Kolmas nainen ja Pauli Hanhiniemi ovat käsitteitä, jotka tuovat monen suomalaisen mieleen hyvin tietynlaisen mielenmaiseman. Siinä maisemassa juntti ei ole kirosana ja kansallisromantiikka tiivistyy muutamaan lanttiin mammonaa ja ehkä vielä kahviin ja tupakkaankin. En ole ollut immuuni Hanhiniemen luomille maailmoille, joten kirja tämän elämän vaiheista oli tervetullut.
Aloitetaanko vaikka laittamalla vähän musaa päälle? Tästä asti aikaa ajalta kun kaikki oli vielä vähän paremmin. Lama oli isoin huoli ja Cobainin kuolemastakin oli videon aikaan vasta pari kuukautta.
Elämäkerta kirja ei varsinaisesti ole, vaikka ihan nuoruuden Paulikin pääsee välillä ääneen. Kirja kattaa isoja osia Hanhiniemen elämästä ja urasta, mutta enemmänkin tuokiokuvien kautta kuin minkään lopullisen tarkan selonteon kautta.
Kirjassa paljastui paljon pientä triviaa Hanhiniemen uran varrelta. Enpä esimerkiksi muistanut Popedan biisin Tahdotko mut tosiaan, olevan Paulin käsialaa. Enpä olisi myöskään osannut ajatella laulun alunperin sisältäneen seuraavat sanat: "Tahdotko mut tosiaan / peittos alle haisemaan".
Pauli Hanhiniemi. Kuva: Tuomas Vitikainen |
Jopa Veltto Virtasen baskerin tarinaa avataan hieman ja osiot Juicesta ovat melko herkkua lukea. Retket Bosniaan Pauli Hanhiniemen Perunateatterina kanssa taas pääsevät yllättämäänkin. Monia tuttuja nimiä suomalaisen musiikin kentältä vilahtelee kirjassa ja samalla sitä muistaa kuinka pieni tämä maa todella onkaan. Suomirockin tarina tuntuu olevan hyvin pitkälle kuin yhden kaveriporukan tarina ja tämä kirja tarinointia, joka kuuluu näistä koostuvan baaripöydän ympärille.
Jos istuisit Hanhiniemen kanssa pöytään, niin tämän kirjan kaltaista jutustelua voisi varmaan odottaa. Päivän kuulumisia höystettynä muutamalla legendalla.
Ehkä se on sukupolvijuttu, mutta oli jotenkin outoa ajatella miten iso osa Hanhiniemen urasta on irrallaan Kolmannesta naisesta. Toisaalta ne Hanhiniemen sanoitukset ja "jokamiehen" ääni tekevät jokaisesta tämän projektista tutunlaisen.
Sanoituksia olikin päässyt kirjaan mukaan sankoin joukoin ja kuten esimerkiksi tässä Joni Mitchellin kirjassa, myös Hanhiniemen kirjassa sanoitukset pääsivät aivan uuteen valoon, kun niitä luki keskittyen kirjan sivuilta. Laulut ikään kuin muuttuivat runoudeksi.
Siipeen jos sain,
väliaikaista kaikki on vain.
Siipeen jos sain,
sitä sain, mitä uhmassa hain.
Ei se raukaksi tee
sitä jos pyyhkäisee
kämmensyrjäänsä kyyneleen.
Kirjan kuvat ovat tyylikkäitä otoksia ja kuvaavat kirjan henkeä. Nekään eivät tarjoile kuvaa koko Hanhiniemen urasta ja elämästä vaan ovat selkeästi otoksia, jotka ovat otettu ehkäpä juuri tätä kirjaa varten. Tuntuu kuin kuvat olisivat ihan tavallisesta äijästä, joka ei oikeastaan tiedä miksi tätä kuvataan.
Joillekin tämä kirja on nostalgiatrippi ja joillekin vain sarja mukavia tarinoita ja pohdintoja mieheltä, joka vaikuttaa... no mukavalta. Hanhiniemi on tyyppi, jonka kanssa voi kuvitella käyvänsä kaljalla. Rocktähti ilman rocktähden myyttistä auraa. Tämä ei ehkä ole Hanhiniemen lopullinen tarina, mutta ainakin kurkistus tämän maailmaan, joka vaikuttaa kovin aidolta.
Pauli Hanhiniemi, 2016, Kerran elettyä, Docendo, arvostelukappale
En ole osannut päättää, haluanko lukea tämän vai en. Tykkään tosi paljon Pauli Hanhiniemen musiikista, mutta minusta se saa riittää. Mutta toisaalta kiinnostaisi.
VastaaPoista