Luin tämän riemastuttavan, pienen sarjakuvan, jossa kuvaillaan reppumatkailun iloja ja suruja ja ihastuin miten elävästi Aino Sutinen on onnistunut kuvailemaan tapaamiaan ihmisä. Juuri ihmisten kohtaaminen tekeekin sarjakuvasta niin mielenkiintoisen.
Aino Sutinen on monessa mukana suomalaisen sarjakuvan kentällä. Tämä on Sarjainfon päätoimittaja, Sarjakuvaseuran tiedottaja ja nimi, joka pulpahtelee esiin erilaisten sarjakuvapahtumien yhteydessä. Itse pidän kovasti tämän kynänjäljestä. Siinä on jotain todella persoonallista ja oikukasta, joka vetoaa minuun.
Vaimoksi vuorille on matkakertomus sarjakuvan muodossa. Siinä kuvaillaan Etelä-Kaukasiaa. Azerbaidžania, Georgiaa, Armeniaa ja Vuoristo-Karabahia ja etenkin siinä kuvaillaan satunnaisesti tavattuja ihmisiä ja näiden kanssa vietettyä aikaa. Sarjakuva on tähän tehtävään välineenä täydellinen.
Kertomukset sisältävät henkilökohtaisia kokemuksia ja poliittisia ilmapiirejä. Kaikki kulkevat sulassa sovussa sarjakuvan sivuilla tilkkutäkkimaisesti. Välillä tekstiä on enemmän ja välillä vähemmän ja välillä piirustus vaihtuu valokuvaksi. Kokonaistunnelma säilyy samana koko sarjakuvan läpi.
Tätä voisi kutsua jatko-osaksi Sutisen aikaisemmalla sarjakuvalle Taksi Kurdistaniin, joka sisältää reppumatkasarjakuvia Lähi-idästä. Mielenkiinnolla odottelen tuleeko onko vielä lisää matkakertomuksia luvassa. Suosittelen kokeilemaan. Suomessa tehdään hyvää sarjakuvaa.
Aino Sutinen, 2015, Vaimoksi vuorille - Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta, Neon Tunisia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti