Rakkauden päätös - Kansallisteatteri

Rakkauden päätös. Kansallisteatteri. Katariina Kaitue. Kuva Tommi Mattila

Kävin juuri läpi omaa blogia ja kaikkia tämän vuoden näytelmiä, joita olen käynyt katsomassa. Siellä oli paljon hyvää, mutta eilinen Rakkauden päätös nousee Medusan huoneen rinnalla sinne tämän vuoden parhaimpiin esityksiin.

Rakkauden päätös (Clôture de l’amour) on tunnetun ranskalaisen ohjaajan Pascal Rambertin kirjoittama näytelmä, joka kantaesitettiin Avignonin teatterifestivaaleilla vuonna 2011. Useita palkintoja voittanut näytelmä nähdään Kansallisteatterissa Rambertin itsensä ohjaamana.

"On tyhjä näyttämö.
On rakkaus, joka on mennyt rikki.
Ovat mies nimeltä Timo ja nainen nimeltä Katariina, rakkaudessa haavoittuneet."

Kuvassa Katariina Kaitue ja Timo Torikka. Kuva Tommi Mattila.

Näytelmä ei ala. Katariina Kaitue ja Timo Torikka vain saapuvat tyhjälle näyttämölle. Nämä eivät pääse piiloutumaan edes roolinimien taakse vaan ovat Katariina ja Timo. Näin on tehty jokaisessa Rakkauden päätöksen versiossa. Näyttelijät esiintyvät omilla nimillään.

Näytelmän alkaminen tarkoittaa yleensä jonkin rajan asettamista, jossa tiedostamme lavalla tapahtuvien asioiden kuuluvan aivan erilliseen aikaan ja tilaan. Tuo raja on häilyvä ja on epäselvää miten näyttelijät jäävät nyt sen reunalle.

Kuvassa Katariina Kaitue ja Timo Torikka. Kuva Tommi Mattila.

Välittömästi käy selväksi, että Katariinan ja Timon suhde päättyy. Se käy selväksi Timon julistuksella, joka jatkuu niin yksityiskohtaisella selostuksella tunteista, ajatuksista, muistoista, katkeruudesta, tulevaisuudesta, toiveista ja kaikesta kuonasta mitä pään sisälle on kasaantunut, että on kuin olisi jäänyt poikkeuksellisen ison aallon alle.

Katariina jähmettyy paikoilleen kun Timo puhuu. Edes tämän kasvoja ei oikein näy hiusten takaa ja tunteet voi lukea tämän ruumiin tavattoman herkistä muutoksista. Timo vain puhuu edelleen. Puheen tarkoitus on myös hiljentää Katariina, asettaa tähän valtaa, Timo hakkaa rintaansa ja huutaa omaa tuskaansa.

Kuvassa Katariina Kaitue ja Timo Torikka. Kuva Tommi Mattila.

Näytelmä on pohjimmiltaan dialogi, mutta koostuu kahdesta monologista. Timo ei vaikene ennen kuin näyttämöä tarvitsee toinen ryhmä hetkeksi aikaa. Tätä tapahtumaa seuraa jotain, mitä en halua kertoa. Hyvin yksinkertainen kohtaus vinouttaa hetkeksi näytelmän rytmin ja siinä on jotain niin voimakasta, että tunnen kylmät väreet edelleen muistellessani sitä. Mutta niin yksinkertaista.

Katariina puhuu. Kaikki se ruumiissa näkynyt sanoma muuttuu esipuheeksi ja Kaitueen esittämä raaka voima saa uudet väreet kulkemaan omassa kehossa.

Kuvassa Katariina Kaitue. Kuva Tommi Mattila.

Timo kuuntelee, häpeää, vihaa ja ehkä katuukin. Katariina vapautuu, hyökkää, ottaa vastaan sen sodan kielen, jonka Timo asetti. Siitä on kyse. Sotatilasta, sanojen väkivallasta.

Kaksi ihmistä vuorotellen käyvät läpi vuodet toistensa kanssa. Niin menneet yhdessä kuin tulevat erikseen. Toisten ruumiista luovutaan, yhteisistä asioista luovutaan. Hyökätään toisen sisäistä elämää kohtaan. Onko toisella edes mitään millä korvata se kaikki mitä oli? Ehkä toivotaan, ettei ole. Eron hetki tuo halun voittaa toinen. Sodassa voitetaan.

Haluaisin muistaa kaiken mitä puhuttiin, haluaisin lukea tämän kaiken uudestaan pian tai käydä uudelleen katsomassa näytelmän. Tämä näytelmä oli tekstin juhlaa.

Kuvassa Katariina Kaitue ja Timo Torikka. Kuva Tommi Mattila.

Ranskassa kirjallisuus ja teatteri ovat lähempänä toisiaan kuin Suomessa. Näytelmä saa olla tekstin tulkintaa. Rakkauden päätös tekee tämän niin tyylikkäästi ja näennäisen yksinkertaisesti. Yksinkertaisesti koska näytelmälle asetetaan tiukat raamit niin tekstin, ympäristön, aiheen, ajan kuin muodonkin suhteen. Tarkoin harkittu kokonaisuus on kuitenkin pohjimmiltaan sen tekstin varassa, jonka pystyy vain itse käymään kokemassa.

Torikka on työskennellyt Ranskan teatterimaailmassa 12 vuotta ja esitti siellä halunsa Rambertille kääntää tämä näytelmä suomeksi. Onneksemme Rambert näki mitä tarjottavaa sekä Torikalla että Kaitueella oli näytelmälle.

Kuvassa Pascal Rambert, Timo Torikka ja Katariina Kaitue. Kuva Tommi Mattila.

Julkinen teatteri Ranskassa on usein farssia ja yksityisellä puolella taas tehdään taiteellista teatteria. Meillä taas vierailevia, ulkomaalaisia ohjaajia näkee harvoin. Olen iloinen, että Suomessa näemmä tämän tasoista teatteria nyt kansallisessa teatterissa. Torikka kirjoittaa:

"Virtaaminen sisään ja ulos, vaikuttaa ja tulla vaikutetuksi. Se on pitkällä tähtäimellä teatterin elinehto. Se, että Pascal on ollut avoimen utelias kaikenlaisen teatterin suhteen selittää varmaan osittain Rakkauden päätös -näytelmän menestystä kansainvälisesti. Näytelmässä on jotain, mikä hengittää kaikilla kielillä kulttuuritaustasta riippumatta. Tekstillä on aivan erityinen laatu; se on yhtä aikaa kohotettua ja arkista, julmaa ja runollista ja samalla äärimmäisen tunnistettavaa. Se näyttää meidät rakkauden raapimat myös koomisessa valossa."

Lisätietoa esityksestä löytyy Kansallisteatterin sivuilta täällä. Ompun blogissa näytelmä sai arvion helvetin hyvä. Suosittelen myös jatkamaan ranskalaista teemaa toisessa Kansiksen näytelmässä Ihmisen ääni.

Rooleissa Katariina Kaitue ja Timo Torikka 

Ohjaus ja suunnittelu Pascal Rambert 

Suomennos Timo Torikka 

Dramaturgi Eva Buchwald

Esitys nähty kutsulipulla

Kannattaa* seurata:

Lukupino Facebookissa

Lukupino Instagramissa

Lukupino Twitterissä

*ei ehkä kannata