 |
| Puntti Valtonen ja Juha Muje. Kuva: Tekla Inari |
Kansallisteatterin Slava! Kunnia on näytelmä, jonka lähes jätin väliin. Onneksi kuuntelin kuitenkin niitä lukuisia suosituksia ja ehdin vielä kokea tämän näyttävän esityksen. Puntti Valtonen ja Juha Muje muodostavat loistavan parin veljeksinä Obeda ja Popeda. Nämä kiertävät Venäjää kohdaten uutta ja vanhaa markkinatalouden voimien vallatessa perinteitä.
Kuten Blues Brothersissa, alkaa myös tämä näytelmä sillä kun veli hakee veljensä vankilasta suoraan matkalle. Jotenkin Valtonen ja Muje vain kanavoivat Jaken ja Elwoodin olemusta ulkomuotoa myöten, niin vahvasti, että se vaikutti koko elämykseeni.
Samoin Kansallisteatterin järjestämä flash mob VR:n paikallisjunassa vaikutti kokemukseeni. Se oli ainut kosketuspinta näytelmään, joka minulla oli esityksestä ennen saliin astumista ja teki vaikutuksen. Koko esityksen ajan alla olevan videon tunnelma väritti omaa ajattelua lavalla tapahtuvien asioiden suhteen.
Musiikki nousikin esityksessä pääosaan minun mielessäni. Jussi Tuurnan sävellykset olivat melodisuudessaan tarttuvia ja samalla myös voimakkaita. Pirkko Saision tekstin kanssa ne muodostivat kokonaisuuden, jonka rajoja oli hankala hahmottaa, mutta joka oli kuitenkin etenevä ja miellyttävä seurata. Tässä nimiä tiputellessa voin samalla nostaa hattua myös Laura Jäntin taitavalle ohjaukselle.
Suhtauduin koko esitykseen kuin musikaaliin ja jonkinlaista musiikkiteatteriahan esitys onkin "mitä musiikkiteatterin lajia, sitä en osaa sanoa" pohti Jussi Tuurna. Musiikin läsnäolevaa voimaa vahvisti myös se, että esityksen alussa lavalle raahattiin koko orkesteri pienellä, liikkuvalla lavalla ja nämä jäivät sinne osaksi näytelmää.
 |
| Kuva: Stefan Bremer |
Toinen musiikillinen ilonaihe minulle oli Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan opiskelijoista koostunut kuoro. Nämä olivat lähes jatkuvasti osa esitystä ja suoriutuivat tehtävästään kunnialla. Olen ihan yleisesti heikkona esityksiin, joissa on vahva kuoro, joten tämä oli tervetullut lisä. Samoin Tiina Weckströmin luihin uppoavan koskettava lauluääni on kokemisen arvoista.
Näytelmän tarina seuraa Obedan ja Popedan kautta koko Venäjän murroksessa olevaa luonnetta ja yksilöiden identiteetin muodostumista. Näytelmästä oli turha etsiä mitään suoraviivaista tarinaa vaan lavalla vallitsi koko ajan lievä kaaos. Koko ajan tapahtui paljon ja vaikka muutamina kertoina dialogi taipui turhankin pitkäksi, jaksoi mielenkiinto säilyä esityksen loppuun asti. Nukahtamisen vaaraa ei ollut.
 |
| Puntti Valtonen ja Juha Muje. Kuva: Stefan Bremer |
Näytelmää kuvailtiin "oligarkkien oopperaksi" ja se on melko osuva kuvaus. Nämä oligarkit juhlivat näyttävästi junassa ja ympärillä Venäjä näyttäytyy mitä erilaisimmissa muodoissa. Äkkipikainen ja vaikeaselkoinen Volodja saa nämäkin pelkäämään. Botoxia piikittelevä julma hallitsija oli katsojille tutun oloinen. Esikuvaa oikeasta elämästä ei ollut hankalaa hakea.
 |
| Timo Tuominen. Kuva: Stefan Bremer |
Esityksessä vilahteli muutenkin tutun oloisia hahmoja. Kulttuuri ja politiikka olivat edustettuina aina Katariina Suuresta Conchita Wurstiin saakka. Välillä mentiin sketsimäisyyden puolelle, joka ei itseäni viehättänyt, mutta nämä hetket tuntuivat yleisöön uppoavan parhaiten.
 |
| Marja Salo. Kuva: Stefan Bremer |
Lavasteet olivat raakoja ja niukkoja, mutta toisaalta jo kokonsa puolesta vaikuttavia. Kati Lukan suunnittelemat maailmat koostuivat jättimäisistä pinnoista, jotka kirjaimellisesti vyöryivät katsojaa kohden. Kansallisteatterin paljaat seinät jätettiin näkyville ja tunnelma oli juuri niin keskineräinen kuin Venäjästä kertovassa näytelmässä kuuluu ollakin.
Näytelmä otti jyrkkiä ja kantaaottavia suuntia moneen eri suuntaan, mutta loppui raikkaasti. Flash mob videossa kuultu laulu rakkaudesta soi ja hyvin hippimäiseen tyyliin näyttelijät hyvästelivät yleisön esityksen päätteeksi ilmoihin nousten. Tästä pidin kovin.
 |
| Kuva: Stefan Bremer |
Venäjä on ollut minulle sattumalta kulttuurillisena teemana viimeisen kuukauden aikana. Kävin katsomassa Kansallisoopperan Nenän viime kuussa ja sain juuri luettua Katja Ketun Yöperhosen, joka myös liikkui Venäjän maisemissa. Nämä muodostavat mielessäni nyt kokonaisuuden mielenkiintoisella tavalla. Se on maa, jota voi katsoa todella monesta eri näkökulmasta.
Slava! on Kansallisteatterin ohjelmistossa enää kolmen esityksen ajan ja ensi vuonna olet jo myöhässä. Jos siis haluta nähdä tämän, niin nyt olisi päätösten aika. Itse ainakin olen tyytyväinen päätöksestäni lähteä. Nyt täytyy katsoa Calamari Union jälleen kerran ihan vain Puntti Valtosen takia. On se kova!
ROOLEISSA
Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Katariina Kaitue, Juhani Laitala, Markku Maalismaa, Janne Marja-aho, Juha Muje, Marja Salo, Aku Sipola (Näty), Timo Tuominen, Puntti Valtonen ja Tiina WeckströmOHJAUS Laura Jäntti
MUSIIKKI Jussi Tuurna
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen
KOREOGRAFIA Jouni Prittinen
VALOSUUNNITTELU Morten Reinan
ÄÄNISUUNNITTELU Jussi Matikainen ja Ville Leppilahti
SALIÄÄNEN SUUNNITTELU Sakari Kiiski
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari KettunenORKESTERI Jussi Tuurna, Ville Leppilahti, Topi Korhonen, Esko Grundström, Sara Puljula ja Tommi AsplundKUORO (kaksoismiehitys) Juuli Hyttinen, Linda Hämäläinen, Samuli Kakko, Panu Kangas, Petri Knuuttila, Noora Koivumies, Sini Koivuniemi, Siiri Kononen, Katariina Lantto, Ville Mäkinen, Peter Nyberg, Elina Peltonen, Konsta Reuter, Markus Saari, Taru Still ja Juho Vornanen.Kuoro muodostuu Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan opiskelijoista. Näin esityksen medialipulla.
Katso myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti