tiistai 6. syyskuuta 2016

Saturday Night Fever




Kotkan kaupunginteatteri ei onnistu pettämään odotuksiani. Saturday Night Fever -musikaali jatkoi huikeiden esitysten sarjaa Kotkassa, josta näköjään on tullut minun lemppareita teatterikohteitani. Jokin siinä Kotkan teatterin tyylissä tekee kaikista näiden esityksistä juuri heidän näköisiään ja tämä musikaali sopi Kotkaan kuin Travolta tanssilattialle.

Saturday Night Fever -elokuva jatko-osineen, Travolta, Bee Gees, leveälahkeiset diskopöksyt... Nyt "vähän yli" kolmekymppisenä voi varmaan jo tunnustaa, että nämä kaikki vetoavat minuun suuresti. Näistä aineksista tehty musikaali siis oli jotain mistä olin jo etukäteen innoissani.

Teatterin lavalle oli luotu diskoajan New York Iita Torvisen kekseliään lavastuksen ja pukusuunnittelun avulla. Mikään ei ollut liian stereotyyppistä ja kasti ei näyttänyt miltään polttariseurueelta vaan näitä pukuja olisi voinut kuvitella oikeasti näkevänsä diskossa silloin 70-luvulla. Erityisesti oli hauska bongata lavalta alkavan graffitikulttuurin merkkejä, kuten vaikkapa Taki 183 -tagin.

Kuva: Juha Lahtinen

Diskokulttuuriin aidolla asenteella suhtautuminen jatkui myös näyttelijätyössä. Esitys oli hauska, mutta huumoria ei revitty Pulttibois-tyyliin diskostereotypioista, vaikka tämä olisikin ollut helppoa. Tanssi, puhe ja elekieli oli tehty kirkassilmäisesti ja häpeilemättömän letkeästi. Tämä ei ollut parodiaa diskoajasta vaan se aika esitettiin oikeasti niin coolina kuin se olikin (joo, se oli!).

Lavalla nähtiin monelle tuttu tarina Tony Manerosta, joka 70-luvun suuren energiakriisin riepomassa new Yorkissa muuntautuu aina lauantai-iltaisin kaikkien ihailemaksi tanssin lähettilääksi. Tarina toimii vastakkainasettelunsa vuoksi. Diskoajan muovisuus ja kepeys syntyi kovien ja harmaiden realiteettien keskellä. Tarina kytkeytyy noihin kipeisiin puoliin siirtymällä aina hetkeksi tanssilattialta kuoleman, köyhyyden, luokkaerojen ja sydänsurujen maailmaan.

Tarina pohjautuu löyhästi journalisti Nik Cohnin artikkeliin "Tribal Rites of the New Saturday Night" New Yorkin diskoskenestä. Tämä on myöhemmin myöntänyt artikkelin olleen suurimmalta osin keksittyä tarinaa, mutta siitä huolimatta se osoittautui todella mielenkiintoiseksi luettavaksi. Löydät artikkelin kokonaisuudessaan täältä.

Kuva: Juha Lahtinen

Näyttelijät pääsivät tämän esityksen myötä selkeästi pitämään hauskaa. Energia oli melkoinen heti ensisoinnuista lähtien ja lava täyttyi huikeasti liikkuvista tanssijoista ja laulajista. Pääosan esittäjät olivat tällä kertaa aivan tuoreita kasvoja Kotkan kaupunginteatterin lavalla. Tony Maneroa esitti Juho Markkanen, Stephanie Manganoa Reeta Vestman ja Annettea Annuska Hannula.

Tonyn ja Stephanien välillä olisi saanut näkyä vähän enemmänkin sanatonta kemiaa, mutta muutoin näyttelijät olivat juuri oikeat rooleihinsa. Etenkin Hannulan Annette oli oikeasti traagisen oloinen hahmo. Vähän kuin diskoajan Éponine.

Annette ja Tony. Kuva: Juha Lahtinen

Markkanen oli se "triplauhka", jolta onnistuivat niin laulu, tanssi kuin näyttelykin hyvin luontevalla tavalla. Minkäänlaista ensi-ilta-jännitystä ei ollut havaittavissa. Vestmanin avatessa suunsa lauluun, menin ihan vähän kananlihalle. Tiedättekö sellaisen täydellisen Sam Brownin tyylisen diskoäänen? Tämän Vestman hallitsi todella hyvin.

Parhaimmat naurut sain kuitenkin Kotkan kaupunginteatterin veteraanien toimesta. Etenkin Tonyn joka paikassa säheltävät kaverit Bobby C (Toni Harjajärvi), Joey (Mikkomarkus Ahtiainen) ja Double J (Osku Haavisto) täyttivät hienosti diskobuutsinsa. Ihan hillitöntä lantion veivausta ja heittäytymistä tältä sakilta. Katsomossa sai todella tuntea sen arkisista asioista pois kulkeutumisen tunteen. Tätä oli yksinkertaisesti vain todella hauska katsoa.

Mutta se musiikki! Se teki esityksestä täydellisen. Livebändi oli asettunut lavarakennelman yläosiin ja täytti salin diskohiteillä. Se oli täysin epäironisen, puhtaan nautittavaa. Laulu toimi hienosti ja tanssi oli jopa yllättävän ammattimaisen oloista. Tälle esitykselle täytyy vain antautua.



Saturday Night Fever pyörii nyt Kotkan Kaupunginteatterissa ja lippuja kannattaa katsella näiden nettisivuilta täältä.

Törmäsinpä ensi-illassa myös erääseen Teatterikärpäseen, jonka jutun esityksestä voit lukea täällä.


Musikaali perustuu Paramount / RSO elokuvaan ja Nik Cohnin tarinaan, jonka on näyttämölle sovittanut Robert Stigwood Bill Oakesin ja  Ryan McBryden avustamana.
Suomennos Kristiina Drews ja laulujen sanat Jukka Virtanen
Julisteen valokuva Sofia Virtanen / Juliste Niko Soares


Ohjaus Snoopi Siren
Koreografia Sari Marin
Musiikin sovitus
Paul Herbert / Ari Ismälä
Kapellimestari
Ari Ismälä
Laulujen harjoitus ja harjoituspianisti
Ari Ismälä
Lavastus ja pukusuunnittelu
Iita Torvinen
Valosuunnittelu
Mikko Laaksonen ja Essi Santala
Äänisuunnittelu
Kaj Günther
Rooleissa
Juho Markkanen
Reeta Vestman
Annuska Hannula
Mikkomarkus Ahtiainen
Toni Harjajärvi
Osku Haavisto
Lise Holmberg
Kari Kukkonen
Antti Leskinen
Mirka Mylläri
Jarkko Sarjanen
Ella Mustajärvi
Neil Owens (vierailija)
Tanssijat / Avustajat:
Veera Eskelinen
Henry Holopainen
Silja Jernvall
Anne-Mari Kahri
Jaakko Kemppainen
Nea Laakkonen
Verna Laine
Riikka Pelo

Esitys nähty medialipulla 


Muuta Kotkan kaupunginteatterissa koettua:








1 kommentti:

  1. Minäkin olen Kotka-fani! Talossa on erityisen hyvä meininki ja mielenkiintoinen ohjelmisto koko ajan.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.