Kirjamessujen silmänkääntötemppu

Helsingin kirjamessut 2016 päättyivät. Neljä päivää kirjoja, ohjelmaa ja ihmisiä. Paljon ihmisiä: yli 80000 itse asiassa. Kirjat kiinnostavat ihmisiä, mutta onko se kirja enää sama asia kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten? Mikä se oikeastaan on mikä kirjamessuissa kiehtoo ja millaista tarinaa kirjamessujen oma pieni maailmansa kertoo kirjallisuuden maailmasta?

Kuulin Hannu Mäkelän puhuvan kirjamessuilla siitä miten kirjasta on tullut entistä enemmän viihdetuote. Kirjallisuuskritiikki alkaa olla katoavaa ja yhä kapeampaa perinnettä ja tilalla on tällä hetkellä mahdottoman moniääninen nettikeskustelu. Nobelin kirjallisuuspalkinto meni Mäkelän mukaan kovin "yksinkertaisia runoja" kirjoittavalle Bob Dylanille ja ihan yleisesti kirjan tärkein arvo on sen markkinoinnissa sisällön sijaan. Kun aiemmin kirjoitettiin klassikoita, niin nykyään kirjalla on parasta ennen -päivämäärä, jonka jälkeen se ei enää kiinnosta ketään. Kuljemme kohti kaupallisuutta ja teemme sen Mäkelän mukaan iloisesti marssien.

Tämä ei ole taas uusi väsynyt kirjoitus siitä miten kaupallisuus on saatanasta ja kaikki hyvä kuolee sen myötä. En edes pidä kaupallisuutta aina lähtökohtaisesti huonona asiana. Kirjamessut on kaupallinen tapahtuma, mutta se on sitä avoimesti. Tuskin keltään jää huomaamatta, että tässä nyt myydään jotain, mutta toisaalta siellä myydään jotain mitä aidosti haluamme.

Kaupallisuutta on se, että tuhansien ihmisten keskellä istumme kirkkaassa valossa ja meidät ympäröi joka puolella räikeät mainoskyltit. Kirjailijoita haastatellaan ja kerrotaan mistä kirjoja voi ostaa. Kun sitten istumme tämän räikeyden keskelle ja ryhdymme kuuntelemaan kirjailijaa, niin yhtäkkiä siinä onkin ihminen, joka puhuu työstään, joka on joskus kestänyt jopa vuosia. Kirja ei ole tälle kaupallinen tuote, vaan rakas uurastuksen ja ajattelutyön tuotos. Kuuntelijan kyynisyys hälvenee hetkeksi ja sitä muistaa minkä takia messuilla ollaan.

Vaikka kirja on tuote, niin siellä kirjan sivuilla on jotain syvempää. On kirjoja, jotka ovat kirjoitettu nopeasti myytäviksi tuotteiksi, mutta nämä tapaukset hukkuvat sinne aidosti taidokkaiden teosten vyöryyn, jota kustantamot edelleen onnistuvat tuottamaan. Onko se kustantamon vastuulla, jos lukija ei enää muutaman vuoden päästä löydä sitä kirjaa?

Vastuu hyvän kirjallisuuden löytämisestä taas ei ole kaupallisella koneistolla. Olet ansainnut hyvää luettavaa, mutta sitä ei kanneta sinulle tarjottimella. Messulattia on tavallaan suomalaisen kirjallisuuden maailma pienoiskoossa. Suuret toimijat vievät paljon lattiatilaa ja pienet löytyvät pienistä tiloistaan vähän syrjästä. Ohjelmistossa vetävät useat Cheekin kaltaiset tähdet, joiden ei voi sanoa nousseen suosioon juuri kirjallisten ansioidensa vuoksi. Joudut tekemään vähän pohjatyötä juuri sinulle sopivien teosten löytämisessä, mutta sehän juuri on osa kirjamessujen hauskuutta.

Kirjamessujen järjestelmälliset käytävät ja erilaisten osastojen, maksukyvyn mukaan määräytyvä hierarkia, muodostavat eräänlaisen silmänkääntötempun. Se luo meille kuvaa yhdestä todellisuudesta kirjallisuuden maailmasta, mutta se ei ole ainoa todellisuus.

Moni tärkeä tieteellinen teos ei esimerkiksi tule saamaan messuilla yhtä paljon näkyvyyttä kuin vaikka jonkin uuden pop-sensaation elämäkerta muutaman vuoden kestäneen uran tuloksista. Jos Lajien synty julkaistaisiin nyt, niin se luultavasti jäisi uusimman Harry Potterin varjoon. Se mikä on tärkeää, on kuitenkin subjektiivista ja määräytyy sen suuren yleisön mielenkiinnon mukaan. Tai oikeastaan sen mukaan mitä ne muutamat isot viestijät olettavat suuren yleisön mielenkiinnon olevan.

Onneksi antikvaariset messut ovat kirjamessujen yhteydessä, sillä siellä kirjojen näkyvyys muotoutuu luonnollisempien lakien mukaan. Antikvariaattien tarjonta syntyy kirjallisen luonnonvalinnen mukaan, jossa ei selviydy aina se äänekkäin. On virkistävää tehdä löytöjä niillä useilla divareilla, jotka alkavat olemaan valitettavan katoavaa perinnettä nekin.

Kirjamessujen sanoma ei ole kirjoitettu jossain mainostoimistossa. Tänäkin vuonna keskustelu syntyi lavoilla ja niiden ulkopuolella. Esimerkiksi Jari Tervo esitti huolensa Suomen yhä ahtaammasta ja sisäänpäin kääntyneemmästä ilmapiiristä. Myös Touko Siltala, Katarina Baer ja Tuula-Liina Varis esittivät hyvin samakaltaisia huolia, jossa rinnastivat myös suomalaisten asenteita 30-luvun nationalismin syntyyn.

Kirjamessuilla ajatukset siirtyvät välittömästi ja tehokkaasti. Kirjailijat saavat äänen, joka toimii täyttävänä elementtinä näiden kirjalliselle työlle. Messuilla kävi entistä enemmän ensikävijöitä ja nuoria ja on oikeastaan kiva nähdä vieraiden keski-iän laskevan. Se luo toivoa kirjojen tulevaisuuteen. Ehdottomasti messuille on siis paikkansa kirjallisuuden näyttämönä, mutta kannattaa muistaa, että se tosiaan on näyttämö. Teatteri kertoo jotain todellisesta maailmasta, mutta on silti teatteria.