31.10.2016

Kirjamessujen silmänkääntötemppu




Helsingin kirjamessut 2016 päättyivät. Neljä päivää kirjoja, ohjelmaa ja ihmisiä. Paljon ihmisiä: yli 80000 itse asiassa. Kirjat kiinnostavat ihmisiä, mutta onko se kirja enää sama asia kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten? Mikä se oikeastaan on mikä kirjamessuissa kiehtoo ja millaista tarinaa kirjamessujen oma pieni maailmansa kertoo kirjallisuuden maailmasta?

Kuulin Hannu Mäkelän puhuvan kirjamessuilla siitä miten kirjasta on tullut entistä enemmän viihdetuote. Kirjallisuuskritiikki alkaa olla katoavaa ja yhä kapeampaa perinnettä ja tilalla on tällä hetkellä mahdottoman moniääninen nettikeskustelu. Nobelin kirjallisuuspalkinto meni Mäkelän mukaan kovin "yksinkertaisia runoja" kirjoittavalle Bob Dylanille ja ihan yleisesti kirjan tärkein arvo on sen markkinoinnissa sisällön sijaan. Kun aiemmin kirjoitettiin klassikoita, niin nykyään kirjalla on parasta ennen -päivämäärä, jonka jälkeen se ei enää kiinnosta ketään. Kuljemme kohti kaupallisuutta ja teemme sen Mäkelän mukaan iloisesti marssien.


Tämä ei ole taas uusi väsynyt kirjoitus siitä miten kaupallisuus on saatanasta ja kaikki hyvä kuolee sen myötä. En edes pidä kaupallisuutta aina lähtökohtaisesti huonona asiana. Kirjamessut on kaupallinen tapahtuma, mutta se on sitä avoimesti. Tuskin keltään jää huomaamatta, että tässä nyt myydään jotain, mutta toisaalta siellä myydään jotain mitä aidosti haluamme.

Kaupallisuutta on se, että tuhansien ihmisten keskellä istumme kirkkaassa valossa ja meidät ympäröi joka puolella räikeät mainoskyltit. Kirjailijoita haastatellaan ja kerrotaan mistä kirjoja voi ostaa. Kun sitten istumme tämän räikeyden keskelle ja ryhdymme kuuntelemaan kirjailijaa, niin yhtäkkiä siinä onkin ihminen, joka puhuu työstään, joka on joskus kestänyt jopa vuosia. Kirja ei ole tälle kaupallinen tuote, vaan rakas uurastuksen ja ajattelutyön tuotos. Kuuntelijan kyynisyys hälvenee hetkeksi ja sitä muistaa minkä takia messuilla ollaan.

Vaikka kirja on tuote, niin siellä kirjan sivuilla on jotain syvempää. On kirjoja, jotka ovat kirjoitettu nopeasti myytäviksi tuotteiksi, mutta nämä tapaukset hukkuvat sinne aidosti taidokkaiden teosten vyöryyn, jota kustantamot edelleen onnistuvat tuottamaan. Onko se kustantamon vastuulla, jos lukija ei enää muutaman vuoden päästä löydä sitä kirjaa?


Vastuu hyvän kirjallisuuden löytämisestä taas ei ole kaupallisella koneistolla. Olet ansainnut hyvää luettavaa, mutta sitä ei kanneta sinulle tarjottimella. Messulattia on tavallaan suomalaisen kirjallisuuden maailma pienoiskoossa. Suuret toimijat vievät paljon lattiatilaa ja pienet löytyvät pienistä tiloistaan vähän syrjästä. Ohjelmistossa vetävät useat Cheekin kaltaiset tähdet, joiden ei voi sanoa nousseen suosioon juuri kirjallisten ansioidensa vuoksi. Joudut tekemään vähän pohjatyötä juuri sinulle sopivien teosten löytämisessä, mutta sehän juuri on osa kirjamessujen hauskuutta.


Kirjamessujen järjestelmälliset käytävät ja erilaisten osastojen, maksukyvyn mukaan määräytyvä hierarkia, muodostavat eräänlaisen silmänkääntötempun. Se luo meille kuvaa yhdestä todellisuudesta kirjallisuuden maailmasta, mutta se ei ole ainoa todellisuus.

Moni tärkeä tieteellinen teos ei esimerkiksi tule saamaan messuilla yhtä paljon näkyvyyttä kuin vaikka jonkin uuden pop-sensaation elämäkerta muutaman vuoden kestäneen uran tuloksista. Jos Lajien synty julkaistaisiin nyt, niin se luultavasti jäisi uusimman Harry Potterin varjoon. Se mikä on tärkeää, on kuitenkin subjektiivista ja määräytyy sen suuren yleisön mielenkiinnon mukaan. Tai oikeastaan sen mukaan mitä ne muutamat isot viestijät olettavat suuren yleisön mielenkiinnon olevan.

Onneksi antikvaariset messut ovat kirjamessujen yhteydessä, sillä siellä kirjojen näkyvyys muotoutuu luonnollisempien lakien mukaan. Antikvariaattien tarjonta syntyy kirjallisen luonnonvalinnen mukaan, jossa ei selviydy aina se äänekkäin. On virkistävää tehdä löytöjä niillä useilla divareilla, jotka alkavat olemaan valitettavan katoavaa perinnettä nekin.


