maanantai 5. syyskuuta 2016

Kirjallisuus, kaupallisuus ja huoli lukemisesta



Seuraan mielenkiinnolla parhaillaan käytävää keskustelua lukemisesta, kirjakaupoista ja niiden merkityksestä. Kirjakaupat ja kustantajat pyörittävät keskenään kirjoja ja kahisevaa samalla kun suomalaiset lukevat entistä vähemmän. Tämä on saanut monet kommentoimaan teksteissään nykytilaa ja haluan tästä keskustelusta esittää pienen tiivistelmän ja ehkä antaa ne omatkin pari penniä ajatuksistani.

Helsingin Sanomat kirjoitti miten "kustantajat maksavat tuhansia euroja kirjansa näkyvyydestä kirjakaupassa". Juuso Määttänen jutussaan korostikin miten "kirjakaupat on mielletty osin eräänlaisiksi kulttuurilaitoksiksi, vaikka ne ovatkin voittoa tavoittelevia yrityksiä" ja tätä pidänkin tärkeänä pointtina. Vaikka haluaisin nähdä joka kulmassa pieniä kirjakauppoja Niteen tai Gilmoren tyttöjen tyyliin, niin se ei aseta isoille toimijoille kuten Akateemiselle tai Suomalaiselle suoranaista velvollisuutta esittää olevansa jotain muuta kuin ne ovat: isoja, voittoon pyrkiviä, kirjainstituutioita. Meillä on onneksi mahtava kirjastolaitos tasapainoittamassa peliä ja tuomassa laajempaa valikoimaa kaikkien saataville.

Mikko Aarne muistuttaa Imagen blogissaan, että ehkä katse kannattaa siirtää vaikka sinne persuhallituksen puoleen kirjakauppojen sijaan jos ollaan huolissaan kulttuurin tilasta. Olen samaa mieltä. Se suomalaisten lukeminen ei varmasti voi olla kiinni vain kahden ison kirjakaupan markkinoinnista ja jos onkin, niin ehkä emme sitten ansaitsisikaan parempia kirjoja.

Huoli lukemisesta näkyy muun muassa Anssi Järvisen Imagen blogissa, jossa harmitellaan kirjojen huonoa saatavutta ja lukemisen vähentymistä. Järvinen pohtii ovatko ihmiset siirtyneet digikirjoihin, mutta toteaa, ettei tästäkään ole kyse. Ihmiset ovat vain vähentäneet lukemista ja Järvisellä on huoli, että tämä tyhmentää meitä ihmisinä.

Tämänkin huolen jaan. Haluaisin, että ihmiset löytävät lukemisen ilon, mutta en nyt vain näiden älykkyyden turvaamiseksi. Teen varmasti vähintään osani kun pohditaan silkkaa kirjojen määrä vuodessa, joita luetaan, mutta en tee sitä kansallisen hyvinvoinnin takaamiseksi tai edes aina itseni parantamiseksi. Minä luen kirjoja kirjojen vuoksi. Ne ovat minulle ystäviä, ei hyödykkeitä.

Tästä aiheesta kirjoittaa hienosti myös Noora Vaakanainen omassa blogissaan:
"Kirjallisuudesta tulee ihmelääke, josta luvataan parannusta niin masennukseen, ahdistukseen kuin ylivireisyyteenkin. Kirjallisuus on eräänlaista rauhoittavaa joogaa, jota voi nauttia kotisohvalla teekupposen kera. Lukemisella ei ole muuta tehtävää kuin palvella fyysistä hyvinvointia."

Samoin Marko Suomi blogissaan (ihan uutuuttaan kiiltelevä blogi muuten) pohtii lukemisensa merkitystä ja sitä miten ei halua lukemisensa muuttuvan silkoiksi lukutilastoiksi.

Pidän megalomaanisen paljon siitä, että kirjallisuudesta ja lukemisen merkityksestä keskustellaan. Pidän myös siitä, että lukemiselle selkeästi halutaan antaa arvoa ihan sen itsensä takia. Kantin kategorista imperatiivia muotoillen siis:
"Kohtele kaikkia kirjoja ja myös itseäsi, ikään kuin ne olisivat päämääriä sinänsä, älä koskaan pelkkinä välineinä."


2 kommenttia:

  1. Kyllä, kyllä. Kirjat ovat turvallisia ystäviä, aina siinä, ovat sitten kansissa tai kännykän ruudulla. Ikinä ei ole yksin jos on kirja mukana. Ja luen ihan vain lukeakseni, suurimman osan ajasta ainakin. Kiva jos samalla vähän sivistyy ja rentoutuu.

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti Simo! Minulle kirjat ovat käytännössä aina vain rentoutumista varten, vaikka usein huomaankin samanaikaisesti syventäväni lukukokemusta esimerkiksi etsimällä aiheeseen liittyvää taustamateriaalia, mutta tämäkin vain koska alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.