Marimekko - suuria kuvioita





Uusi kirja Marimekosta ilmestyi tänä vuonna ja avasi monta herkullista yksityiskohtaa yhtiön historiasta. Tämä tuore Tieto-Finlandia-ehdokas on Esa Koivurannan, Kati Pehkosen, Tuija Sorjasen ja Annina Vainion käsialaa. Sen on kustantanut Into kustannus ja painettu suomalaisten selkänahkaan.

Marimekko on minulle läheinen monesta yhteydestä, niinkuin varmasti monelle suomalaiselle. Se oli läsnä kotona, vaatteissa, kaverien kodeissa. Nyt se on läsnä myös kauppakeskuksissa, astioissa ja kännykänkuorissa. Kyseessä on suomalainen jättiläinen. Ei vain taloudellisessa mielessä vaan myös kulttuurillisessa. Tämän seikan kirjan tekijät ovatkin saaneet mielestäni hyvin vangittua. Marimekon tarina sidotaan laajempaan suomalaiseen tarinaan ja siitä tehdään myös oikeiden ihmisten tarina.

Armi Ratia, Marimekon perustaja, etenkin nostetaan kirjassa esille monella tapaa. Pelastajana, äitihahmona ja myös kaikin puolin tasapainottomana ihmisenä. Tänä päivänäkin Marimekon Herttoniemen toimistoilla kerrotaan Armin haamun valvovan toimintaa.
"Kaikki marimekkolaiset lähetistä johtoportaaseen saivat kokea Ratian henkilökohtaisen huolenpidon. Hän kirjoitti tarvittaessa nimensä lainatakuisiin, auttoi asunnon hankinnassa, muisti merkkipäivinä ja lohdutti henkilökohtaisista ongelmista kärsiviä."

Toisaalta kirjassa puututaan myös Ratian alkoholinkäyttöön ja käydään muun muassa läpi episodi, jossa Armi oli humalassa aikeissa tehdä itsemurhan hukuttautumalla järveen. Armin palvelija onneksi kuitenkn muistutti Armia, että juuri siihen kohtaan laski paskaviemäri, eikä hukuttautuminen olisi siis ollut tämän arvolle sopivaa. Ratia luopui suunnitelmastaan

Presidentti Kekkonen vihki Marimekon ompelimon Kiteellä käyttöön vuonna 1974. Tämä myös vieraili joitain kertoja Ratioiden Bökarsin kartanolla tai Armin kotona Kaivopuistossa. Kirjassa ei suoraan sanota, että Ratialla ja Kekkosella olisi ollut suhde, mutta tiiviistä kirjeenvaihdosta ja ystävyydestä puhuttiin. Mainitsipa Jörn Donner myös, että "kai he muutaman kerran harrastivat seksiä."

Johtajana Ratiasta saa kirjan kautta ristiriitaisen kuvan. Toisaalta tämä osaa käsitellä ihmisiä esimerkillisesti, mutta toisaalta tällä ei tunnu olevan tarkkaan harkittuja suunnitelmia rahankäytön suhteen. Marimekolla ei laadittu riittäviä kustannussuunnitelmia ja talon tapana oli tuhlaileva rahankäyttö. Ratia sanoikin, että "Minulla on laskukoneen tilalla sydän. En edes tiedä, kuinka monta nollaa biljoonassa on." Lopulta Marimekko tarvitsi ulkopuolista apua rahasotkujen selvittelyssä ja Jörn Donner takasi sen velkoja.

Vaikeuksista huolimatta Marimekko onnistui kasvamaan ja laajentumaan aina ulkomaille asti. Amerin ostaessa yhtiön koitti vaikeat ajat ja yritettiinpä sitä muutaman kerran vallatakin, mutta nykypäivään tultaessa on se saanut kokea pieniä kukoistuksen kausia, ensin Kirsti Paakkasen ja sittemmin Mika Ihamuotilan toimesta ja toivottavasti myös nykyisen toimitusjohtajan Tiina Alahuhta-Kaskon toimesta.

Marimekko brändinä on vahva. Ratia sanoi usein kuinka ei tiedä mitä Marimekko on, mutta tunnistaa kun näkee sen. Juuri tämä tekee mielestäni yrityksen ilmeestä niin vahvan. Sen vain tunnistaa, siinä on jotain ainutlaatuista. Mukaan on saatu loistavia suunnittelijoita ja näiden töistä on onnistuttu kaivamaan olennainen esiin. Vaikka nykyisen tyylin suhteen poiketaan paljon siitä vanhasta, perinteisestä marimekosta, niin jotain todella tunnistettavaa siellä silti on.

Kirja toimii monella tasolla. Se sopii yrityskulttuurista kiinnostuneille ihmisille ja itsekin olen Marimekkoa käsitellyt paljon omien opintojeni suhteen. Toisaalta se sopii myös ihan tarinoista kiinnostuneille ihmisille. Tämä on kuin romaani, johon jää koukkuun. Ihmiset tekevät tarinasta mielenkiintoisen ja nämä ovat onnistuttu tuomaan lähelle lukijaa. Tämä varmaankin on kirjan suurin ansio.

Kirjan ei myöskään ole mikään Marimekon markkinakoneiston tuottama opus vaan siinä tarkastellaan Marimekon yrityskulttuuria kriittisellä otteella. Kirjan loppupuolella vieraillaan myös Kiinassa, jossa Marimekon laukkuja ja kankaita ommellaan oloissa, jotka meille suomalaisille voi tuntua melko niukoilta. Vaikka palkkataso onkin näillä tehtailla hieman parempi kuin monessa muussa Kiinalaisessa tehtaassa, niin ei se silti ole lähellekään sitä millä saisi itselleen ihmisarvoisen elämän. Haastatteluissa kävi myös selväksi, etteivät työntekijät saaneet puhua vapaasti.

Tämä ei kuitenkaan ole yksin Marimekon ongelma ja eettistä vaateteollisuutta on hankala löytää. Kirjassa nämä epäkohdat tuotiin hyvin esiin, mutta suosittelen tutustumaan vielä myös Puhtaat vaatteet-kampanjaan täällä.


Kirjaa on helppo suositella. Itse pidän jo siitä pienestä yksityiskohdasta miten Marimekon logo nyt loistaa kirjahyllystä. On hämmentävää miten mielenkiintoista voikin yrityskulttuuri olla ja miten suurten kuvioden takana on lopulta aivan tavallisia ihmisiä ominen ongelmineen.

Monet pienet yksityskohdat kuten suunnitelmat utopistisesta marikylästä tai vaikka Hillary Clintonin ja Jackie Kennedyn mieltymys Marimekkoon jaksavat koukuttaa. Läheinen suhde yhtiöön on tavallaan outoa ja tuntuu, että Marimekko voisi käyttää tälläista suhdetta hyväkseen. Me olemme kuitenkin itse luoneet sen suhteen ja Marimekko on kasvanut yli pelkän yhtiön. Sen suunta ei ole enää pelkästään yrityskoneiston määrättävissä vaan kulttuurillinen mahti on siirtynyt kuluttajille. Tämä kirja kertoo tarinan siitä miten tämä kaikki syntyi ja miten lähellä onkaan ollut, että kaikki olisi vain loppunut.




Marimekko - Suuria kuvioita, 2015, Koivuranta, Pehkonen, Sorjanen, Vainio, Karlsson & Ponto, Into kustannus, arvostelukappale