1.10.2016

Charlie Chaplin




Ensimmäinen elämäkerta, jonka ikinä luin oli Charlie Chaplinin (1889 – 1977) kirjoittama omaelämäkerta. Olin jo nuorena komedianörtti ja Chaplinin hahmo kiinnosti minua suuresti. Ensimmäistä kertaa toisen tarinaa lukiessa pääsin samalla kokemaan mikä kuilu voi olla mielikuvien ja tosielämän välillä.

Chaplinin hahmo kulkurina edusti minulle vielä nuorena kaikkea hyvää vanhassa komediassa. Toki Ohukainen ja Paksukainen sekä Buster Keaton olivat jo tuttuja, mutta juuri Chaplin oli se joka vain sai minut nauramaan eniten.

Se kulkuri elokuvissa oli kuitenkin äänetön hahmo. Pääsin rakentamaan mielikuvaani tästä pelkästään kuvien välityksellä. Kun luin kirjaa, sai Chaplin aivan erilaisen äänen, kuin olin päässäni kuvitellut.

Tämän elämä ei ollut pelkkää komediaa. Todella köyhiin ja karuihin oloihin Lontooseen syntynyt Chaplin eli äitinsä ja veljensä kanssa niukkaa elämää, jonka suurimmat huvitukset olivat silloin tällöin kuppi teetä ja rasvassa paistettua leipää. Isä oli poissa kuvioista ja kun Chaplin oli vielä lapsi, vietiin tältä myös äiti mielisairaalaan. Olin otettu siitä elegantista ja rehellisestä tavasta, jolla Chaplin tapahtumia käsitteli.

"When he told me I could not believe it. I did not cry, but a baffling despair overcame me. Why had she done this? Mother, so light-hearted and gay, how could she go insane? Vaguely I felt that she had deliberatlely escaped from her mind and had deserted us. In my despair I had visions of her looking pathetically at me, drifting away into a void."

Alkoi Chaplinin ura viihdetaiteilijana. Tämä esiintyi lavalla jo 13-vuotiaana ja jatkoi sillä tiellä West Endiä myöten aina vuoteen 1913 saakka. Tämän jälkeen viihdetaiteilijan ura jatkui, mutta elokuvien parissa.

Kirjassa juuri nousu elokuvatähteyteen oli mielenkiintoista luettavaa. Ilman töyssyjä Chaplin ei selvinnyt, mutta loppuhan on tosiaan historiaa. Tämä oli perustamassa menestynyttä elokuvayhtiötä United Artistia ja esiintyi useissa omissa elokuvissaan.

Nuoruuden vaikeudet oli voitettu ja uusia vaikeuksia haettiin riidoista ja lukuisista naissuhteista. Näistä Chaplin tuntui olevan melkoisen rehellinen kirjassa. Nuorta lukijaa melkein hirvitti miten se viattoman oloinen sankari elokuvista tuntui viettävän todella villiä elämää todellisuudessa.

Chaplinin elokuvat ovat loistava sekoitus tragediaa ja komediaa. Tämä on juuri se hyvän komedian ydin, jota nykyajan sitcomit eivät tunnu hallitsevan (tästäkin tietysti poikkeuksia, kuten loistava Scrubs).

Erityisesti elokuvassa The Kid (1921) tulee esiin miten komedia todella koskettaa vasta kun katsoja on saatu vangittua emotionaalisella tasolla. Kun alat välittämään hahmoista, niin samaistut näihin. "Pelkkä" hauska hahmo jää aina tyhjemmäksi, kuin ripauksen traagisuutta omaava, koska elämä harvoin on silkkaa komediaa. Se olisi epäaitoa. Siksi Chaplinin kulkuriin oli helppo samaistua ja siksi tälle nauroi niin paljon. Kulkuri vetoaa aitoihin tunteisiin.

Komedia on aina ollut myös sosiaalisen kommentaarin muoto. Chaplinilla tämä näkyi erityisesti elokuvissa Modern Times (1936) ja The Great Dictator (1940), mutta se oli läsnä kaikissa elokuvissa, joissa kulkurin hahmo esiintyi. Tämä itse hahmo toimi kommentaattorina. Kulkuri oli se, jota yritettiin lannistaa, mutta joka aina kapinoi vahvempiaan vastaan. Kulkuri oli minulle komediallinen proto-punkkari ja edelleen ihailen tässä niitä ominaisuuksia.

Itse Charles Spencer Chaplinin hahmosta en yhtä vahvati ihailtavia piirteitä löytänyt kuin tämän luomasta hahmosta. Mieleeni tuli vallanahne naisiin kulutustavarana suhtautuva, katkerahko mies, jolla sattui kuitenkin olemaan valtava määrä luovuutta ja myös jonkin verran onnea. Tämän vuoksi pidän hyvistä elämäkerroista. Idoleitaan on hyvä nostaa pois jalustoilta.


Charlie Chaplin, 1964, My Autobiography, Penguin classics



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti