keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Marko Hautala - Kuiskaava tyttö




Marko Hautala kirjoitti "Mikään ei koskaan ole vain unta" ja minua vähän hirvitti. Tämän kirja Kuiskaava tyttö vie lukijan toden ja epätoden rajamaille jonnekin unen ja hereillä koetun painajaisen välille.

Kuiskaava tyttö on kirja, jota on kuvailtu esimerkiksi psykologiseksi trilleriksi tai jännäriksi. Mielestäni tämä oli ihan puhdas kauhukirja ja hyvä niin. Hautala itse on kritisoinut kauhugenreen suhtautumisen olevan yleisellä tasolla turhan suppeaa. Kauhu ei ole vain verisiä veitsiä ja tummia hahmoja ikkunan takana, vaan sen määritelmään mahtuu suuri joukko erilaisia tarinoita.

Hautala on ottanut suomalaisittain erikoisen roolin nimenomaan kauhukirjailijana. Jos pitäisi nyt mainita joku toinen kauhukirjailijaksi luokiteltava suomalainen, niin eipä heti tulisi yhtään mieleen (kommentoikaa toki ketä unohdin).
Kuva: @markohautala

Kuiskaava tyttö on ensimmäinen varsinainen kirja, jonka Hautalalta luen, vaikka lyhempiin tarinoihin olenkin jo tutustunut. Esimerkiksi Valkoiset varpaat -kokoelmasta, josta löytyy Hautalan tarina, kirjoitin täällä.

Kiinnitin huomiota Hautalaan alunperin siksi, että tätä tituleerattiin "Suomen Stephen Kingiksi". Sikäli onkin kiva, että juuri Tammelta julkaistiin tämä kirja, sillä onhan Tammi jo nuoruudestani tuttu juuri sinä kustantajana, joka aina toi uuden Kingin luettavakseni. Kuiskaavan tytön luettuani en kuitenkaan enää ihan tätä mielipidettä Kingin ja Hautalan samankaltaisuudesta jaa.

Stephen King käyttää paljon aikaa kirjoissaan arkipäiväisen elämän kuvaamiseen. Tämä rakentaa hahmojaan pitkään ja hartaasti, tehden niistä lukijalle tunnistettavia ja samaistuttavia tyyppejä. Hautala taas luo lukijan ympärille tietämättömyyden ja epäilyn seittiä. Tämä ei luo maailmaa, jossa tunnemme kaikki ja sitten romauta sitä. Hautala mieluumminkin antaa lukijalle tilanteita, joita avaa vähitellen ja kasvattaa jännitystä sillä, että koskaan ei voi tietä mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun Stephen King toteuttaa pahimpia pelkojamme, niin Hautala kertoo meille aivan uusista asioista joita pelätä.

Kuiskaavassa tytössä pelättävää oli paljon. Tarina kertoo Antonista, joka on etääntynyt tyttärestään Iidasta. En kerro tarinasta paljoa, juurikaan mitään. Äänet ovat kuitenkin tärkeä osa juonta. Kuiskaukset jossain vasemman korvan tienoilla.

"Olen väsynyt. Ääni taas ei väsy koskaan. Olen miettinyt, miten on mahdollista, ettei se edes nuku."

Oma mielenterveys voi olla yllättävän hento asia ja Hautala tuntuu leikittelevän tällä pelolla. Mitä jos sinä kuulisit äänen, mutta kukaan ei olisikaan vieressäsi? Epäilisitkö tulleesi hulluksi vai olisiko helpompaa ajatella ääntä todelliseksi?

"Vaikka ääni on tytön, sen takana on ehkä jotakin vanhempaa ja kylmempää. Taustakohinaa. Maan puhetta. Taivaan puhetta. Tähtityttö."

Oli virkistävää huomata jossain vaiheessa lukiessaan, että sitä istui jäykkänä lukutuolissa. Jotkin kohtaukset rakentuivat niin, että jännitys ei laskenut käsistään hetkeksikään. Paatuneet, kauhukirjoja ahmineet aivoni saivat tästä irti jotain, mitä jo nuorena kauhukirjoilta hain.

"En voi olla ajattelematta sitä ja sen kiiltäviä silmiä, kun se kyyhöttää jossakin ahtaassa onkalossa. Ja etenkään sen pientä suuta, kun se liikkuu siellä pimeässä, kun se puhuu nuoren tytön äänellä.
Kun olin pieni ja heräsin yöllä, isä tapasi rauhoitella, että se oli vain unta.
Sekin oli valhetta. Mikään ei koskaan ole vain unta.
Väsyttää."

Tarina vei lopulta suuntiin, joihin en osannut odottaa sen vievän. Sain kuitenkin itse kokea muutaman oivalluksen tulevasta ja tästä kiitän kirjailijaa. On kohteliasta jättää vinkkejä pieniksi murusiksi lukijoille. Kuin leivänmurusia Hannulle ja Kertulle ennen noidan taloon eksymistä.

Tämä kirja saa sinut katsomaan taaksesi kun seuraavan kerran kuulet kuiskauksen.


Marko Hautala, 2016, Kuiskaava tyttö, Tammi, arvostelukappale



7 kommenttia:

  1. Kääk! Tämä pitää hankkia. Olen lukenut aiemmin Hautalalta vain Kuokkamummon, ja se oli kyllä aikas kylmäävää kamaa myös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuokkamummo pitäisi saada äkkiä lukuun. Niin paljon kehuja kuullut.

      Poista
  2. Olen lukenut mm. Käärinliinat ja blogannutkin siitä joskus viime vuonna. Tykkään niin kovasti Markon kirjoista, enkä tiedä minäkään, mitä niistä pitäisi sanoa, mihin kategoriaan tai genreen ne pitäisi asettaa. Mutta upeaa, todella! (Ikävä kyllä emme ole sukulaisia, vaikka minäkin olen Vaasasta kotoisin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kiva päästä laittamaan joku suomalainen kirjailija sinne kauhun genreen. Vaikka eihän niillä luokitteluilla loppujen lopuksi väliä ole, vaan tarinoilla.

      Poista
  3. Just sain jutun Hautalan Unikoirasta raaputettua blogiini. Pelkäksi kehumiseksi se tietenkin meni... Hyvä tietää, ettei Hautalan ote kynästä ole karannut. Tässä on uusi suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikoira tuossa hyllyssä odottaisikin. Vielä kun olisi aikaa.

      Poista
    2. Unikoira tuossa hyllyssä odottaisikin. Vielä kun olisi aikaa.

      Poista

Kiitos kaikille kommentoijille.