Sinebrychoffin taidemuseo täytti 100 vuotta ja osana tätä juhlaa julkaistiin kirja, joka esittelee talon historiaa. Kotimuseo on myös saanut jouluisen ilmeen ja sen saleihin on katettu näyttäviä joulutarjoiluja, jotka muistuttavat miten talo on tosiaan kotoisa.
Paul ja Fanny Sinebrychoff olivat intohimoisia ja suunnitelmallisia taiteenkeräilijöitä. Nämä asuttivat, nyt museona toimivaa, kotia Bulevardi 40:ssä vuodesta 1904 lähtien ja sisustivat sen huoneita eri tyylein, jotka viimeisten vuosikymmenten aikaan on palautettu loistoonsa.
Fanny oli nuori näyttelijä Svenska Teaternilla, mutta ajan mukaisesti lopetti uransa mentyä naimisiin Paulin kanssa. Näiden avioliitto oli jo pulassa, mutta ehkä yhteinen kiinnostus taiteeseen lopulta toimi sen pelastajana. Näiden keräilyharrastuksen voi sanoa kuuluneen yleiseen 1800-luvulla alkaneeseen keräilyvillitykseen Euroopassa ja Amerikassa.
Paulin kuoltua lahjoitti Fanny valtavaksi kasvaneen kokoelman Suomen valtiolle sillä ehdolla, että se säilytettäisiin kokonaisuutena ja olisi avoinna yleisölle. Tänäkin päivänä voi kuka tahansa mennä ihailemaan Sinebrychoffien taiteen täytteistä kotia ihan ilmaiseksi.
Koti Bulevardilla - Keräilijät Paul ja Fanny Sinebrychoff, on kirja, jossa käydään läpi talon historiaa useista näkökulmista. Fannysta persoonana ei ole kattavasti kerätty tietoa, mutta aihe olisi äärimmäisen mielenkiintoinen. Kuvittelen mielessäni määrätietoisen ja maailman tapahtumista kiinnostuneen ihmisen. Kirjassa kerrotaan hänen vaikuttaneen taidekokoelman muotoutumiseen enemmän kuin lähteet ovat antaneet ymmärtää.
Suosittelen tutustumaan Sinebrychoffin taidemuseoon yksityisesti lahjoitettuun muotokuvaan Fannysta, jonka on maalannut Albert Edefelt. Porraskäytävässä roikkuva teos esittää Fannyn istumassa kirkkaassa huoneessa täynnä jouluisia kukkia, sylissään sanomalehti, joka antaa kuvan modernista maailman kansalaisesta.
Bulevardi 40:n saleihin on tehty joulu. Kuusi on koristeltu perinteisillä, käsintehdyillä paperiruusuilla ja eri pöydistä löytyy ajanmukaisia kattauksia, joista löytyy hedelmiä, leivonnaisia ja pähkinöitä. Kahvitarjoilut ovat aina olleet tärkeitä suomalaisille ja niin ne olivat myös Sinebrychoffeille.
Kattauksia suunnitellut kamarineuvos Kari-Paavo Kokki huomauttaakin miten Suomi on siitä ainutlaatuinen maa, että täällä itsenäisyyspäivänä arvovieraat pukevat illalla parhaat päällensä ja lähtevät yhdessä kahvikutsuille presidentin linnaan.
 |
| Kari-Paavo Kokki |
Jouluisten asetelmien ympärillä levittäytyvä taideteosten ja arvoesineiden maailma muuntautuu nykyaikaiselle katsojalle läheisemmäksi. On helpompi kuvitella teokset osana arkisen elämän taustakuvastoa, kun arki on tehty konkreettisesti näkyväksi, ja juuri tämä tekee kotimuseoista niin mielenkiintoisia. Kari-Paavo Kokki kirjoittaa:
"Paulin ja Fannyn kokoelman äärellä kuljetaan tilasta toiseen eri aikakausien, tyylisuuntien ja mieltymysten halki. Kotimuseot ovat monesti kiinnostavampia kuin perinteiset museo- tai taidekokoelmat. Ne eivät kuvasta aikansa totuuksia tai poliittisia virtauksia. Kotimuseoiden kokoelmat kertovat ennemminkin keräilijän aidosta kauneudenkaipuusta sekä sosiaalisista tarpeista. Toisinaan niissä näkyvät myös pyrkimykset kertoa keräilijän varallisuudesta, hyvästä mausta, hänen taustastaan ja toisinaan myös sen puuttumisesta. Havaintojeni mukaan esteettisten arvojen ja kauneuden näkeminen, on sitten kysymys taiteesta tai esineellisestä kulttuurista, voi olla myötäsyntyistä eikä sillä tarvitse olla mitään tekemistä perhetaustan tai opillisen sivistyksen kanssa."
Yksityiset keräilijät olivat koko taidemaailman kentälle tärkeitä Sinebrychoffien aikana. Vanhat suvut mesenoivat taiteilijoita, ostivat taidetta ja kuljettivat sitä ympäri maailmaa. Toisaalta nämä myös samalla ikään kuin määrittelivät mitä on hyvä taide.
Sinebrychoffit keräsivät erityisesti vanhaa taidetta, joka kertoo paljon siitä millaisina nämä halusivat tulla nähdyiksi. Historiaan kaartuvat perinteet nousivat modernin ihailua tärkeämmäksi ja vaikka Sinebrychoffit olivatkin hyvin kytköksissä nykyaikaan ja omistivat kattavan kokoelman aikalaistaidetta, niin kokoelma oli huomattavan kansainvälinen ja pariskunta halusi irtautua etenkin kansallisromanttisesta nationalismista.
On mielenkiintoista, että salit, joissa nyt kuljemme tuntien nostalgiaa aikaan jossa emme ole edes eläneet, olivat jo aikanaan täytetty taiteella, joka tuntui aikalaisilleen nostalgiselta. Pariskunnan keräily on myös itsessään mielenkiintoista henkilökohtaisesti keräilijänä. Vaikka Star Wars -lelujen ja sarjakuvien keräily onkin hyvin erilaista kuin kosmopoliittinen taiteen keräily, niin kirjassa loistavasti esitelty kuvaus itse keräilyn prosessista vetosi ja tuntui pääpiirteiltään hyvin tutulta. Se tietynlainen nostalgian kaipuu on jotain mikä on helppo ymmärtää keräilytovereiden kesken.
Kirja avaa koko Sinebrychoffin suvun, Bulevardin kodin ja suomalaisen taiteenkeräilyn historiaa. Se antaa hienon yleiskuvan Paul ja Fanny Sinebrychoffin vaiheista ja näiden matkoista taiteen parissa. Kirjan luettuasi kotimuseon salit ja sen lukuisat esineet heräävät ihan uudella tavalla henkiin ja pidän erityisesti siitä miten muuttuu itse osaksi historian jatkumoa, joka on Sinebrychoffin museossa lopulta vasta lyhyen sadan vuoden pituinen.
Mainoslinkit merkattu: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti