28.2.2016

Satujen synkältä puolelta: The Grimm Book of Horrors



The Grimm Book of Horrors lupaa katsojilleen kauheita kokemuksia Riihimäen teatterissa. Lavalle ryömii ja hiippailee Grimmin saduista tuttuja hahmoja, mutta jollakulla saattaakin olla moottorisaha mukana ja pahat äitipuoletkin ovat vielä vähän pahempia kuin esikuvansa. Tähän esitykseen lapsilla ei ole asiaa. Niin paitsi tietenkin syötäviksi.

Riihimäen teatteri oli minulle ennestään sekä tuttu että tuntematon paikka. En koskaan ollut käynyt sisällä, mutta se on aina kököttänyt siinä oman mummolan vieressä. Nytkin tarvitsi vain tie ylittää päästäkseen teatteriin. Toivonkin siis, että tulevaisuudessa pääsen vielä useammin teatteriin tien toiselle puolelle ja tästä aiheesta kannattaa riksulaisten käydä vielä keskustelemassa 10.3 kun teatterin tulevaisuudesta jutellaan.


Nyt teatteri oli verhoiltu hämäkinseitein ja joka kulmasta tuijotteli uhkaavan näköisiä korppeja. Ensi-ilta oli vetänyt teatterin täyteen ja pimeään saliin astuessa oli tunne kuin lapsena Lintsin kummitusjunan jonossa.

Näytelmä ei edennyt mitään tarkkoja linjoja seuraten. Tyyli oli muotoa tärkeämpää ja tyylissä oltiinkin onnistuttu. Mieleen tulivat monet japanilaiset kauhuleffat, American Horror Story ja Disneyn prinsessaleffat jos Disney olisi murhanhimoinen kannibaali, joka trippailee LSD:llä.

Pidin siitä, että tunnelmaa ei luotu perinteisin kauhuelementein ja lavaa ei oltu täytetty goottilaisilla linnanmuureilla ja irtopäillä. Se luotiin ennemminkin valaistuksen ja äänimaailman avulla. Mielikuvitukselle jätettiin tarpeeksi tilaa ja katsojaa ei ole tarkoitus säikäytellä vaan viedä matkalle sinne omaan synkkään puoleensa.

Aki Loponen, Loma Graphics Oy 2016
Riihimäen Teatteri
Äänimaailma olikin oleellinen osa esitystä. Erilainen kohina, luonnon äänet, kuiskaukset ja musiikki olivat todella läsnä salissa. Näyttelijät reagoivat ääniin ja niistä tuli kuin yksi hahmo lavalla lisää. Olin huomaavinani näyttelijöiden reagoivan jopa yleisöstä kuuluviin yskäisyihin ja muihin ylimääräisiin ääniin.

Osaltaan yleisö myös laittoi näytelmän aivan uuteen kontekstiin. Vaikka kyseessä oli kauhunäytelmä, niin yleisö reagoi joihinkin melko kipeisiinkin juttuihin naurulla. Tämä on täysin luonnollinen reaktio ja itse nauroin mukana. Oli kuitenkin mielenkiintoista ajatella miten erilaisia tietyt kohtaukset olisivat ilman tuota reaktiota.

Aki Loponen, Loma Graphics Oy 2016
Diana Tenkorang ja pilkkopimeä enkelikuoro
Musiikin on säveltänyt Iiro Ollila ja näytelmän tyyliä voi kutsua musikaalidraamaksi. Etenkin nuorista näyttelijöistä koottu "pilkkopimeä enkelikuoro" toi esitykseen paljon lisävoimaa. Näytelmä eteni suomeksi, mutta laulut olivat englanniksi. Aluksi tämä vähän häiritsi, mutta suomen ja englannin sekoitus jatkui systemaattisesti läpi näytelmän ja siihen tottui.

Musiikin tyyli vaihteli  perinteisestä kuoromusiikista folkmaisiin sovituksiin ja aina dubsteppiin ja hip hoppiin saakka. Laulut olivat hyvällä tavalla kammottavia ja ajoittain todella tarttuvia. Moniääninen kuorolaulu, toimivat sanoitukset ja leijuvat melodiat olivat mielestäni tämän esityksen suola yhdessä sen visuaalisen ilmeen kanssa.

Aki Loponen, Loma Graphics Oy 2016
Ninu Lindfors
Näyttelijät olivat hyvin erilaisia. Vaikka näytelmä oli ajoittain vähän epätasainen, niin yleistunnelma lopulta teki näytelmän. Mikään ei ollut kovin suureellista tai mahtipontista, mutta vähäeleisyyden keskeltä nousi aina välillä räjähtävää energiaa.

Enkelikuoro koostui nuorisosta ja pääosan esittäjät kokeneemmista näyttelijöistä. Nuorison joukossa oli selkeästi tulevaisuuden esiintyjiä mukana, jotka silminnähden nauttivat lavalla olosta. Ninu Lindforsin tanssia taas oli ilo katsella ja tämän ruumiinkieli vaikutti todella omalaatuiselta. Olisi vaikea kuvitella ketään toista Lindforsin paikalle, sillä tämä tuntui estoitta laittavan paljon peliin omasta persoonastaan.

Katja Peacock omasi hyytävän lavapresenssin ja Mikko Nuopponen taas taipui hyvin erilaisiin rooleihin näytelmän aikana. Näytelmän tähdeksi oli selkeästi nostettu Diana Tenkorang ja tämä astuikin tähden saappaisiin luontevasti. Tai ei tämä oikeastaan paljoa astellut vaan esitti lähes koko roolinsa pyörätuolissa istuvana punahilkkana, prinsessana ja milloin minäkin. Tenkorangin lauluosuudet olivat erityisen koskettavia ja tämän äänestä tuli erityisesti mieleen Björk (minulle erittäin positiivinen seikka). Tenkorang on vangitseva esiintyjä ja ilmeikäs sellainen, kuten alla olevasta videosta näkyy.



Esitys on merkitty olevan K-16 ja osaltaan merkinnän ymmärrän. En nyt yöuniani tästä menettänyt, mutta varmasti ne pienemmät lapset kannattaa kotiin jättää. Vanhoista saduista oltiin onnistuttu kaivamaan paljon elementtejä luomaan modernia kauhua ja oli nautittavaa bongata niitä lapsuuden kertomuksia suhteellisen abstraktin kerronnan keskeltä. Erityisesti nautin siitä vanhasta kertomuksesta Kampelasta...

The Grimm Book of Horrors on nähtävissä vielä 9.4.2016 asti Riihimäen teatterissa. Kyseessä on pieni, moderni, visuaalisesti onnistunut näytelmä hienoilla lauluilla varustettuna.



Draama: Samuli Reunanen
Liike: Liisa Risu
Musiikki: Iiro Ollila
Lisätekstit: Mikko Koivusalo
Näyttämöllä: Diana Tenkorang, Mikko Nuopponen, Ninu Lindfors ja Katja Peacock, sekä muusikot Hannu Risku ja Topi Korhonen
Kuoro: Aino Arkko, Janita Juvonen, Aino Karlstedt, Annika Lohilahti, Leona Pälvimäki, Julia Tanhula ja Janna Vastela
Tuotanto: Riihimäen Teatteri ja Näyttämöyhdistys 3T
Esitys nähty medialipulla




Katso myös:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti