Hans Op de Beeckin näyttely Amos Rexissä loi päivittäisiä jonoja Lasipalatsin edustalle. Ovatko ihmiset löytäneet taiteen vai taide ihmisen?
Museot ovat luoneet itsensä uudestaan ja vanhanaikainen käsitys tylsästä ja tunkkaisesta taidemuseosta on jäänyt historiaan. On helppo muistaa se stereotyyppinen ajatus ihmisestä, joka pyörittelee silmiään ehdotuksesta vierailla museossa. Kyseessä oli jokin jännittävän ja hauskan vastakohta. Nörttien ja älykköjen kulttuuria, jonka ei kuulu ikinä olla hauskaa.
Vuonna 2012 oltiin vielä huolissaan museoiden kävijämäärien pysähtymisestä ja yleisestikin alhaisista kävijämääristä verrattuna muihin Pohjoismaihin. Sen jälkeen kasvua on tapahtunut puolella pääsylipputulot ovat kasvaneet 100 %. Mikä siis on saanut aikaan muutoksen?
Museot ovat viime vuosina brändänneet itsensä tehokkaasti ja Museokortti on edelleen auttanut tuotteistamaan ne helpoksi ja lähes pelimäiseksi viihteeksi asiakkaalle. Amos Rexin, Kiasman ja HAMin kaltaiset instituutiot ovat muuttuneet koko kansan keskuksiksi elokuvateattereiden ja ostoskeskusten rinnalle.
Taiteen merkitys ihmisen hyvinvointiin on tutkitusti merkittävä. Jokin aika sitten hyvinvoinnille asetettiin jopa rahallinen arvo, kun John H. Falkin johtama tutkimusryhmä asetti yhdelle museokäynnille hintalapun. Tutkimuksen mukaan yhden henkilön museokäynti on hänelle 864 euron arvoinen. Tutkimuskysymys oli aseteltu niin, että arvo tuli valita 0 - 1000 euron väliltä, joten kysymys oli ehkä hieman johdatteleva. Näin kuitenkin saatiin numero, jolla mitata kokemusta.
Arvon mittaaminen jonoissa vaikuttaa myös vähän likaiselta. Ihmisten odottavat kasvot ja ilo päästä kokemaan uutta, ovat jotain markkina-arvon ulkopuolista. Museoiden elinvoimaisuus on riippuvaista rahasta, mutta niiden tarjoama hyöty on riippuvaista ihmisten innostuksesta. Viihteellisyys ehkä tuo ihmisen sisään museoon, mutta syvempi kokemus syntyy, kun taide ja ihminen kohtaa henkilökohtaisesti. Ihminen kohtaa taiteen sen sijaan, että kävijä kohtaa museon.
Kaupunkiympäristö on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana merkittävästi. Kokemuksellinen tila on lisääntynyt ja tavat kuluttaa kulttuuria monipuolistuneet. Ennustan, että museot tulevat olemaan yhä enemmän kiinni kaupunkitilassa ja ostoskeskuksissa. Taide tulee ihmistä lähelle ja sen kuluttaminen helpottuu, arkipäiväistyy ja viihteellistyy.
Taidemuseot paikkana kohdata taidetta on korostonut entisestään, vaikka kaupungit ovat täynnä taidetta niiden ulkopuolellakin. Taidemuseossa käynti onkin muodostunut lähes synonyymiksi taiteen kokemiselle keskusteluissa. Erilaiset pienet ja isommatkin galleriat ovat kuitenkin elinvoimaisia ja jännittäviä tiloja, vaikka niiden markkinointikoneistot eivät jonoja eteensä kykenekään synnyttämään.
Taidemuseot paikkana kohdata taidetta on korostonut entisestään, vaikka kaupungit ovat täynnä taidetta niiden ulkopuolellakin. Taidemuseossa käynti onkin muodostunut lähes synonyymiksi taiteen kokemiselle keskusteluissa. Erilaiset pienet ja isommatkin galleriat ovat kuitenkin elinvoimaisia ja jännittäviä tiloja, vaikka niiden markkinointikoneistot eivät jonoja eteensä kykenekään synnyttämään.
Esimerkiksi Hans Op de Beeckin näyttely tarjosi kokemuksellisuutta ja esitteli ihmiset monimuotoiselle taiteen perinteelle lainatessaan historiasta kiistämättä taidokkaalla tavalla. Nautin itse Amos Rexin jättimäistä tilaa kulkiessani. Hiljainen paraati oli näyttely, jonka harmaa maailma oli portti toiseen todellisuuteen. Pakokeino, jonka äärelle jonottaminen on enemmän kuin ymmärrettävää. Niitä pieniä taiteen tarjoamia portteja on Suomi pullollaan. Taide on ihmiseltä ihmiselle kommunikointia riippumatta kokoluokasta tai numeraalisista arvoista. Keskustelua, joka on jatkunut läpi historian ja jonot kertovat yhä elinvoimaisesta tarpeesta osallistua siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti