26.11.2015

Saiturin joulu


Kuva: Tuomo Manninen


Charles Dickensin Saiturin joulu (1843) oli viime vuonna esikoiseni kanssa nautittu kirja joulun alla. Tänä vuonna pääsimme kokemaan tarinan Kansallisteatterin näytelmässä, joka sai uusintaensi-iltansa 4.11.2015. Vähän aikaa sitten oli keskimmäisen lapsemme ensimmäinen teatterireissu Kotkassa, josta lisää täällä, nyt oli taas kyseessä nuorimmaisemme aivan ensimmäinen teatterikokemus.



Astuessamme teatteriin oli ilo nähdä miten innoissaan poikani oli itse rakennuksesta. Ehdimme hyvin kiertämään teatteria ja pyrin parhaani mukaan kertomaan erilaisista patsaista ja maalauksista mitä tiesin. Eniten kiinnostivat kuitenkin teatteriin tuodut aidot joulukuuset, jotka osaltaan rakensivat tunnelmaa ennen esitystä.

Saliin istuessamme poikani huomasi milloin mistäkin piilopaikasta vilkuttelevan näyttelijän. Välillä tämä oli vanhoissa aitioissa ja välillä esiripun alla. Muutkin lapset vilkuttelivat tälle takaisin ja oli jännä huomata miten suurin osa aikuisista eivät tuntuneet edes huomaavan tuota ilkikurisen näköistä näyttelijää. Lapsista taas jokaikinen tuntui etsivän tätä katseellaan.


Tarina oli meille jo kirjasta tuttu. Pohdin viime vuonna, että olisivatko kummitukset ehkä liian pelottavia silloin 8-vuotiaalle, mutta vaikka tarina olikin välillä jännä, niin tuntui tämä juuri täydelliseltä kirjalta jouluksi.

Tarinaa en sen enempää lähde availemaan sillä se varmaan useimmille on jo tuttu. Vanha ja itara Ebenezer Scrooge vihaa joulua, saa vieraakseen kolme kummitusta, menneen joulun, nykyisen joulun ja tulevan joulun, badabim badaboom, Scrooge muuttaa mielensä, kaikki ovat iloisia, Pikku Tim laulaa.

Mahtava dickensiläinen tarina, joka jaksaa innostaa myös lapsia. Tämä kirja oli myös mukava lukea ääneen, joka on aina iso plussa lasten kanssa.

Kansallisteatteri oli täynnä kun esitys alkoi. Eteemme avautui 1800-luvun Lontoon katu talvisessa asussa ja katseeni automaattisesti kääntyi välillä poikaani, johon näky selvästi teki vaikutuksen. Kati Lukan lavastus oli nimittäin tarkoin harkittu. Kyse ei ollut mistään kokeellisesta, minimalistisesta teatterista vaan lavalla oli tilkka vanhan teatterin taikaa.

Katu teatterin lavalla täyttyi nopeasti jouluiloa täynnä olevista ihmisistä, jotka lauloivat Eppu Nuotion sanoittamaa joululaulua. Tuli hieman sellainen tunne, että tämä oli samalla lähtölaukaus sille omalle joulunvietolle.

Kuva: Tuomo Manninen

Vesa Vierikon tullessa lavalle huomasi heti tämän olevan juuri sopiva henkilö Saiturin rooliin. Joitakin ihmisiä meikataan tuntikausia näyttämään samanlaiselta kuin tämä lavalla, mutta Vierikolle se vain on se aamuisesta tuttu oma naama. Ilmeikäs ja persoonallinen näyttelijä, joka on ollut suosikkejani jo lapsuudesta asti.

Myös poikani ilmoitti väliajalla, että juuri Saituri oli näytelmässä parasta. Vierikko hallitsee työnsä ja toimii erityisen hyvin vastanäyttelijöiden kera. Tältä löytyy koomista ajoitusta ja kykyä osoittaa yleisölle esityksen hauskat kohdat.

Vesa Vierikko, Kuva: Tuomo Manninen

Muista näyttelijöistä esimerkiksi Petri Liski nousi esille nykyisen joulun kummituksena. Oli hauskaa katsella kuinka lavastus vaihtui aina lyhyin väliajoin silmiemme edessä ja Saituri hyppi ajasta toiseen kummitusten kanssa. Liskin kummitus oli näyttävä ja karismaattinen ilmestys, joka sai Saiturin kanssa monet naurut aikaan yleisössä.

Esityksen huumori toimi monella tasolla. Aikuisille vitsit olivat joskus vähän piilotettuja, mutta lapsille ilo löytyi ihan perus slapstick-kamasta, johon uskallettiin heittäytyä täysillä ilman, että esityksestä olisi kuitenkaan tullut mauton.

Petri Liski, Kuva: Tuomo Manninen

Brotheruksen sisarukset jatkavat suomalaisen teatterin valloitusta tässäkin näytelmässä. Etenkin Elsa Brotherus pikku Timinä oli vaikuttava ja veljiensä Johanneksen ja Robertin kanssa nämä myös muodostivat koko esityksen orkesterin kahden viulun ja kitaran kanssa. Näitä nuoria tulemme varmasti näkemään vielä monessa produktiossa.

Sisarusparven neljäs veli näyttelee Helsingin Kaupunginteatterin Billy Elliotissa, josta kirjoittelin enemmän täällä. On sitä moni muukin päivitellyt, mutta täytyy minunkin todeta, että melkoinen määrä lahjakkuutta mahtuu tuohon perheeseen.

Brotheruksen sisarukset, Kuva: Tuomo Manninen

Esityksen loppuessa olivat monet lapset silmin nähden tohkeissaan näkemästään. Oma poikanikin kertasi välittömästi lempparihetkiänsä ja minä myhäilin tyytyväisenä. "Tehtävä suoritettu". Teatteri-into on nyt saatu istutettua nuorimmaiseenkin. Pienenä positiivisena ehdollistamisena toimi vielä ulko-ovella jaetut lakupatukat.

Saiturin joulua esitetään Kansallisteatterissa vielä tammikuun alkuun saakka. Tämä on sellainen joulunajan juttu, joka kannattaa kokea.




OHJAUS, SUOMENNOS JA SOVITUS Kurt Nuotio
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen
MUSIIKKI Markus Fagerudd
LAULUJEN SANAT Eppu Nuotio
KOREOGRAFIA Reija Wäre
VALOSUUNNITTELU Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU Timo Viialainen, Juho Mantere ja Esko Mattila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi ja Pauliina Manninen
Katsoin esityksen medialipulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti