 |
| Ellen Thesleff, 1900-luvun alku © Svenska Litteratursällskapet i Finland |
Ellen Thesleff -elämäkerta kirjoitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1955, mutta sen jälkeen tämän laajaan kirjevaihtoon ja muuhun aineistoon ei ole uskallettua tarttua. Hanna-Reetta Schreck kuitenkin otti urakan hoitaakseen ja tämän kattava teos ilmestyi vuonna 2017. Siitä käynnistyi myös prosessi näyttelyn kokoamiseen ja Helsingin taidemuseo HAM:issa vietettiin 26.4.2019 Ellen Thesleff -näyttelyn avajaisia.
Ellen Thesleffin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Näyttely keskittyy tämän taiteen lisäksi vahvasti Thesleffin omaan historiaan ja persoonaan. Siksi Schreckin elämäkerta ja tämän itsensä kuratoima näyttely tukevat toisiaan vahvasti.
Elämäkerta on hyvin jäsennelty katsaus Thesleffin elämään, joka paikkaa aukkoja taidehistoriassamme. Siinä esitellään taiteilijan elämää niin arjessa kuin osana laajempaa taideyhteisöä. Thesleffin arki ei toisaalta ole ihan niin arkista kuin moni lukija sen voi käsittää. Tämä oli todellinen kosmopoliitti, joka puhui montaa kieltä ja vietti isoja osia elämästään Italiassa.
Kirjaa lukee faktapitoisuudestaan huolimatta myös vetävänä tarinana. Thesleff on voimakas hahmo. Tämä halusi toteuttaa identitenttiään taiteilijana, ei sukupuolen edustajana, aikana kun naisten taiteellisia pyrkimyksiä saatettiin pitää jopa perusteena diagnoosille sairauteen. Usein hysteriaan.
Ellen leikkasi hiuksensa lyhyeksi, käytti solmioita ja eli ja maalasi miten halusi. Tämä elinvoima on havaittavissa kirjan sivuilta. Olen henkilökohtaisesti enemmän joidenkin Thesleffin piirrosten ja puupiirrosten ystävä kuin tämän maalausten, mutta kirjan välityksellä tunsin saavuttavani tämän taiteesta syvempiä tasoja kuin ennen olin havainnut.
Thesleff edustaa kapinallisuutta ja tämä rohkeasti vei tilaa sellaisilla taiteen kentillä, jotka perinteisesti olivat varattu miehille. Vaikka Thesleff jäi hieman aikalaisensa Helene Schjerbeckin varjoon, niin voisin kuvitella, että juuri tämä kapinallisuus on nostanut tämän uuteen kukoistukseen meidän aikanamme. Moni asia Thesleffin elämässä ja taiteessa resonoi juuri tähän aikaan.
HAMin saleissa piirrokset, luonnokset ja maalaukset rakentavat kuvaa kokeilevasta taiteilijasta. Etenkin puupiirrosten kohdalla huomaa Thesleffin heittävän syrjään monia vanhoja konventioita ja tuloksena on elävää jälkeä, joka lähentelee enemmän maalaustaidetta kuin grafiikkaa.
Kirjan Thesleff muuttuu todelliseksi. Etenkin tämän siskoa Thyraa kuvaava muotokuva on vaikuttava. Etenkin kun tietää miten merkityksellinen sisko taiteilijalle oli.
Myös Kati Tervon Iltalaulaja on uusi kirja, jossa Thesleff esiintyy, mutta nyt fiktiivisenä hahmona. Kirja keskittyy Thesleffin elämään kun tämä vetäytyy kesähuvilalleen maalaamaan vuonna 1945. Tapahtumat nähdään piika Taimin näkökulmasta ja tämän havaintojen kautta näemme vanhentuvan Thesleffin, joka sodan varjostamana aikana haaveilee vielä Italiasta ja paremmista ajoista, mutta joka on myös edelleen palavasti kiinni elämässä. Intiimi asetelma kirjassa antaa hienon tunnelmakuvauksen Thesleffistä.
Thesleff on ollut niin suosittu aihe parina viime vuonna, että tähän voi tutustua myös kolmannen kirjan avulla. Pirkko Soinisen kirjaa en ole vielä itse lukenut, mutta se on fiktiivinen päiväkirja Thesleffin tuotteliaasta elämänvaiheesta Firenzessä. Näiden kolmen kirjan lisäksi kannattaa vielä odottaa tulevaisuudessa sarjakuvaakin Thesleffistä, mutta siitä lisää myöhemmin.
Ellen Thesleffin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Näyttely keskittyy tämän taiteen lisäksi vahvasti Thesleffin omaan historiaan ja persoonaan. Siksi Schreckin elämäkerta ja tämän itsensä kuratoima näyttely tukevat toisiaan vahvasti.
Elämäkerta on hyvin jäsennelty katsaus Thesleffin elämään, joka paikkaa aukkoja taidehistoriassamme. Siinä esitellään taiteilijan elämää niin arjessa kuin osana laajempaa taideyhteisöä. Thesleffin arki ei toisaalta ole ihan niin arkista kuin moni lukija sen voi käsittää. Tämä oli todellinen kosmopoliitti, joka puhui montaa kieltä ja vietti isoja osia elämästään Italiassa.
 |
| Ellen Thesleff: Pinjoja Villa Borghesen puistossa, 1905 © Kuva: HAM/Hanna Kukorelli |
Kirjaa lukee faktapitoisuudestaan huolimatta myös vetävänä tarinana. Thesleff on voimakas hahmo. Tämä halusi toteuttaa identitenttiään taiteilijana, ei sukupuolen edustajana, aikana kun naisten taiteellisia pyrkimyksiä saatettiin pitää jopa perusteena diagnoosille sairauteen. Usein hysteriaan.
Ellen leikkasi hiuksensa lyhyeksi, käytti solmioita ja eli ja maalasi miten halusi. Tämä elinvoima on havaittavissa kirjan sivuilta. Olen henkilökohtaisesti enemmän joidenkin Thesleffin piirrosten ja puupiirrosten ystävä kuin tämän maalausten, mutta kirjan välityksellä tunsin saavuttavani tämän taiteesta syvempiä tasoja kuin ennen olin havainnut.
Thesleff edustaa kapinallisuutta ja tämä rohkeasti vei tilaa sellaisilla taiteen kentillä, jotka perinteisesti olivat varattu miehille. Vaikka Thesleff jäi hieman aikalaisensa Helene Schjerbeckin varjoon, niin voisin kuvitella, että juuri tämä kapinallisuus on nostanut tämän uuteen kukoistukseen meidän aikanamme. Moni asia Thesleffin elämässä ja taiteessa resonoi juuri tähän aikaan.
 |
| Ellen Thesleff: Lukuhetki (Gerda Thesleff ja Sigrid Schauman), 1906 © Kuva: HAM/Hanna Kukorelli |
HAMin saleissa piirrokset, luonnokset ja maalaukset rakentavat kuvaa kokeilevasta taiteilijasta. Etenkin puupiirrosten kohdalla huomaa Thesleffin heittävän syrjään monia vanhoja konventioita ja tuloksena on elävää jälkeä, joka lähentelee enemmän maalaustaidetta kuin grafiikkaa.
Kirjan Thesleff muuttuu todelliseksi. Etenkin tämän siskoa Thyraa kuvaava muotokuva on vaikuttava. Etenkin kun tietää miten merkityksellinen sisko taiteilijalle oli.
 |
| Ellen Thesleff: Thyra Elisabeth, 1892 © Kuva: HAM/Hanna Kukorelli |
Myös Kati Tervon Iltalaulaja on uusi kirja, jossa Thesleff esiintyy, mutta nyt fiktiivisenä hahmona. Kirja keskittyy Thesleffin elämään kun tämä vetäytyy kesähuvilalleen maalaamaan vuonna 1945. Tapahtumat nähdään piika Taimin näkökulmasta ja tämän havaintojen kautta näemme vanhentuvan Thesleffin, joka sodan varjostamana aikana haaveilee vielä Italiasta ja paremmista ajoista, mutta joka on myös edelleen palavasti kiinni elämässä. Intiimi asetelma kirjassa antaa hienon tunnelmakuvauksen Thesleffistä.
Thesleff on ollut niin suosittu aihe parina viime vuonna, että tähän voi tutustua myös kolmannen kirjan avulla. Pirkko Soinisen kirjaa en ole vielä itse lukenut, mutta se on fiktiivinen päiväkirja Thesleffin tuotteliaasta elämänvaiheesta Firenzessä. Näiden kolmen kirjan lisäksi kannattaa vielä odottaa tulevaisuudessa sarjakuvaakin Thesleffistä, mutta siitä lisää myöhemmin.
 |
| Näyttelyn kuraattori Hanna-Reetta Schreck © Kuva: HAM / Maija Toivanen |
Lisätietoa näyttelystä löydät HAMin sivuilta täällä. Kirjallisuuden kautta on mahdollista saada aivan uusia näkökulmia näyttelyn kokemiseen.
Käy seuraamassa lukupinoa näissä nuorisolaisten medioissa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti