8.9.2016

Luciferin oppipojat




Kun nostin kirjan käsiini ja luin ensimmäiset pari sivua kokeeksi, niin tiesin heti lukevani sen loppuun asti. Jo hieno kansi ja raflaava nimi saivat kiinnostuksen heräämään. En odottanut kovin merkittävää tarinaa tai suuria oivalluksia vaan kevyttä ja nopeasti nautittavaa viihdettä. Sain jotain siltä väliltä.

JP Koskinen on minulle kirjallisuuspiireistä tuttu hahmo, mutta Luciferin oppipojat oli ensimmäinen kokonainen kirja, jonka tältä luin. Oli kivaa lähteä lukemaan kirjaa melko tyhjältä pöydältä, mutta kuitenkin niin, että mielenkiinto kirjailijan työtä kohtaan oli jo olemassa.
JP Koskinen. Kuva: Pertti Nisonen

Kirjan tarina seuraa ryhmää ihmisiä ja kyborgeja matkalla Olympoksen planeetalle, jossa näiden on määrä tukahduttaa kyborgien (avaruusnatsien!) kapina. Alukselle saapuu matkalla viesti, jossa varoitellaan ryhmään soluttautuneesta pahantekijästä. Ruokaa katoaa liikaa ja varusteitakin tuntuu olevan pakattu yhdelle ylimääräiselle henkilölle.

Kirjan ehdottomasti mielenkiintoisin hahmo on kapteeni Gabriel Bonhomme XIV. Tämä on mies, joka on "tappanut jumalan" ja tehnyt pelottomasti lukuisia avaruusmatkoja. Bonhommen sielunmaisema ja tämän kylmä tapa ajatella nousevat kirjassa tärkeämmäksi elementiksi kuin silkka scifeily. Tulevaisuus, avaruus ja teknologia muodostavat näyttämön, joka voisi aivan yhtä hyvin koostua mistä tahansa muista elementeistä. Ihmiset nousevat kirjassa loppupeleissä pääosaan.

Bonhommen heikkous ovatkin juuri ihmiset. Etenkin oma perhe, joka on jäänyt aina odottamaan maan kamaralle kunnes lopulta ne omat pojatkin ovat seuranneet isänsä jalanjäljissä. Kirjassa perheen, uskollisuuden ja kohtalon teemat nousevat esiin vahvasti ja kaikki suodattaa hieman oudolla tavalla Bonhommen hahmon kautta.

"Selittäminen oli joskus ollut suurin intohimoni. Pojille olin selittänyt universumin rakenteen, aika-avaruuden taittumisen, suhteellisuusteorian, viivakoodien toimintaperiaatteen, kaiken. Johannalle olin kertonut, miksi kuumaa vettä kannatti laskea paljon kerralla eikä vähän joka minuutti, miksi tiskiallasta ei kannattanut täyttää liikaa, miksi salaatti piti pilkkoa mahdollisimman pieneksi. Olin tiennyt kaikesta kaiken, absoluuttisen totuuden. Kun luulee tietävänsä kaikesta kaiken, huomaa, ettei tiedä mistään mitään. Jokainen vastaus synnyttää aina kymmenen uutta kysymystä. Juuri siksi en enää pitänyt selittämisestä."

Bonhomme on kapteeni, joka arvostaa samaan aikaan täydellistä avoimuutta, kun joutuu kuitenkin kamppailemaan suurten salaisuuksien kanssa. Tämä haluaa pitää yllä kontrollia, mutta samalla haluaa auttaa ihmisiä. Kirjan kertoma tarina on lopulta melko pieni verrattuna siihen mitä sen taustalla noista suurista salaisuuksista kutoutuu. Lukijalle tarjoillaankin mielenkiintoisia ajatusleikkejä evoluutiosta, elämän synnystä, ajasta ja avaruudesta.

Tämä ei ollut perinteistä scifiä vaan loppupeleistä hyvin inhimillinen tarina, joka jaksoi viihdyttää loppuun asti. Loppuratkaisussa oli piirteitä, joista en ehkä täysin pitänyt, mutta niistä en voi kirjoittaa antamatta spoilereita. Lue siis itse ja kerro mitä pidit. Suosittelen.


JP Koskinen, 2016, Luciferin oppipojat, WSOY, arvostelukappale


2 kommenttia:

  1. Tämä odottelee yöpöydällä, kiinnostuksella kyllä odottelen. Vaikuttaa arviosi perusteella lupaavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin Bonhommen hahmo teki vaikutuksen. Toivottavasti jatkoa seuraa.

      Poista