Hiljaiset sillat - Helsingin kaupungiteatteri


Hiljaiset sillat on tarina, jota on hankala ajatella ilman siitä tehtyä elokuvaa. Clint Eastwoodin ja Meryl Streepin vuonna 1995 eläviksi tuomat hahmot kummittelevat taustalla uusissa tulkinnoissa, mutta yleismaailmalliset teemat antavat tilaa yhä uusille tavoille kertoa niistä. 

Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä Hiljaiset sillat ei ole kokenut dramaattista muodonmuutosta ja hyvä niin. Liisa Mustosen ohjaama lämminhenkinen näytelmä on toteutettu lajityypille uskollisesti ja näyttelijätkään eivät kalpene elokuvassa nähtyjen kollegoidensa rinnalla.

Näytelmä perustuu Robert James Wallerin kirjaan The Bridges of Madison County. Tarinan keskiössä ovat Robert ja Francesca, maailmaa kiertävä valokuvaaja ja Italiasta Iowaan päätynyt perheenäiti. He kohtaavat Francescan miehen ja lasten ollessa matkoilla, kun Robert saapuu kuvaamaan paikallista katettua siltaa.

Pari rakastuu lyhyessä ajassa ja romanssin vaikutukset aaltoilevat pitkälle tulevaisuuteen kun Francescan lapset löytävät heille omistetun kirjeen äitinsä jäämistöstä. Suhde tulee viimein päivänvaloon ja samalla niiden neljän päivän merkitys Francescan koko elämään. 

Tarina käsittelee niitä piiloon jääviä puolia ihmisissä, jotka luulemme jo tuntevamme. Kokonaisia persoonia tuttujen kasvojen takana. Valitut roolit elämässä asettavat vahvoja odotuksia toimia niiden mukaan ja näytelmä pohtii onko se hyvä asia vai ei.


Helsingin Kaupunginteatteri – Hiljaiset sillat – Kuvassa Kari Heiskanen ja Merja Larivaara – Kuva Sami Mannerheimo


Francesca edustaa jotain paikalleen jäänyttä ja vapauteen kaipaavaa tyyppiä, kun taas Robert on ilman siteitä elävä voima, joka sattumalta osuu hetkeksi samaan aikaan ja paikkaan vastavoimansa kanssa. Toista kiinnostaa vapaus ja toista hetken houkuttelee pysyvyys. Silta näitä voimia yhdistävänä symbolina on voimakas ja etenkin sen tallentamisen yritys filmille. Lopulta vain ne lyhyet hetket muistoissa ovat jotain todellisesti pysyvää.

Muistoihin sukeltavia sisaruksia Caroa ja Mikiä esittävät Elina Hietala ja Mikko Virtanen, joiden kahdenkeskinen vilkas ja piikikäs sanailu toimii hienona kontrastina Robertin ja Franceskan seesteiselle kommunikoinnille. Sisarusten rooliksi jää erityisesti sen kauan sitten tapahtuneen tarinan kehyksinä toimiminen, mutta jossain vaiheessa myös näiden omat tarinat ja persoonat nousivat yhä tärkeämmäksi elementiksi.


Helsingin Kaupunginteatteri – Hiljaiset sillat – Kuvassa Mikko Virtanen ja Elina Hietala – Kuva Sami Mannerheimo


Robertin ja Francescan rooleissa esiintyvät Kari Heiskanen ja Merja Larivaara toimivat yhdessä saumattomasti. Parin rakkaustarinaan todella uskoo ja Heiskasen rauhallinen ulosanti on nautinnollista kuunneltavaa Larivaaran pirskahtelevan suorituksen rinnalla. Vakaasti ja taidokkaasti luotsattu näytelmä kuljetti heidän mukaansa vuosikymmenten takaisiin Iowaan ja kuumaan kesään. Toki siitä on kiittäminen myös Antti Mattilan lavastusta, joka ilman turhia kikkailuja toi lavalle juuri tarvittavat elementit illuusion luomiseksi.

Se ajan ja paikan illuusio onkin juuri tämän näytelmän suhteen erityisen tärkeä. Tarinan voima perustuu pitkälle miljöön puhtaaseen fiilistelyyn, sillä se toimii hautomona tarinan romanssille. Kyseessä on juuri yhdessä ajassa ja paikassa tapahtuvasta kohtaamisesta, joka voi olla olemassa vain omassa kuplassaan. Huomasin, että juuri ne elämän valintojen ja persoonien moninaisuuksien teema kiinnosti näytelmässä eniten. Heti, kun loppupuolella keskityttiin enemmän konkreettisiin asioihin hahmojen suhteissa, niin huomasin mielenkiintoni rakoilevan. Toisaalta ihan vain puhtaasti hyväntuulinen näytelmä on virkistävää kokea.

Lisätietoa näytelmästä löytyy Helsingin kaupunginteatterin sivuilta täällä. Hiljaiset sillat on miljoonia lukijoita ja katselijoita koukuttanut tarina. Itselläni elokuva, kirja ja näytelmä muodostavat muistoissani keskenään erottamattoman kokonaisuuden. Toivottavasti pääsen vielä täydentämään sitä Turun kaupunginteatterin Hiljaiset sillat -musikaalin kanssa.