Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen. kuva: Riihimäen teatteri |
Yksin Berliinissä on Hans Falladan vuoden 1947 kirjaan Jeder stirbt für sich allein perustuva näytelmä, joka sai ensi-iltansa Berliinissä juuri viime helmikuussa. Kirjasta tehtiin myös Emma Thompsonin ja Brendan Gleesonin tähdittämä elokuva vuonna 2016. Riihimäen teatterissa nähtiin pienimuotoista teatteria suurista aiheista kun Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen astuivat Otto ja Anna Quankelin saappaisiin.
Otto Hampel ja Elise Hampel olivat saksalaisia, työväenluokan kansalaisia, joiden elämään Quankelien tarina näytelmässä perustuu. Nämä aloittivat Elisen veljen kuoleman jälkeen hiljaisen vastarinnan kolmatta valtakuntaa vastaan jättämällä Berliinin porraskäytäviin postikortteja, joissa julistettiin Hitlerin vastaisia ajatuksia.
Postikortti julistaa Hitlerin olevan työläisten murhaaja. |
Otto Hampel ja Elise Hampel. Kuva: Gestapo |
Näytelmä ja Falladan romaani ottavat tiettyjä dramaattisia vapauksia totuuden suhteen, mutta Oton ja Elisen tarina on tärkeimmiltä osiltaan aidosti edustettuna Oton ja Annan kautta.
Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen ovat lavalla kahden koko näytelmän ajan. Lavastuksena toimivat vain muutama astia, pöytä, pari tuolia ja radio. Tunnelma on leijuva kun valot tuovat esiin vain osia näyttämöstä kerrallaan.
Ensimmäinen puolisko näytelmästä on painostava, mutta rauhallinen. Otto ja Anna menettävät sodassa poikansa luotto uuteen kansallissosialistiseen järjestykseen murenee. Postikortit tulevat pian pariskunnan elämään.
Toinen puolisko näytelmästä on kiivas ja raastava. Otto ja Anna joutuvat revityksi puolueen ja Gestapon toimesta ja näiden huoli toisistaan näkyy. Kuolema näyttää väistämättömältä ja tulee läsnä lavalle kuin kolmantena hahmona. Kysymykset valinnoista ja moraalista painavat päälle sellaisella voimalla, että katsojalle ei missään vaiheessa tule harhakäsitystä siitä, että teatteriin on tultu vain viihtymään. Eikä tarvitsekaan tulla.
Yksin Berliinissä kertoo koskettavan tarinan parisuhteesta, menetyksestä, yksilön valinnoista ja autoritaarisestä yhteiskunnasta. Weckström ja Pitkänen joutuvat lavalla muuntautumaan nopeasti erilaisiin tunnetiloihin ja suorituvat tehtävästään taidolla. Näytelmän muoto antaa mahdollisuuden muuttaa kohtausta lennosta tavalla, jolla saadaan aikaan lähes elokuvallinen vaikutelma leikkauksineen.
Valo- ja äänimailma tukee näytelmää ja etenkin radion tuoma tunnelma Hitlerin puheineen ja klassisen musiikin (Straussia?) kautta luovat muutoin vapaasti soljuvalle näytelmälle rytmin ja kehykset.
Teema ei ole helppo ja natsit eivät (sitä tiettyä musikaalia lukuunottamatta) usein pirtsakkaa teatteria tarjoa, mutta ei tämä vain synkkä näytelmä ollut. Oton ja Annan tarina on loppupeleistä tarina rohkeudesta järkyttävän massiivisen vihollisen edessä. Se on tarina pienien tekojen tärkeydestä ja juuri teatteri tarjoaa tavan tuoda näiden tekojen merkitys näkyväksi.
Lisää tietoa näytelmästä löydät Riihimäen teatterin sivuilta täältä.
Ohjaus: Mikko RoihaTuotanto: Vapaa Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet, Tanssiteatteri Minimi, Riihimäen Teatteri
Näyttelijät: Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen
Esitys nähty kutsulipulla
Katso myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti