Irinan kuolemat

Asko Sahlberg kirjoitti melkoisen tyylipuhtaan kirjan. Irinan kuolemat on tarina suomalaisesta sotalapsesta, joka lähetetään vuonna 1944 lähelle Göteborgia Ruotsiin. Taakse jäävät isä, äiti ja Lönrotinkatu, jota pommit murjovat. Tarina pitää otteessaan, mutta pääosaan nousee Sahlbergin oivaltava ja vivahteikas sanankäyttö. Kirja on lyhyt, tunteikas ja ilo lukea.

Kun avasin kirjan, niin odotin melko tavanomaista, mutta hyvin tehtyä kertomusta siitä millaista on olla sotalapsi ja miten eri kulttuurit kohtaavat. Tämän sain, mutta yllätyin miten moderni kirja oli. Vaikka en sitä Chuck Palahniukiin tai Dan Rhodesiin halua suoraan verrata, niin jostain näiden kirjailijoiden suunnalta olin kuitenkin kuulevinani joitain kaukaisia kaikuja.

Asko Sahlberg

Kirja nimittäin alkoi suhteellisen "normaalisti", mutta eskaloitui ajoittain todella kipeisiin suuntiin. Välillä sai lukiessa silmät suurena hämmentyä, että mitä helvettiä se oikein kirjoittaa. Ihan mahtavaa. Etenkin Irinan sijoitusperheen tytär on ongelmallinen hahmo, jonka kuvauksessa Sahlberg ei säästele lukijaa. Samoin itse Irinan hahmo kehittyy suuntiin, joita lukija ei välttämättä osaisi odottaa.

Sahlbergin sanankäyttö on tunnetusti kaunista eikä tämäkään kirja toisenlaista todistusta anna. Harva muu pystyisi sodan aikaista pommitusta kuvailemaan yhtä herttaisesti. Tarinassa tulee usein vastaan pimeässä hapuilun teema. Milloin kirjaimellisesti ja milloin tunteena. Puhutaan kankaista, tummasta vedestä ja muista tekstuureista, jotka sumentavat elämää. Tehdään epätieto hyvin käsinkosketeltavaksi ja ihmisen mieli esitetään asiana, joka on hyvin, hyvin herkkä.

"Nyt minä kuolen, hän ajatteli. Kuolin radan varressa ja nyt kuolen jälleen. Menen sisälle mustaan ja sitten lennän enkeleitten kanssa. Musta kietoutui hänen ympärilleen, kuunvalo oli paennut, hän tunsi yhä ikkunasta ja seinälautojen lomista virtaavan kylmän, mutta samanaikaisesti hänen alkoi tulla lämmin. Se oli kuin lämmintä vettä. Se oli unen kaikkiin suuntiin leviävän lämpimän lammen veden lämpöä."

Sota on kauheaa, mutta se ei tunnu olevan läheskään yhtä kauheaa kuin yksityiset kokemukset voivat olla. Sodassa kuollaan kerran, mutta Irina joutuu kuolemaan monta kertaa. Suomalaisia lapsia ei aina kohdella Ruotsissa hyvin ja ottoäidin koko olemus tuntuu olevan hyvin hauras ja pelottava samaan aikaan. Etenkin kun lukija näkee kaiken lapsen silmin.

Irinan kuolemat on pieni romaani, jossa kerrotaan vaikuttava tarina. Tämä on kirja, jonka parissa muu maailma häviää tehokkaasti. Muutama kielellinen kukkanen oli niin oivaltava, että lukiessa oli pakko ihan pysähtyä ja jäädä ajattelemaan niitä. Irinan maailma on todella läsnä ja lukija tahtomattaankin uppoutuu siihen. Tunnelma on ajoittain synkkä, mutta kirjasta jää silti lopussa hyvä maku suuhun.

Irinan kuolemat, 2015, Asko Sahlberg, Like kustannus, arvostelukappale