14.3.2020

Kauppamatkustajan kuolema - Kansallisteatteri


Kauppamatkustajan kuolema Kuva Mitro Härkönen. Kuvassa Hannu-Pekka Björkman ja Kristiina Halttu

Kauppamatkustajan kuolema on sitä juuri minun mukavuusalueelle sopivaa kerrontaa. Sellaista missä tukahdutettujen tunteiden keskellä pukeudutaan hyvin, nautitaan viskiä ja kohteliaiden lauseiden keskeltä vuolatetaan eksistentiaalista tuskaa.

Arthur Miller kirjoitti Kauppamatkustajan kuoleman 1940-luvun lopulla ja se viimeistään teki Milleristä tähden. Oli juuri koettu lama ja sota ja tämä näkyi vahvasti ajan kulttuurissa. Harvassa teoksessa kuitenkaan niin väkevästi ja samalla hienostuneesti kuin tässä.

Näytelmä kertoo kauppamatkustaja Willy Lomanista, jolle amerikkalainen unelma on kaikki kaikessa. Usko tuohon unelmaan ja silkka harhaisuus sekoittuvat Willyn maailmassa tavalla, joka tekee tästä katsojalle todella mielenkiintoisen hahmon.

Willy saapuu työmatkalta ja on täysin uupunut. Työ kuluttaa ja siitä saatava korvaus vain pitää tilanteen aina vain samana. Kun Willy lopulta menettää työnsäkin ja jää kotiin vaimon ja kahden pojan kanssa, on tämän usko silti vahva. Mieli toisaalta ei.

Brooklynin kodin pihalla ei kasva mikään ja Willyn kaikki puuhailut tuntuvat joutavilta. Vaimo Linda tukee tätä kaikessa, mutta se ei Willylle riitä. Pojat, jotka ovat aina katsoneet isäänsä ylöspäin, alkavat myös nähdä rakoja tämän persoonassa.

Kuva Mitro Härkönen. Kuvassa Hannu-Pekka Björkman, Samuli Niittymäki ja Olli Riipinen.

Kauppamatkustajan kuolema on klassikko ja ohjaaja Mika Myllyaho on kohdellut sitä sellaisena. On esitetty argumentti, jonka mukaan esitys tulisi sitoa omaan aikaan ja tehdä siitä moderni versio. Sanoa aina vain jotain uutta. Itse en täysin ymmärrä tätä.

Näen toki ajankohtaisen sanoman arvon, mutta henkilökohtaisesti olisin ollut todella pettynyt, jos olisin nähnyt esimerkiksi nykyaikaan sidotun version, joka kapitalismin sijaan käsittelisikin esimerkiksi ilmastonmuutosta. Etenkin kun nämä aiheet ovat niin sidoksissa toisiinsa, että varsinaisesta vanhanaikaisuudesta ei voi edes puhua.

En ole ikinä ennnen nähnyt Kauppamatkustajan kuolemaa ja jos sitä ei edelleen esitettäisi klassikkona, niin en ehkä ikinä sitä olisi päässyt näkemäänkään. Mitä hyötyä siis olisi tehdä moderneita versioita näytelmistä, joiden alkuperäiset sovitukset uudet sukupolvet hiljalleen vain unohtaisivat kun ne eläisivät pelkästään näytelmäteksteinä ja elokuvina.

Kuva Mitro Härkönen. Kuvassa Hannu-Pekka Björkman.

Näytelmä
kritisoi vahvasti kapitalismia amerikkalaisen unelman liikkeelle panevana voimana. Willy matkustaa ympäri Yhdysvaltoja, tekee työtä ja käy selväksi, että lopulta rikastumaan pääsevätkin vain harvat.

Willy ei kuitenkaan suostu näkemään vikaa tuossa systeemissä. Tämä jääräpäisesti takoo pojilleen miten omalla erinomaisuudella voi tehdä muutoksen. Miten jonkun pitää vain nähdä ne upeat ideat mitä oman pään sisällä kypsyttelee. Rikastuminen on aina ihan siellä nurkan takana.

Ihmisen arvo on sidottu siihen mitä tämä tienaa ja tämä luo kylmän ja laskelmoidun yhteiskunnan. Jos elämään tule särö, niin sitä ei korjata vaan ihminen on perimmäisellä tavalla epäonnistunut. Tämä ajattelu luodaan ylhäältä alaspäin ja isältä pojalle, kuten näytelmä kipeästi osoittaa.

Kuva Mitro Härkönen. Kuvassa Jukka-Pekka Palo ja Hannu-Pekka Björkman

Näytelmän monoliittisuutta korostaa Kati Lukan suunnittelema lavastus. Jykevän paksua kivielementtiä muistuttavat seinät vyöryvät lavalla ja tekevät koko ilmapiiristä raskaan oloisen. Ne kuin sanovat, että nyt tehdään jumalauta klassikkoa ja tässä ovat sen rajat.

Kuva Mitro Härkönen. Kuvassa Kristiina Halttu, Hannu-Pekka Björkman ja Aku Hirviniemi

Aikaan sopivaa rekvisiittaa käytetään vähän ja harkitusti, mutta se riittää aikamatkan tekemiseen. Hyvin paljon näytelmän tunnelmaa rakennetaan myös 40-luvun vaatetuksella, jonka Auli Turtiainen on suuunnitellut mielestäni poikkeuksellisen hienosti.

Vapaa-ajalle ja bisnekseen ovat omat pukukokonaisuudet, jotka henkivät vanhan ajan tyylikkyyttä. Juuri sellaista hienostunutta maailmaa, jonka voi samalla kuvitella sisältävän myrkyllistä kiehuntaa.

Kuva Mitro Härkönen. Kuvassa Hannu-Pekka Björkman, Petri Liski ja Olli Riipinen.

Hannu-Pekka Björkmanin valinta Willyn rooliin on jotain mikä hyvin pitkälle määrittää näytelmän sävyn sillä tällä on se omintakeinen tyylinsä. Björkmanin ilmaisu on vahvaa ja näin ollen hieman sekavan, mutta räjähtävän karismaattisen hahmon tulkinta on kuin Björkmanille kirjoitettu. Välillä mietinkin, että olisi mielenkiintoista kuulla mitä Miller itse olisi tästä ollut mieltä.

Kun lähdin ensimmäistä kertaa katsomaan Aku Hirviniemeä teatterin lavalla, niin kyseessä oli suomalainen klassikko Nummisuutarit ja myönnän, että vähän pelotti miten tämä Eskon rooliin taipuu. Tuolloin Hirviniemi osoitti, että tämä kykenee muovautumaan näytelmän vaatimiin kehyksiin ja keskittämään sen kaiken energiansa hyvinkin tarkasti. Samanlaista tarkkuutta löytyi myös Hirviniemen tulkinnassa Willyn toisen pojan, Biffin, roolissa.

Kuva Mitro Härkönen. Kuvassa Aku Hirviniemi, Hannu-Pekka Björkman ja Samuli Niittymäki.

Biffin veljeä Happya esittävä Samuli Niittymäki taas oli selvästi löytänyt sisäisen James Deaninsa. Niin hämmästyttävällä tavalla Niittymäki tätä kanavoi suorituksessaan ja Happy olikin aivan mahtavan tunteellinen hahmo näytelmässä.

Äitiä esittää Kristiina Halttu ja Björkmanin rinnalle tarvitaankin toinen vahva näyttelijä. Tämän kaiken kestävä hiljainen voima oli upeaa katseltavaa ja samalla kertoi jotain surullista näytelmän esittämästä ajasta.

Myös esimerkiksi Jukka-Pekka Palon uhkaavuutta ja röyhkeyttä huokuva menestynyt veli oli ihan huikea näytelmässä kuin myös miestennielijää näytellyt eloisa Paula Siimes tai raikulimaista juhlijaa niin luonnollisen villisti esittänyt Aksa Korttila.

Kuva Mitro Härkönen. Kuvassa Aku Hirviniemi, Aksa Korttila ja Samuli Niittymäki.

Tämänkaltainen näytelmä on lopulta näyttelijöiden työn varassa ja jokainen kastissa nosti Arthur Millerin tekstin tasolle, jota oli ilo viimein päästä katsomaan.

Lisätietoa esityksestä löydät Kansallisteatterin sivilta täällä. Vietä rattoisa ilta pettymyksen, perhetragedian, rikottujen illuusioiden, valheiden ja kapitalististen unelmine pirstoutumisen parissa!



Rooleissa Hannu-Pekka Björkman, Kristiina Halttu, Aku Hirviniemi, Aksa Korttila, Petri Liski, Samuli Niittymäki, Jukka-Pekka Palo, Heikki Pitkänen, Olli Riipinen ja Paula Siimes 
Muusikko Samuli Laiho 
Ohjaus Mika Myllyaho 
Suomennos Aleksi Milonoff 
Lavastus Kati Lukka 
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen 
Musiikki Samuli Laiho 
Valosuunnittelu Teemu Nurmelin 
Äänisuunnittelu Esa Mattila 
Naamioinnin suunnittelu 
Petra Kuntsi 
Ohjaajan assistentti Esa-Matti Smolander
Esitys nähty medialipulla










*mainoslinkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti