13.3.2020

Sinivalas - Kansallisteatteri


Elena Leeve. Kuva Tommi Mattila

Paavo Westerberg otti jälleen Kansallisteatterin suuren näyttämön haltuunsa. Sinivalas on näytelmä asioiden välttämättömästä muutoksesta ja toisaalta niistä mahdollisuuksista, joita meillä on vaikuttaa tulevaisuuteemme. Se kietoo yhden perheen kohtalot ilmastonmuutoksen kourissa kamppailevaan maailmaan ja onnistuu sitomaan tunteemme molempiin tarinoihin vahvasti.

Sinivalas on näytelmä, joka juuri ja juuri saa mahtavan ruhonsa mahdutettua suuren näyttämön lavalle (fun fact: varsinainen sinivalas saisi hieman alle puolet ruhostaan näkymään suuren näyttämön 12 metriä pitkältä lavalta). Näytelmä on suuri niin aiheiltaan, kastiltaan kuin fyysiseltä kooltaankin. Jos Westerbergin suunta jatkuu Mahdolliset maailmat, Kolme sisarta ja Sinivalas tiellä, niin pian ne videokankaat tulevat viemään puolet katsomotilastakin.

Videoiden käyttäminen näytelmäteoksissa on selkeästi yleistynyt huimasti ja Westerberg on yksi luovimmista efektin käyttäjistä. Sinivalaan videot eivät toimi pelkkänä taustan tehokeinona vaan keskeisenä osana ryhmitellä ja kertoa tarinaa. Ne jakavat tilaa sekä antavat mahdollisuuden useille samanaikaisille tapahtumille. Tällä kertaa tunsin vahvasti myös elokuvan ja teatterin raja-aitojen hämärtyvän paikoin.

Antti Pääkkönen. Kuva Tommi Mattila

Näytelmä sijoittuu ulkomeren saariston huvilaan, jossa laaja perhe on jo kauan saapunut yhteen viettämään aikaa. Nyt on kokoonnuttu viettämään Annan syntymäpäiviä joilla tämä ilmoittaa sisaruksilleen halustaan säilyttää myyntiuhan alla oleva sukutila.

Sisaruksilla on kuitenkin erinäisiä syitä myydä saari ja muutoksen voimat myllertävät Annan elämässä monelta suunnalta. Ihmisten väliset kiistat vaikuttavat hetkittäin ylipääsemättömiltä, mutta lopulta ihmisen mieli on ailahtelevainen.

Näytelmä kysyy mitä tehdä kun muutos on jotain niin ylivoimaista, että se vaatii ihan oikeita päätöksiä. Onko mahdollista vielä muuttaa suuntaa?

Näitä suuria kysymyksiä ei jätetä vain leijumaan ilmaan, vaan ne näytetään hahmojen kasvoilla. Esityksessä annetaan palaa ja tunteet tuodaan pinnalle niin voimakkaasti, että keskusteluihin eläytyy poikkeuksellisen vahvasti. Saaren kohtalosta tulee katsojalle tärkeä. Ehkä samalla jostakin muustakin. Tämä näytelmä tekee asioita tärkeäksi ja siksi pidin siitä niin paljon.

Kristiina Halttu, Eero Aho, Heikki Pitkänen, Timo Tuominen, Elena Leeve, Emmi Parviainen, Markku Maalismaa, Elmer Bäck ja Esa-Matti Long. Kuva Tommi Mattila

Sinivalas on todella eheä kokonaisuus vaikka siinä pompitaan muun muassa raamatun symboliikassa, ihmissuhteiden koukeroissa, ilmastohuolissa sekä kaikissa teatterin taian tehokeinoissa mitä vain on keksitty. Lopulta se saaristotunnelma, päähenkilöön sidottu tunneside ja loistava näyttelijätyö pitävät koko paketin kasassa.

Kati Lukan lavastuksessa on vielä saatu vangittua jotain todella oleellista siitä saaristoelämän tärkeimmästä ytimestä. Niin onnistuneita illuusioita ulkotiloista, huvilan vaaleita sävyjä ja luonnon jylhää tummuutta. Siihen vielä Tuomas Lampisen puvustus, joka olisi voinut olla suoraan suomalaisten saaristolaisten vaatekaapeista.

Annaa esittävä Elena Levee pitää hiljaisella voimakkuudella puolensa muiden konkarinäyttelijöiden keskellä. Se on tärkeää, sillä juuri Annan kautta pääsemme itse pohtimaan näytelmän teemoja. Annan miestä esittävä Heikki Pitkänen on hieman reppana hahmo, jota kohtaan välittömästi tuntee suurta sympatiaa.

Elena Leeve. Kuva Tommi Mattila

Yhtä Annan veljistä esittävä Elmer Bäck on hieman koominenkin hahmo menestyneenä muusikkona ja Esa-Matti Long, Eero Aho, Markku Maalismaa, Antti Pääkkönen ja Timo Tuominen muodostavat poppoon, josta huokuu sellaista energiaa, jota on vain kuvattava sanalla äijämäinen, vaikka sitä termiä kuinka vierastaisinkin. Ei väsyneen maskuliinisella tavalla vaan sellaisella räjähtävyyden ja herkkyyden tasapainotteluna, mikä on jotenkin niin tutun suomalaista vähän kosteilta mökkireissuilta.

Antti Pääkkönen, Esa-Matti Long, Markku Maalismaa, Elena Leeve, taustalla Emmi Parviainen. Kuva Tommi Mattila

Herkkyyttä lavalle toi Kristiina Halttu, joka on roolissa kuin roolissa upea. Elmer Bäckin esittämän veljen mukana saarelle tuli myös hieman ulkopuolinen kirjailija, jonka roolissa nähtiin Emmi Parviainen.

Parviaisen esittämä hahmo tuntui kasvavan merkitykseltään näytelmän edetessä ja samalla ottavan aina enemmän paikkaansa ulkopuolisena kommentoijana. Lopulta näemmekin tämän kasvot valtavana videokankailta ja Parviainen uppoaa hahmoonsa hetki hetkeltä syvemmälle. Sitä oli maagista katsoa.

Kuva Tommi Mattila

Lisätietoa esityksestä löytyy Kansallisteatterin sivuilta täällä. Tämä on näytelmä, joka tarjoaa tarinallisuutta ja huumoriakin, mutta muistuttaa Kansallisteatterin pyrkimyksestä tehdä taiteellista teatteria. Esityksen lukuisat tehokeinot ja näyttelijöille annettu tila tuoda itsensä esiin, antavat katsojalle mielenkiintoisen mahdollisuuden nähdä mitä teatterilla on annettavana ilman rajoituksia.



Rooleissa: Eero Aho, Elmer Bäck, Kristiina Halttu, Elena Leeve, Esa-Matti Long, Markku Maalismaa, Emmi Parviainen, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen ja Timo Tuominen 
Ohjaus: Paavo Westerberg 
Lavastus: Kati Lukka 
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen 
Valo- ja videosuunnittelu: Ville Seppänen 
Musiikki ja äänisuunnittelu: Kasperi Laine 
Naamioinnin suunnittelu: Laura Sgureva-Cox Dramaturgi Eva Buchwald 
Ohjaajan assistentti: Alise Polačenko
Esitys nähty kutsuvieraana









*mainoslinkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti