perjantai 9. syyskuuta 2016

Lapin lolita




Provosoiva nimi, provosoivalla kannella, joka hohtaa provosoivan punaisena. Tämä kirja jäi miltei lukematta ja ajattelin, että tässä yritetään ratsastaa silkalla shokkiarvolla eteenpäin. Kiinnostavat tekijät saivat kuitenkin avaamaan kirjan ja ajattelin katsoa tapani mukaan ne ensimmäiset lauseet. Miten kirja alkaa. Muutaman kymmenen sivun jälkeen huomasin puolivahingossa, että tämä kirja tulee näköjään luettua.

Kirja kertoo limittäin kolmen henkilön tarinaa. On lapintyttö, joka kauppaa neitsyyttänsä netissä, "Johtaja", joka toimii ostajana ja Nadja, venäläinen huora, joka on jo kaiken nähnyt. Tarina on ohut, mutta todellisen tuntuinen. Tällä kertaa ohuus ei ole huono juttu. Se vapauttaa lukijan pohtimaan tarkemmin hahmojen motiiveja. Pääosaan nousevat elävästi rakennetut kuvaukset elämästä, joka tapahtuu jossain fantasian ja toden välillä.

Provosoiva ulkoasu ei ollut tyhjä lupaus. Kieli on varmasti monelle jopa liikaa ja mikään ei tunnu olevan liian räävitöntä näille kirjailijoille. Onneksi. Teksti on rehellistä ja soljuvaa. Tätä kirjaa on todellinen ilo lukea. Koskaan ei tiedä mitä nurkan takaa on tulossa.

Kirjaa kuvataan takakannessa Bitch Lit -romaaniksi. Nyt nostetaan esiin nartut ja miehet, jotka ovat välillä alistettu silkoiksi ruumiillisiksi, naisennälkäisiksi olennoiksi. Ihminen on elimiä, haluja ja eritteitä. Inhottavaa, mutta todella runollista.

"Mie olen Miss Moon Dragonfly. Suonissa kuumaa pensiiniä. Siellä miss minun korot iskee kipinää, roihahtaa tulipalo, revontulet rehahtaa yötaivaalle. Ko mie kulen katvalkkia, pohjosen junat suistuu kiskoilta, rekkojen perävaunut kaatuu, tulee nokkakolareita. Mie olen kaamoksen tuikkupillu. Mie olen revontulireva, reikieni vinguttaja, vitunvihellys aavalta ko käy menee jalat altaaaaa..."

Lapin lolitan vahva murre on virkistävää. Olen pikkuhiljaa suomalaista kirjallisuutta enemmän ja enemmän luettuani oppinut arvostamaan murteiden käyttöä kirjoissa. Huomaan ne aina enemmän rikkautena, kuin turhanpäiväisenä kikkailuna. Mieleen tuleekin kirjasta vahvasti Katja Kettu niin murteen kuin teemojenkin myötä.

Jaana Seppänen ja Heli Slunga. Kuva: Qumma




Heli Slunga on tunnettu runoilijana ja Jaana Seppänen esseistinä. Yhdessä nämä muodostavat performanssiryhmä Kaaoskoneiston, joka saattaa tehdä burlesqueta, lauluesityksiä tai vaikka kulttuurihäiriköintiä.

En tiedä miten näiden yhteinen työprosessi oikeastaan syntyy, mutta jotain siinä tehdään oikein. Kirjasta löytyy niin runollisuutta, tarinallisuutta kuin räväkkyyttäkin. Sinänsä siis tekijöidensä näköinen kirja.

Lukiessa kannattaa pohtia hieman nimeämisen teemoja. Miten luomme sosiaalista todellisuutta antamalla itse merkityksiä ja nimiä erilaisille asioille. Jos esimerkiksi kutsumme Lapin lolitaa slut litiksi, niin mitä se tarkoittaa? Millä kriteereillä erottelemme tämän kirjan lutkakirjallisuudeksi ja mielikuvissamme Jane Austenin kanssa toiselle äärilaidalle naistenkirjallisuuden osalta? Ja mitä helvettiä on naistenkirjallisuus?



Heli Slunga, Jaana Seppänen, 2016, Lapin Lolita, WSOY, arvostelukappale




Katso myös:










1 kommentti:

  1. Pidin itsekin tästä kirjasta. Hyvä pointti tuossa slut litin pohtimisessa. Oli kyllä vaikea miettiä että mitähän genreä kirja edustaa :D En ole mitään slut/bitch littiä ennen tätä kirjaa edes kuullutkaan

    Tiia

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.