lauantai 16. tammikuuta 2016

Rosa Liksom - Hytti nro 6





Liksomin Finlandia-voittaja vuodelta 2011 on kummitellut lukulistallani jo pitkään. Olen ysäripentu, joten Liksom kuului nuorena vakiolukemistooni. Kuvittelin Hytti nro 6:n olevan siis nostalginen pläjäys, mutta se veikin aivan eri suuntaan. Kirja oli tuore ja monisävyinen. Jälleen kerran Neuvostoliitto toimi ihmeellisenä ja rujon kauniina näyttämönä tarinalle.

Tarinassa seurataan suomalaissyntyistä tyttöä, joka matkustaa junalla halki Neuvostoliiton 1980-luvulla. Matkakaverikseen tyttö saa rivon ja huonotapaisen venäläismiehen, joka kertoo tytölle räävittömiä tarinoitaan.

Tytön hahmo jää lukijalle etäiseksi eikä Liksom paljasta meille edes tämän nimeä. Suunsa tämä aukaisee vain muutaman kerran ja koemme tytön tyhjänä hahmona, jonka tehtäväksi tuntuu jäädä tarinan kannattelu. Matkan aikana tämä piirtää jatkuvasti vihkoonsa ja näitä piirroksia voi tarkastella Liksomin sivuilla täällä.

Venäläisen miehen hahmo taas on kirjan parasta antia. Yksi parhaimmista hahmoista kirjallisuudessa mitä muistan pitkään aikaan. Tämä on likainen, rivo, väkivaltainen, katuva, herkkä, sipulin ja vodkan hajuinen ihminen, jolle muodostuu tekstin kautta todellinen, käsinkosketeltava tekstuuri. Mies puhuu suoraan ja selkeästi. Tämän puheessa yhdistyy raakuus ja kauneus ja heijastelee jotain aitoa sieltä vanhan Neuvostoliiton ihmisistä. Tämä on samaan aikaan voimakas, suuren valtion kansalainen ja sen nöyrä alainen.

"Tässä me kärsitään ilman mitään syytä ja vastaan panematta. Meille voi tehdä mitä vain ja me otetaan kaikki nöyränä vastaan."

Neuvostoliitto itsessään näyttäytyy lähes yhtä käsinkosketeltavana junan ikkunoista. Tarina rytmittyy hienosti junan kulun mukaan ja tarjoaa lukijalle pieniä portteja historiaan ja tavallisten ihmisten elämään. Vaikka se tavallinenkin elämä tuntuu Neuvostoliitossa olevan melko absurdia. Tarinat eivät ole kauniita eikä niissä ole näkyvissä onnellista loppua, mutta teksti on nautittavaa. Tuntuu, että kirjailija on mennyt tarinan armoilla eikä päinvastoin ja se on vain hyvä juttu.

"Mies sinisissä verryttelyhousuissa ja valkoinen paita päällä punnersi hiki otsalla kahden sängyn välissä, uniset silmät, kuiva haiseva suu, hytissä unen tahmea löyhkä, hengittämätön ikkuna, hiljaiset teelasit pöydällä, vaienneet muruset lattialla. Edessä uusi päivä, keltaiset, huurteiset koivikot, mäntymetsiköt, joiden kätköissä eläimet käyskentelivät, aavoilla tuore lumi aaltoili. Valkoisia lepattavia kalsarinlahkeita, löysiä peniksiä, tassukoita, tussukoita, tössyköitä, leveitä flanellisia kukkayöpaitoja, villasukkia, saaleja, harittavia hammasharjoja, yö kiitää pimeyden halki aamuhämäräksi, ankara jono vessan pyhättöön, kuivapesua kusenlöyhkän keskellä, ysköksiä, häpeää, noloja ilmeitä, höyryäviä teelaseja, isoja laattoja kuubalaista sokeria, paperinkevyitä lusikoita, mustaa leipää, Viola-juustoa, lohkottuja tomaatteja- ja sipuleita, paistetun kananpojan torso, purkki piparjuurta, kovaksi keitettyjä kananmunia, suolakurkkuja, majoneesipurkki, kalasäilykkeitä."


Rosa Liksom, Hytti nro 6, 2015, WSOY

6 kommenttia:

  1. Minä en pitänyt tästä. Se ei ollut kauhean mielenkiintoinen juoneltaan, eikä yllättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoni jäi jotenkin toissijaiseksi sinne Liksomin tyylittelyn taakse. Itse en oikeastaan kovin mielenkiintoista juonta tähän kaivannutkaan, mutta voin ymmärtää, että sen puute tosiaan häiritsee. Päähenkilön onttous välillä häiritsi itseäni. En välittänyt kauheasti mitä tälle tapahtuu.

      Poista
  2. Kuten Jenni, en pitänyt itse kirjasta, mutta mitä sanot miehestä on varmaan totta. Minusta hänessä oli myös ristiriitaa, eli puheet eivät olleet tekoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli iso ristiriita. Tämä perui puheitaan jatkuvasta, mutta ainakin miehen ailahtelevaisuuten pystyi luottamaan. Se teki hahmosta vain aidomman.

      Poista
  3. Minä nautin tästä kirjasta hirveästi! Nimenomaan venäläisen miehen sipulinkatkuinen, rujo hahmo ja pikkukaupunkien pakkasen runtelema maisema olivat parasta. Moni sanoi ettei pitänyt lainkaan kirjan rumuudesta - hyvin outo kommentti minun mielestäni. Eihän hyvän kirjallisuuden tarvitse olla aina kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä olen erittäin samaa mieltä. Kirjailijalla ei ole velvollisuutta luoda jotain kaunista ja lukijaa miellyttävää. Itse jopa suosin niitä vähän brutaalimpia kirjoja.

      Poista

Kiitos kaikille kommentoijille.