelle tanssin keinoin.
Disneyn Pieni merenneito toi sadun monelle eläväksi 90-luvulla. Itsekin muistan käyneeni kymmenen ikäisenä sen katsomassa Porvoon elokuvateatterissa ja täytyyhän se myöntää, että oli se aika kova leffa.
Oli myös siis ilo kuulla, että Pienen merenneidon roolin tanssija Tiina Myllymäki mainitsi erääksi vaikutteekseen juuri tämän Disneyn version ja kertoi myös käyneensä katsomassa sen elokuvissa pienenä useampaan otteeseen.
Itse esityksessä ei Disneyn versio näkynyt. Mieleen tuli ennemminkin Tim Burtonin tyyli ja Tuomas Kantelisen säveltämässä musiikissa olikin jopa kuultavissa pieniä Danny Elfmanin vaikutteita. Musiikki nousi esityksestä erityiseen loistoon. Se oli voimakasta ja houkutteli syventymään itseensä. Olisin voinut nauttia esityksestä vaikka silmät kiinni.Onneksi en niin kuitenkaan tehnyt sillä näiden tanssijoiden työskentelyä oli ilo katsella. Myös Takiksen lavastus ja Kalle Ropposen valaistus toimivat ja pientä erityisyyttä esitykseen tuotiin 3D-teknologialla Jouko Valkaman toimesta. Yleisölle jaetaan 3D-lasit ja kun kertojaääni kehottaa laittamaan "taikalasit päähän", avautuu yleisölle merenalainen maailma tavalla, jota en ihan heti odottanutkaan (en lähde sitä enempää spoilaamaan).
En tiedä tuoko tekniikka varsinaisesti paljoa lisää kokemukseen vai olisiko sen voinut toteuttaa muutoinkin. Joskus lavastus antaa eniten kun se toteutetaan niin sanotuin silmänkääntötempuin. Tavalla, jossa yleisö tietää lavasteen olevan epäaito, mutta uskoo siihen yhdessä näyttelijöiden kanssa. Tällainen osallistavuus saattaa unohtua, jos lavalle tuodaan liian elokuvamaisia efektejä. Erittäin mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa ja itsehän näin siitä vasta näyttämöharjoituksen version.
Teoksen visuaalinen ilme oli kokonaisuutena onnistunut. Kaikki toimii yhteen ja yleisesti markkinoinnin ystävänä minun on pakko mainita, että se visuaalisuus lähtee jo teoksen mainoksista. Moni multikansallinen korporaatio voi olla kateellinen Pienen merenneidon ulkomarkkinoinnista. Näyttävää.
Erika Turusen puvustus oli upeasti toteutettu ja heijasteli samankaltaista "Burtonmaista" fiilistä kuin musiikki ja lavastuskin. Merenneidon puku näytti todelta siltä, kuin tanssija olisi liikkunut veden alla. Pääsin näkemään puvun läheltä ennen esitystä ja näin maallikko hirvittää ajatellakaan mikä määrä työtä sen tekemiseen on mennyt. Merenneidon pyrstö vapauttaa jalat tanssiin, mutta se vaatii paljon harjoittelua. Kompastumisen riskiä se kuitenkin lisää.
Baletin tarina oli hyvin moniulotteinen. Siinä Hans Christian Andersen itse tuotiin osaksi näytelmää. Tämä kamppailee unelmiensa ja rajoitteidensa kanssa yhdessä Pienen merenneidon kanssa. Vaikka satujen maailma on Andersenin elämä, haluaisi tämä kuitenkin tanssijaksi, mutta esteenä on vammautunut jalka. Merenneito taas haluaa prinssinsä ja muuttua ihmiseksi vaikka rakastaa myös merta. Noita voi toteuttaa molempien toiveet, mutta kalliilla hinnalla. Andersenin tuominen osaksi tarinaa oli mielestäni mahtava ajatus. Samalla esitykseen saatiin myös mukaan muun muassa Ruma ankanpoikanen, Pieni tinasotamies ja Pieni tulitikkutyttö. Juuri Pieni merenneito on kuitenkin se tarina, joka Andersenille tuntui olevan lähin ja samalla myös omaelämäkerrallinen.
Andersen tosiaan halusi tanssijaksi, mutta tämän ruumiinrakenne oli vääränlainen. Tämän rakkaus päättyi onnettomasti kun Edvard Collin -niminen nuorukainen meni yllättäen naimisiin eikä Andersenia kutsuttu edes häihin. Tämä toivoi voivansa muuttua erilaisuudestaan ja ehkä näin saada prinssinsäkin. Andersenin omaa tarinaa ajatellessa baletti saa hyvin traagisia muotoja.
Pienen merenneidon ensi-ilta on 23.10 Suomen Kansallisbaletissa. Se on monitahoinen, herkkä ja samalla voimakas baletti. Koko kansallisoopperan talo on jälleen kerran pistänyt parastaan, joten en voi tehdä muuta kuin suositella kokeilemaan. Vaikka alkuperäinen satu on melko raaka, niin ainakin itse olisin täysin valmis viemään myös lapseni katsomaan esitystä. Olen jo hieman kateellinen huomisen ensi-illan kokijoille.