sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kissavieras





Takashi Hiraide vertaa kirjan alussa kissan liikkeitä Machiavellin analogiaan jokien tulvimisesta ja sen aiheuttamasta kohtalomaisesta asioiden muutoksesta. Asiat jakautuvat niihin joihin voi vaikuttaa ja niihin jotka tapahtuvat kuin vahingossa. Pienet asiat ja teot voivat etenkin kasautuessaan aiheuttaa isoja muutoksia oli sitten kyse joen liikkeestä tai pienen kissan liikkeestä.

Kissavieras on japanilaisittain minimalistinen tarina pienestä kissasta nimeltään Chibli (pikkuinen), joka alkaa vierailemaan kirjallisuuden alalla työskentelevän pariskunnan luona. Vähitellen kissa ottaa paikkansa pariskunnan elämässä ja vierailut tiivistyvät niin, että lopulta kissalle on aina ruokaa tarjolla ja nukkumapaikka valmiina. Oma kissa se ei kuitenkaan ole vaan ainainen vierailija.

Tätä kirjaa on luettu paljon. Kissavierasta voi sanoa jo kansainväliseksi hitiksi. Se roikkui lukupinossani pitkään, mutta tartuin siihen vasta tämän tuoreen suomennoksen myötä. Suomentaja Raisa Porrasmaa on mielestäni onnistunut hyvin kääntämään kirjan tunnelman suomalaisille ja on pakko mainita myös kirjan ulkoasun suunnittelija Satu Kontinen, sillä kansikuva on mestarillisen hieno pelkistettyine tussinvetoineen. Tätä kirjaa kehtaa lukea julkisilla paikoilla.

Kissavieraan tarina on yksinkertainen ja juuri näennäisestä yksinkertaisuudesta löytyykin kirjan taika. Kirja on jaettu rakenteellisesti pieniin osiin, joissa kuvaillaan aina tarkasti jotain aihetta. Tarinasta tulee mieleen japanilaisen talon paperinen seinä, joka on jaettu pieniin neliöihin. Tarkkoja, hentoja palasia, joista koostuu eheä kokonaisuus.

Tarina oli myös itselleni henkilökohtainen. Muutama vuosi sitten takapihallemme alkoi ilmestymään naapurustosta tuttu kissa Billy. Se käveli pihan poikki ja joskus ehkä vilkaisi suuntaani. Kesällä kun aloin hengailemaan enemmän pihalla, se pysähtyi aina välillä katselemaan touhujani. En kiinnittänyt siihen huomiota, mutta huomasin, että meistä oli vähitellen tulleet kaverit.

Talven tullessa Billy oli jo niin ystävällisissä väleissä kanssani, että erityisen kylminä päivinä se saattoi istua takaoven edessä ja naukuen vaatia sisäänpääsyä. Niinpä Billylle muodostui tavaksi aina muutaman kerran viikossa käydä nukkumassa lukutuolissani ja kesällä hengailla päälläni kun luin takapihalla.

Billy on sittemmin muuttanut pois ja olemme hankkineet tässä välissä jo koirankin. Koira on kuitenkin meidän lemmikki. Billy oli vain minun kaveri. Me nimittäin valitsimme itsellemme koiran lemmikiksi, mutta Billyn tapauksessa se valitsi meidät ihmisikseen. Tämä on mielestäni se pieni ero, joka myös Kissavieraasta teki niin viehättävän pienen kirjan.


Takashi Hiraide, 2016, Kissavieras, Kustantamo S&S, arvostelukappale


Kirjoja, joista myös saattaisit pitää:








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.