perjantai 5. kesäkuuta 2015

Rakkaudenhirviö






Rakkaudenhirviö on esikoisromaani Saara Turuselta, joka on kansainvälisestikin tunnettu kirjoittamistaan näytelmistä Puputyttö ja Broken Heart Story.

Lukupinooni ei usein valikoidu kirjoja, joiden nimessä on sana "rakkaus", mutta eipä tämä todellakaan mikään romanssiromaani ollutkaan ja onhan se periaate tietysti muutenkin vähän tyhmä. Oli virkistävää tarttua kirjaan, josta ei omannut oikeastaan minkäänlaista ennakkotietoa ja täytyy sanoa, että kirja tarina vei hieman eri suuntaan kuin olisin arvaillut.

Odotin perinteistä nuoren tytön kasvukertomusta, jossa puhutaan lähinnä miehistä, haaveista ja sydänsuruista. Nämä osa-alueet ottivat paikkansa kirjassa, mutta vain hyvin pinnallisesti. Itse tarina löytyi syvemmältä Turusen omaperäisestä tekstistä.

Kirja oli nimensä mukaisesti melkoinen hirviö. Hirviö, jolla on Veikko Huovisen ruumis ja Anna-Leena Härkösen pää. Se oli jotenkin niin perustavanlaatuisesti suomalainen, että hirvitti. Tämä oli kuitenkin se kirjan suurin ansio minulle. Tapa, jolla Turunen käsittelee suomalaista arkea, kulttuuria ja perhettä on sellainen, että väitän jokaisen suomalaisen löytävän siitä jotain, mikä laittaa sanomaan: "Juuri näin. Tämä on minun elämääni."

Suomalaisuus esitettiin sarjana pieniä anekdootteja ja tekstiin viljeltyjä sterotypioita, jotka vain tunnisti tosiksi. Jouluna katsellaan joulurauhan julistusta, mutta ei se oikein jaksa kiinnostaa. Lähiöiden pihoista pidetään pikkutarkkaa huolta, mutta ei niitä sitten käytetä. Tervehdi liian avoimesti ja olet erikoinen.

Saara Turunen (oikealla) Kansallisteatterin Klubi-illassa toukokuun alussa.
Kirjan tarina on Turusen mukaan osin omaelämäkerrallinen. Kun tältä kysyttiin millaisena itse näkee kirjansa päähenkilön tämä vastasi: "vitun rasittava". Ja olihan se. Kirjan tyttö tuntui pitävän muuta maailmaa aina jotenkin itselleen etäisenä ja epäilyttävänä ja välillä tuli olo, että tytön ajatuksissa oli kyse on vain rasittavasta teiniangstailusta. "Eikö se vain voi olla joskus tyytyväinen" sitä ajattelee kun lukee kirjaa, mutta samalla huomaa tunnistavansa tytön ajatuksia omikseen.

Lopulta Suomi näyttäytyy liian ahdistavana ja levoton tyttö lähtee maailmalle. Jossain vaiheessa palataan. Jossain vaiheessa peilistä tuijottaa lehmä naisen vaatteissa. Tässä tarina oikeastaan olikin, mutta ei sitä aina muuta tarvitakaan.

Tytön kaverit Antti ja Laura (joiden elävät esimerkit voisi kuvitella olevan vaikka Antti Holma ja Laura Birn) sekä omat vanhemmat ovat tämän siteet kotimaahan. Kaverit tuntuvat kuitenkin omaavan jotain sisäistä karismaa ja voimaa mitä tyttö ei. Ainakin tämän omasta mielestä. Vanhemmat taas ovat kangistuneet vahvasti siihen suomalaisuuteensa. Isä korjailee asioita ja käy marjassa. Äiti kammoaa kaikkea erikoisuutta.

"Äitini tekee koko ajan paljon järjestelyitä, ettei erikoisuus söisi meitä elävältä, että vaikuttaisimme tavallisilta, siis ihan vaan normaaleilta. Äitini täytyy siivota hirveän usein tai oikeastaan koko ajan, sillä tavallisen ihmisen kotona ei voi olla sotkuista. Äitini kävelee ympäriinsä, taittelee pyykkejä ja etsii kadonneita keittiösaksia. Aina on jotain hukassa, tavarat elävät omaa elämäänsä ja kaaos vaanii aina nurkan takana. Leivänmurut täytyy siivota lattialta, kasvimaa kitkeä, keittiönkaapit järjestellä ja ikkunalaudat pyyhkiä. Nimittäin jos alkaisi sataa, sadepisarat osuisivat ikkunalautoihin ja likainen vesi roiskuisi ikkunoihin ja sen jälkeen ei tänne enää ketään kehtaisi kutsua kylään."

Tekstiä oli hauska lukea. Se oli vailla dialogia ja oli oikeastaan sarja huomioita ympäröivästä maailmasta. Juuri tässä tarkassa huomioimisessa tuleekin se Veikko Huovinen mieleen. Turunen laittaa pienet yksityiskohdat elämästä niin sanotusti poikki ja pinoon.

Teksti onkin siinä mielessä kaksijakoista. Toisaalta se on hyvinkin analyyttistä ja kuvailevaa, mutta toisaalta vapaata ja elämältä tuoksuvaa. Vaikka joskus sitten vähän ahdistavalta elämältä. Hahmot eivät puhu, mutta tulevat tutuiksi. Espanjalainen poikaystävä esimerksi piirtyy vahvasti lukijan mieleen kun vain tytön ajatuksien kautta tutustumme tähän. Samoin Suomen ulkopuolinen maailma tulee näiden hahmojen kautta eläväksi ja samalla korostaa kirjan suomalaisuuden kuvausta luomansa kontrastin kautta.

"Miehen sanat jäävät mieleeni ja tulevat omikseni. Sanojen taakse muodostuu kuvia. Kun sanon aurinko, tarkoittaa se tätä aurinkoa, joka paistaa joka päivä kuumana ja kirkkaana, ja kun sanon meri, on se tämä meri, jonka aallot loiskuvat syvänsinisinä ja vesi on lämmintä uida. Näiden sanojen takana ei ole kotimaani aurinkoa, joka häviää talvisin, eikä vihreänruskeaa merta, joka on jäässä suuren osan vuodesta. Sellaiset hyiset meret ja haaleat auringot ovat kotimaani kielessä, mutta eivät näiden sanojen takana. Ja mitä enemmän minä puhun tätä kieltä, sitä enemmän unohdan kotimaani ja sen, miten asiat ennen olivat."

Kirja ei ole ahdistava tai raskas vaikka päähahmolla onkin eräänlainen itsensä etsimisen kriisi käynnissä. Se toimii eräänlaisena sukupolven kuvauksena ja näin tuo esimerkiksi juuri Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen mieleen. Muistan itse ajatelleeni monia samankaltaisia asioita kirjan hahmon kanssa ja miten esimerkiksi Nancy-kirja teki nuorena vaikutuksen myös minuun. Ehkä tämä johtuu osin siitä, että olen itse samaa sukupolvea kirjailijan kanssa. Ehkä jonkin toisen sukupolven edustajalle kirja voisi jäädä etäisemmäksi. Toisaalta kirja on täynnä niin universaaleja teemoja, että voin suositella tätä kaikille.




Rakkaudenhirviö, 2015, Saara Turunen, Tammi, arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.