lauantai 11. toukokuuta 2019

Medusan huone - Q-teatteri


Q-teatteri: MEDUSAN HUONE . Kuva: Aino Nieminen

Saara Turunen on noussut näkyväksi hahmoksi suomalaisessa kirjallisuudessa ja tämän romaanit Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö ovat herättäneet julkistakin keskustelua. Turunen kiinnostaa, koska tällä tuntuu oikeasti olevan jotain sanottavaa. Siksi myös uusin näytelmä on saanut ihmiset tappelemaan loppuunmyytyjen esitysten lipuista Facebookissa.

Medusan huone on eräänlainen jatkumo Turusen aiemmalle näytelmälle Tavallisuuden aave (josta kirjoitin täällä). Sama unenomainen tunnelma jatkuu tyylillisesti ja näytelmän teemat jatkavat myös Turusen kirjoissa käsiteltyjä aiheita muun muassa naisten asemasta kirjallisuuden kentällä.

Näytelmä on ajankohtainen. Näin voi sanoa yhä useammin uusista näytelmistä puhuttaessa kun on havaittavissa miten perinteisesti paikallaan pysyvä taiteenlaji on ottanut paikkansa alati liikkeessä olevassa yhteiskunnassa eri tavoin kuin ennen.

Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Ylermi Rajamaa ja Aksinja Lommi KUVA: Aino Nieminen

Medusa on kreikkalaisessa mytologiassa kaunis nuori neito, jonka kullanvärisiin hiuksiin iski silmänsä Poseidon. Niinpä Poseidon raiskaa Medusan ja tästä vihastuneena Pallas Athene muuttaa Medusan rumaksi hirviöksi, jonka vaarallinen katse muuttaa kiveksi. Lopulta Perseus tappaa Medusan ja leikkaa irti tämän pään.

Turunen kiinnitti huomiota siihen miten taru on esitetty aina jonkun muun näkökulmasta kuin itse Medusan. Tämä kirjoittaa miten länsimainen kulttuuri on miehistä myllerrystä. Naiselle on varattu objektin osa joko himon tai inhon kohteena. Kulttuuria rakennetaan miehisen katseen kautta ja siksi Turusta kiinnosti erityisesti Medusan katse.

"Medusan myytissä keskeisintä lienee katse, tuo taianomainen voima, johon nöyryytetyn Medusan valta kytkeytyy. Romaanisissa kielissä, kuten vaikkapa ranskassa tai espanjassa, näkeminen (esp. ver) on etymologisesti sidoksissa tietämiseen ja sitä kautta ymmärtämiseen ja totuuteen (esp. verdad). Katsomisen avulla päästään tietoon käsiksi, ja kuten tiedämme, tieto on valtaa. Katse ja katsominen ovat perinteisesti mielletty miehen sukupuolisuuteen kuuluviksi, vallan välineiksi, jotka pitävät sisällään maskuliinista voimaa. Kenties juuri tämän takia kivettävä katse tekee Medusasta erityisen uhkaavan. Sen avulla Medusa tunkeutuu miehisen vallan alueelle ja murskaa naiselle varattua sivustaseuraajan roolia."
Elina Knihtilä, Aksinja Lommi, Tommi Korpela, Ylermi Rajamaa ja Katja Küttner KUVA: Aino Nieminen

Näytelmä on temmoltaan vaihteleva Tavallisuuden aaveen tapaan. Näennäisen irralliset tapahtumat seuraavat toisiaan välillä lähes madellen. Tämä rauhallisuus luo kontrastia pienille räjähdyksille. Pelkkä vuorosanan lausuminen pitkän hiljaisuuden jälkeen tuo puheeseen aivan tietynlaista merkittävyyttä. Yleisö laitetaan odottamaan ja itse odotuksen tilasta tulee lopulta kutkuttava.

Näyttämö on kuin menneiden vuosikymmenten olohuone. Milja Ahon lavastus on kauniin ruma. Se huokuaa tavallisuutta ja antaa puitteet sille normaalille elinympäristölle, jota näytelmä myös osaltaan kritisoi. Liike lavalla on tarkkaan harkittua ja tuntuu noudattavan hyvin herkkää ja hidasta koreografiaa. Lopulta jännite kuitenkin kumpuaa näiden näyttelijöiden upeista suorituksista ja karismasta.

Katja Küttner, Ylermi Rajamaa, Aksinja Lommi ja Tommi Korpela KUVA: Aino Nieminen

Ihastuin totaalisesti jo Tavallisuuden aaveessa Ylermi Rajamaan vähäeleiseen, lähes koomiseen tapaan ihan vain olla. Tommi Korpelan ja Katja Küttnerin välinen kanssakäyminen esityksen alkupuolella oli minulle sitä teatterin taikaa. En tule ikinä ymmärtämään miten kaksi näyttelijää voi kommunikoida niin paljon keskenään sanomatta mitään.

Kun Aksinja Lommi esitti usein hyvin keikistelevää ja nopeatempoista hahmoa, oli tälle vastinparina Elina Knihtilän hieman vaivaantunut, mutta kovasti miellyttämään pyrkivä hahmo. Tämä hahmo jäi kaivelemaan. Niin kauniisti tulkittu ja sympatiaa herättävä, mutta samalla todella paljon puhuva. Ei vain näytelmässä vaan sen ulkopuolisesta maailmasta. Tämä on se nainen, joka elää miehen katseen määrittelemänä. Turunen kirjoittaa:
"Kun ensin on tarpeeksi kauan vähätelty ja painettu alas, ruokittu häpeällä ja inholla, ovat naiset pikkuhiljaa luopuneet harhakuvitelmistaan ja hiljenneet. He ovat lakanneet ottamasta tilaa, lakanneet luulemasta itsestään liikoja ja tyytyneet palvelijan asemaan. Ja sitten, kun ajat ovat hieman muuttuneet, yhtäkkiä pitäisikin osata toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä, ottaa tilaa ja nauttia. Missä ovat naiset, me kyselemme. Miksi he puuttuvat pörssiyhtiöiden hallituksista, politiikan arvovaltaisimmilta paikoilta ja taidemaailman huipulta? Miksi he eivät vain osaa ottaa rennosti? Aivan kuin tuhansia vuosia pitkä historia olisi yhdessä yössä pois pyyhitty."
Aksinja Lommi ja Elina Knihtilä KUVA: Aino Nieminen

Kun Korpela ja Rajamaa innostuvat lukemaan kirjallisutta huomaan, että nimikkeet ovat minulle nuoruudestani hyvin tuttuja. Tunnen hieman epämukavuutta tästä. Kaksikko yltyy lukemaan ääneen pätkiä Milleriltä, Bukowskilta ja muilta mieskirjailijoilta, jotka kuvaavat naisia. Lainaukset ovat karua kuunneltavaa etenkin nyt, nostettuna toisenlaisen katseen kohteeksi.

Korpela ja Rajamaa yllyttävät toisiaan lukemaan ja kohtaus eskaloituu. Lopulta kirjat muuttuvat fyysisiksi kiihkon kohteiksi ja mieleen tulee Tavallisuuden aaveen tyynykohtaus (muistajat muistaa, hienoin hetkeni teatterin katsomossa).

Elina Knihtilä, Tommi Korpela ja Ylermi Rajamaa KUVA: Aino Nieminen
Näytelmä ei näytä naista uhrina vaan tuo näkyville miehisen katseen naurettavuuden. Esityksen komediallisuus iskee. Nauramme yleisönä ääneen ja välillä emme välttämättä edes osaa tarkkaan sanoa, että mille. Näytelmä käsittelee aiheita, jotka ovat ehkä ennestään tuttuja, mutta antaa varmasti kenelle vain tuoreita näkökulmia.

Lopulta tämä on todella kaunis tapaus. Koko äänimaailma, tunnelma ja se ihailtava näyttelijöiden ammattitaito on Turusen ohjauksessa tarkasti mietittyä. Niin monta pientä hetkeä yhdessä näytelmässä, joista nauttia. Suosittelen edes yrittämään sitä lipun metsästämistä.

Katja Küttner ja Tommi Korpela KUVA: Aino Nieminen

Lisätietoa näytelmästä löytyy Q-teatterin sivuilta täältä. Medusan huone on matkalla vierailulle Tampereen teatterikesään sekä Kansallisteatteriin. Ennen esitystä voi lukea myös Hélène Cixousin Medusan nauru -esseen. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana sillä ilmeisesti näytelmä sai kirjastojen varausjonot kasvamaan tämän suhteen.

”Naisten on kirjoitettava itsensä. Heidän on kirjoitettava naisesta ja tuotava naiset kirjoitukseen, josta heidät on karkotettu yhtä väkivaltaisesti kuin omasta ruumistaan. Samoista syistä, saman lain nojalla, samassa tuhoisassa tarkoituksessa. Naisen on synnytettävä itsensä tekstiin – yhtä lailla kuin maailmaan ja historiaan – omalla liikkeellään” Cixous. (suom. Aura Sevón) 



Teksti ja ohjaus: Saara Turunen Rooleissa: Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Katja Küttner, Aksinja Lommi ja Ylermi Rajamaa Lavastus: Milja Aho Valosuunnittelu: Ada Halonen Pukusuunnittelu: Suvi Matinaro Äänisuunnittelu: Tuuli KyttäläKoreografi: Janina Rajakangas Ohjaajan assistentti: Heidi BackströmGraafinen suunnittelu: Aino Nieminen
Kantaesitys 21.2.2019, Q-teatteri yhteistyössä Turunen Companyn kanssa. 


Käy seuraamassa lukupinoa näissä nuorisolaisten medioissa:





1 kommentti:

  1. Tykkäsin myös tosi paljon tästä näytelmästä! Oli jotenkin ristiriitainen olo, kun nauroin ihan vedet silmissä, vaikka oikeasti aika monet tilanteet eivät olleet kovin huvittavia. Joka tapauksessa isuaalinen ilme, näyttelijät, musiikki ja sanoma muodostivat poikkeuksellisen hienon kokonaisuuden.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.