Kirjamessujen sanoma ei ole kirjoitettu jossain mainostoimistossa. Tänäkin vuonna keskustelu syntyi lavoilla ja niiden ulkopuolella. Esimerkiksi Jari Tervo esitti huolensa Suomen yhä ahtaammasta ja sisäänpäin kääntyneemmästä ilmapiiristä. Myös Touko Siltala, Katarina Baer ja Tuula-Liina Varis esittivät hyvin samakaltaisia huolia, jossa rinnastivat myös suomalaisten asenteita 30-luvun nationalismin syntyyn.

Kirjamessuilla ajatukset siirtyvät välittömästi ja tehokkaasti. Kirjailijat saavat äänen, joka toimii täyttävänä elementtinä näiden kirjalliselle työlle. Messuilla kävi entistä enemmän ensikävijöitä ja nuoria ja on oikeastaan kiva nähdä vieraiden keski-iän laskevan. Se luo toivoa kirjojen tulevaisuuteen. Ehdottomasti messuille on siis paikkansa kirjallisuuden näyttämönä, mutta kannattaa muistaa, että se tosiaan on näyttämö. Teatteri kertoo jotain todellisesta maailmasta, mutta on silti teatteria.


11 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos! Itse asiassa meidän kustantamossa on jo ryhdytty toimiin täysin uudenlaisen kirjamessukonseptin kehittämiseksi. Messukävijä näkee vaellellessaan ensimäisenä kustantajan ja hänen kolmea päivää varten rakentamansa kympitonnin pahvilinnan, mutta onko se edes kiinnostavaa? Ajateltiin suunnitella kirjamessut jossa pääosassa ovat kirjailijat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää kirjallisuuskeskusteluja, kyllä kiitos.

      Poista
  2. Kylläpä kirjoitit hyvin, jäin pohtimaan monia asioita jotka tuot tässä esiin, kuten vaikkapa oletetun mielenkiinnon ja tärkeyden. Vaikka kaupallinen tapahtuma onkin, messut onneksi jättävät moneen kävijään paljon moninaisemman jäljen :)

    VastaaPoista
  3. Itselle kirjamessuilla ehdottomasti parasta ovat kirjailijakeskustelut. Sääli vaan, että 20 minsaa on useimmiten liian lyhyt aika kirjan käsittelemiseen. Tai no riippuu haastattelijasta. Jotkut osasivat käyttää aikansa tehokkaammin kuin toiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden haastattelun näin, jossa itse kirjaa ei oikeastaan ehditty käsitellä ollenkaan.

      Poista
  4. Hyviä ajatuksia. Minulla on toki Mielipiteitä, Jyrkkiäkin, kirjallisuudesta ja sen tilasta mutta toisaalta tosiasiahan on että ei kaupallisuus ole mitenkään uusi juttu, tai ainakaan paljoa uudempi kuin kirjapainotaito itsessään. Ja yllättävästi käy myös niin että menneisyyden väliaikaistuotoksesta löytyykin kestävämpiä arvoja, tai vaihtoehtoisesti kontekstin rapautuminen muuttaakin teosta eri tavalla kiinnostavaksi...
    ja toisaalta kuinka suuri onnistumisprosentti on ollut niillä kirjoilla jotka on alunperin kirjoitettu tuleviksi klassikoiksi, kuinka monesta sellainen tuli?

    Oli myös puhetta bloggaajapisteellä aiheesta, kuulin juttua että ruokabloggaajien keskuudessa oli aikamoista tyytymättömyyttä ruokamessuja kohtaan kun se on pelkästään markkinatilaisuus ilman mitään sen mainittavampaa ohjelmaa, siinä missä kirjamessut kuitenkin on myös ihan oikea kirjallisuustapahtuma. Jossa varmasti on paljon juttuja jotka voisi tehdä erilailla (ja toisaalta joissain jutuissa riippuu myös vähän kävijästä, aina ei kannata mennä sinne missä on välkkyvin bling, ei tässä harakoita olla)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitän, että nykypäivänä klassikon asema on entistä vaikeampi saavuttaa. Siitä kuitenkin todisteita varmaan näemme joskus kymmenien vuosien päästä.

      Noi ruokamessut kaipaisivat tosiaan jotain uutta toimintaa. Nyt ne ovat periaatteessa ihan tavalliset markkinat.

      Poista
  5. Kun tulee alueelta, jossa kirjakauppoja on hyvin harvassa (meidän kaupungissa sentään kaksi, mutta esim. lapsuuden kotikaupungissa ei yhtään) ja divareita vielä harvemmassa, tällainen massiivinen kirjojen hypistely- ja ostomahdollisuuden tarjoava tilaisuus on aivan mahtava.

    Toki tapahtuma on kaupallinen, mutta ei pelkästään sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä pointti! minullekin varmasti osa kirjamessujen viehätystä on siinä, että Porvoossa ei oikein enää kirjoja pääse hypistelemään. Viimeinen divarikin lopetti viime vuoden lopulla.

      Poista
  6. Hyvä teksti ja hyvää pohdintaa. Vaikka messut ovat kaupallinen tapahtuma, niin on totta, että kun kirjailijoita jää kuuntelemaan, on se yhtäkkiä kaikkea muuta. Itse ostin Turun kirjamessuilta vain yhden kirjan ja muun ajan kuuntelin kirjailijoita, koska se on minusta se on messujen paras anti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin tänä vuonna vähemmän kirjoja kuin koskaan, mutta samalla kuuntelin keskustelujakin vähemmän kuin koskaan. Mitäköhän hittoa minä siis oikein tein siellä neljä päivää? Ainakin tapasin LIUDAN uusia ihmisiä ja bloggareita (joista useat myös siis olivat ihmisiä...).

      Poista