 |
| NUG: Still from video Territorial Pissing , 2008 © Courtesy The artist/GSB Gallery Steinsland Berliner |
Graffiti -näyttely HAM Helsingissä esittelee suomalaista graffitikulttuuria ja asettaa sen mielenkiintoisesti graffitin New Yorkin syntyaikojen rinnalle. Jos graffiti kiinnostaa, niin tämä näyttely kannattaa ehdottomasti nähdä ja jos se ei kiinnostaa, niin tämä näyttely kannattaa ehdottomasti nähdä.
HAM Helsinki on profiloitunut museona, joka tuottaa kokemuksellisia näyttelyitä ja Graffiti ei ole poikkeus. Yksi hienoimpia yksityiskohtia näyttelyssä on Bladen ja Mick La Rockin maalaamat julkiset graffitit Helsingin Baanalle. Lisäksi tietysti lukuisat työpajat ja mahdollisuudet kokeilla itse graffitin tekoa luovat ilmapiiristä juuri niin leikkisän kuin graffititaiteen kuuluu ollakin.
 |
| Mick LaRock and Blade at Baana, Helsinki, 2018 © Photo: HAM/Hanna Kukorelli |
Henkilökohtaisesti pidän graffititaidetta yhtenä nykyaikamme merkittävimmistä taideilmiöistä ja sen vaikutus tullaan varmasti huomaamaan tulevaisuuden taidehistoriassa. Vielä vähän aikaa sitten kyseessä oli kuitenkin taiteenlaji, jonka tekijöitä demonisoitiin, pidätettiin ja jopa hakattiin vartijoiden toimesta.
Helsingin nollatoleranssi oli kampanja, joka asetti monia maalareita vaaraan kaduilla ja kiinnijääneitä elinikäisiin ongelmiin korvausvaatimusten kanssa. Vähitellen graffitin asema yhteiskunnassa muuttui ja yhä laajempi yleisö näki, ettei kyseessä ollut pelkkä ilkivalta. Jotain isompaa oli tapahtumassa.
 |
| Vers & Wacs, Koffin puisto, 1995 © Kuva: Karri Kuoppala |
Suomessa esimerkiksi Keravan Graffiti-näyttely ja EGSin näyttely Taidehallissa olivat jo suuntaa näyttäviä, mutta HAM:in näyttely antoi tunteen, että graffiti on viimein saapunut tässäkin maassa täysin valtavirtaisen taiteen asemaan.
Mutta onko se hyvä asia? Toisaalta taiteilijat saavat myös taideyhteisöltä ja yhteiskunnalta ansaitsemaansa arvostusta, mutta sitten taas se kapinallisuus ja laittomuuden kautta syntyvä graffiti-taiteen perimmäinen määritelmäkin saavat kolauksen. Kehitystä tämä ainakin on ja se on kaikessa taiteessa luonnollinen tapahtuma. Paikalleen jääminen ei ole ikinä kuulunuta taiteeseen kaduilla tai gallerioissa.
 |
| Ghost Bastards: Atomic War, Herttoniemi, 1986 © Kuva: Heikki Jääskeläinen |
Rakastan tätä näyttelyä. Tätä tekstiä kirjoittaessani olen kiertänyt sen läpi jo useita kertoja ja aina tunnun löytävän jotain uutta. Ehdottomasti tämän vuoden lempparini.
Näyttely koostuu ikään kuin vertailevana matkana Helsingin ja New Yorkin graffiti-kulttuurien välillä. Etenkin Martha Cooperin valokuvat New Yorkista graffitin alkuajoilta sitoivat mielestäni näyttelyn täydellisesti. Oli mielenkiintoista vertailla mitä oli muuttunut vuosikymmenten aikana kun taiteenmuoto valui Helsingin lähiöihin. Ja etenkin, että mikä ei ollut muuttunut.
Pääsin tapaamaan Bladea ennen näyttelyn avajaisia ja tämä oli minulle melkoinen fanipoika-kokemus. Tämä harmitteli miten muutamat rikkaat keräilijät hamstraavat taiteilijoiden töitä ja ne jäävät homehtumaan pankkiholveihin ja ökyasuntoihin. Oli upeaa nähdä miten suomalaiset maalaajat samalla kohtasivat Bladen ja miten näillä löytyi sekunneissa yhteinen kieli.
 |
| Mick La Rock & Blade © HAM / Maija Toivanen |
Graffiti-kulttuurista vielä lisää myöhemmin Lukupinossa, mutta kiitos HAM:ille tästä kokemuksesta. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsi kokemaan sen. Lisäksi haluan mainita, että näyttelyn yhteydessä julkaistu kirja on ihan
Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:
Graffitti sopii joihinkin betonitunneleihin ja siltoihin, ja ovat parhaimillaan upeita. Mutta minusta on oikein vaatia täysin vahingonkorvauksia graffittien tekijöiltä, jotka ovat tavallisten asuinrakennusten, toimistorakennusten, kirkkojen, junien, autojen seinissä. Kaikkein älyttömintä on laittaa nimimerkkinsä luonnonkallioon. En myöskään hyväksy äärioikeistolaisten, natsien, enkä äärivasemmistolaisten,enkä mitään vihagraffitteja.
VastaaPoista