21.3.2016

Hulttion tie


kku
Kuva: Heikki Tuuli

Sain tupla-annoksen oopperaa kun kävin ensin katsomassa perjantaina Hulttion tien ja heti seuraavana aamuna suuntasin oopperan avoimille oville poikani kanssa. Ilta oli yhtä taikaa ja seuraava päivä oli kurkistus siihen mitä oikeaa työtä tuon taian vaalimiseen tarvitaan.

Hulttion tie on Igor Stravinskyn (1881 –1971) ooppera vuodelta 1951. Libretto, jonka ovat laatineet W. H. Auden ja Chester Kallman, perustuu löyhästi William Hogarthin maalaussarjaan A Rake's Progress.

Ooppera kuvaa nuoren Tom Rakewellin (Steve Davislim) matkaa Lontooseen pois rakkautensa kohteen Anne Truloven (Hanna Rantala) luota (ei muuten voi olla mahtavampaa nimeä tosirakkauden kohtella kuin "Trulove"). Tomia johdattaa mystinen hahmo Nick Shadow (Tuomas Pursio), joka kertoo tälle suuresta perinnöstä, jonka Tom on tuleva saamaan ja lupautuu palvelijaksi vuoden ajan.

Elämä Lontoossa osoittautuu kuitenkin räävittömäksi ja dekadentiksi juhlimiseksi, jossa raha palaa ja turmio on koko ajan nurkan takana. Lopulta oopperan faustilainen luonne paljastuukin kun Nick Shadow ilmoittaa palkkansa olevan Tomin sielu.

Kokemuksena Hulttion tie oli monitasoinen, visuaalisesti täydellinen ja musiikillisesti melko vahva. Hieman odotin näkeväni Tuomas Katajalan ja Mari Palon lavalla, mutta en joutunut kuitenkaan pettymään tämänkään kastin kanssa. Tuomas Pursion osuudet olivat erityisen voimallisia ja Hanna Rantalan ääntä on ilo kuunnella. Erityisesti se Annen kehtolaulu Tomille loppupuolella sai hetkeksi ihon kananlihalle. Myös Steve Davilism lauloi osuutensa aistikkaasti ja tämä myös eläytyi osaansa täysillä. Davilismin ja Päivi Nisulan esittämän Turkkilaisen Baban yhteistä näyttelemistä olikin hieno katsoa. Hieman komediallinen suhde lavalla sai yleisön ääneen nauramaan useita kertoja. Nisula parrakkaana naisena otti kaiken irti roolistaan lavalla.

Tuomas Katajala, Päivi Nisula. Kuva: Heikki Tuuli

Hulttion tiessä on moraalinen opetus ja se ei ole edes millään tavalla peitelty vaan jopa sanotaan ihan suoraan esityksen päätteeksi. "Paholainen löytää työtä joutilaille käsille", eli Tomin laiskuus altisti tämän Nick Shadowin vaikutukselle. Jos ei ole valmis tekemään työtä, niin hullusti käy. Vähän vanhanaikainen moraali ja kyseenalainen yhteiskunnassa, joka jakautuu yhä enemmän rikkaisiin ja köyhiin työn määrästä riippumatta. Helvetinmoinen tarina siitä kuitenkin aikaan saadaan.

Hulttion tie on moderni ooppera, jonka toinen jalka on vakaasti perinteissä. Stravinsky on minulle ajatuksissani täysin historiallinen hahmo ja vasta käsiohjelmaa lukiessani havahduin ajattelemaan, että tämähän eli kanssani samalla vuosikymmenellä. Tämä legendaarinen venäläinen säveltäjä vieläpä asui Hollywoodissa Hulttion tietä kirjoittaessaan. Hollywoodissa, joka oli jo kulta-aikansa loppupuolta aloittamassa ja on outoa ajatella tätä ooppera oman vuosikymmeneni taiteilijan Hollywood-teoksena.

Se kuitenkin täyttää modernin tarinan mitat. Koko Lontoon jakso juhlineen ei kerro antiikin aikaisista juhlista vaan rahan valtaan perustuvasta hetkellisen nautinnon hakemisesta, joka kuvastaa juuri nykyaikaa. Tulevaisuutta ei mietitä ja 1950-luvun maailmassa se olikin epävarmaa. Ei ikinä tiedetty milloin Pommi vie kuitenkin kaiken pois. Parempi siis elää tässä päivässä ja niin Hulttion tiessä tehtiinkin ja tyylikkäästi.

Hulttion tien musiikki ei ollut minulle ennestään niitä lemppareitani oopperan maailmasta tai Stravinskyn sävellyksistä, mutta on siinä oopperatalon salissa kuunnellessa voimaa, jota aiemmine ei ole vain havainnut. Erityisesti "huorien kuoron" osuuksista pidin paljon ja harmittelinkin mielessäni kun kuoro-osuuksia ei ollut enempää kuin oli.

Ooppera on monen ihmisen kovan työn tulos, mutta jos jonkun yhden henkilön haluaisin nostaa esiin, niin tämän oopperan sankari oli Erika Turunen, Kansallisoopperan puvustaja, jonka tyylinäytteitä olen jo pitkään ihaillut. Hulttion tien puvustus oli sanalla sanoen täydellinen. Siinä oli jotain kieron goottimaista ja burleskimaisen hauskaa iloittelua. Tämä vei jopa voiton Vampyyrien tanssin pukuloistosta vaikka se mahtava olikin. Kun kaikki näyttelijät seisoivat lavalla pukuloistossa, niin lopputulos oli kuin elävä maalaus täynnä yksityiskohtia.

Kuva: Heikki Tuuli

Tasselit heiluivat ja välillä meininki oli jopa suurenmoisen rivoa. Sukupuoliroolit olivat iloisesti sekaisin ja sain vaikutelman, että kaikki ihmiset lavalla ihan aidosti heittäytyivät tuohon lontoolaiseen "huonon elämän" vauhtiin ja hurmokseen mitä erilaisimmissa puvuissa. Yleisökin tuntui olevan ilonpidossa mukana vaikka muutaman aika yllättyneenkin ilmeen havaitsin. "No ohhoh", kuulin jonkun vieressäni tokaisevan kun tissit alkoivat heiluttamaan tulitasseleita.

Kuva: Heikki Tuuli

Puutarhatontut olivat luonnollisesti tämän absurdin esityksen kantavia teemoja ja myös näiden tyyli oli visuaalisesti vaikuttava. Ihan ylikorkeat hatut olivat melkoinen näky kun tontut täyttivät lavan. Tuli mieleen vahvasti Rien Poortvlietin piirtämät tontut ja olinkin iloisesti yllättynyt kun avoimilla ovilla satuin puvustamossa näkemään yhden Rienin tontun kuvan seinällä.

Puvustus loisti yhdessä Hartmut Schörghoferin lavastuksen kanssa. Nautin kun näen lavalla symmetriaa ja pelkistettyjä maailmoja. Alun pensasaita ja sininen taivas oli rauhallinen ja Lontoon punaiset sävyt ja keskeltä lavaa kohoava spiraalimuoto taas toimi tuolle rauhallisuudelle kontrastina. Kuvat kuitenkin puhukoot puolestaan. Katsokaa nyt miten huikeita maailmoja oopperalla luodaan!

Hanna Rantala, Koit Soasepp, Steve Davislim. Kuva: Heikki Tuuli

Avoimet ovet on kokemus, jota suosittelen kaikille. Vaikka ooppera tai baletti ei ennestään pahemmin kiinnostaisi, niin pelkästään oopperan tekninen puoli jaksaa pitää kiinnostuksen yllä. Näimme poikani kanssa esimerkiksi lavatekniikan demon, jossa Hulttion tien valtava lavastehäkki oli lavalla ja valojen välkkyessä soitettiin Stravinskyn Kevätuhria. Lyhyt tuokio, mutta pojalleni ensikosketus oopperatalon mahtiin.

Pääsimme myös kuulemaan luentoa oopperan synnystä, mahtavalle kiertokävelylle halki kulissien, katsomaan baletin harjoituksia, kuulemaan kuuluisia aarioita ammattilaisten laulamana, tapaamaan lavastustaikuri Anna Kontekin ja poikani pääsi tämän kanssa kuvaan Väinämöisenä. Saipa poika ostettua muistoksi myös Sallisen Kuningas Lear -oopperan Learin miekan! Tällaiset päivät tullaan muistamaan.

Hulttion tie on nähtävissä vielä 6.5. asti ja lippuja saa oopperan sivuilta täältä. Jos et pääse oopperalle, niin 9.4. voit katsella Hulttion tien myös kotisohvaltasi Ylen kautta täältä. Avoimet ovet tulevat varmasti taas jossain vaiheessa ja ne tosiaan ovat täynnä toimintaa ja karnivaalitunnelmaa. Ooppera on siitä kumma juttu, että se vetää puoleensa kun sille antaa mahdollisuuden. Ihan sama kuka olet.


Musiikinjohto
Eivind Gullberg Jensen 
Ohjaus
Dmitri Bertman

Lavastus
Hartmut Schörghofer

Puvut
Erika Turunen

Valaistus
Thomas Hase

Koreografi
Edvald Smirnov


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti