lauantai 15. lokakuuta 2016

Figaron häät


Mari Palo. Kuva: Heikki Tuuli


Kansallisooppera vietti taas eilen Figaron häitä. Tämä Wolfgang Amadeus Mozartin hauska ja lennokas ooppera on sitä "peruskauraa", jonka on nähnyt moni ihminen, joka on käynyt vain kerran elämässään oopperassa.

Kansallisoopperassa on nähty paljon kokeellista ja uskaliasta oopperaa muun muassa Indigon ja CircOperan muodossa. Perinteitä vaalivia ihmisiäkään ei ole unohdettu ja oli virkistävää nähdä tämä klassikko. Tiedätkö kun pitkästä aikaa kokeilee kaurapuuroa aamiaiseksi ja huomaa miten pirun hyvää se on? Jos esitys on peruskauraa, se ei tarkoita samaa kuin tylsä. Etenkään tämän esityksen kanssa.

Anna Kelon ohjaus on raikas ja hauska. Vähän hävytönkin. Figaron häiden pikkutuhmia puolia oli selkeästi korostettu ja se sai yleisössä pientä kikattelua aikaan. Yleisö kuin yleisö, niin vilahtava pylly on aina hihittelyn kohde.

Olen kaikissa Erika Turusen pukusuunnittelemissa esityksissä ylistänyt tämän näkemystä. En voi olla sitä tekemättä nytkään. Esiintyjien ulkoasu on minulle tärkeää ja mielestäni Turunen on vanginnut asuissa Figaron häiden sielun. Tältä se on aina näyttänyt mielikuvissani.

Samaa laatua on myös Jani Uljaan lavastus ja etenkin se lopun puutarha taitaa olla kauneinta, jota oopperan lavalla olen nähnyt. Erityisen yllättynyt olin kun Figaro ja Kreivi Almaviva hyppäsivät suihkulähteeseen ja loiskahtivat ihan oikeaan veteen. Mikki Kuntun valaistus taas ei tullut mitenkään näkyvästi esiin esityksestä, mutta juuri siinä sen taika piilikin. Valaistus oli taidokas, mutta ei itseään korostava. Kiva pieni yksityiskohta tuli kun valaistus ihan hienoisesti kohdistui yleisöön Figaron laulaessa yleisön miehille näiden naisten petollisuudesta.

Ola Eliasson, Heikki Aalto. Kuva: Heikki Tuuli

Tarina on varmasti useille tuttu. Siitä kirjoitin jo vähän täällä, kun kävin katsomassa Figaron häät elokuvissa. Parisuhdedraamaa potenssiin tuhat. Sanallista slapstick-komiikkaa, joka oli edellä aikaansa.

Ne esiintyjäthän taas oopperan herättivät henkiin ja pienen oopperatauon jälkeen oli aivan mahtavaa päästä kuulemaan tuttujen laulajien tulkintoja. Erityisesti minulle taas nousi esityksestä esiin Mari Palo, joka Kreivitär Almavivan roolissa sai minut irtautumaan kaikesta. Sitä Palon ääni tekee. Enpä olisi vielä Sex Pistolsia fanittavana teininä uskonut, että minulla on vielä joskus lemppari oopperalaulaja.

Mari Palo. Kuva: Heikki Tuuli

Myös Hanna Takalan Susanna ja Jussi Merikannon Figaro sykähdyttivät. Hieman enemmän koomisuutta olisin kaivannut näiden suorituksiin, mutta tämä korvattiin upealla laululla. Koomisuutta toi esitykseen jälleen Cherubino, jota esitti Erica Back. Kreivi Almavivana Jaakko Kortekangas toi hahmoon tiettyä uhmaa ja valtaa, joka sopi siihen vaikka olen tottunut ajattelemaan Almavivan hieman tohelompana hahmona, joka on muiden vietävänä.

Tämä Figaron häät -produktio on vuodelta 2014 ja sen on tarkoitus säilyä Kansallisoopperan ohjelmistossa vuosikymmeniä. En näe tälle mitään estettä. Toivoisin vielä lisää lennokkuutta ja koomisuutta tiettyihin osiin, mutta kokonaisuutena tämä hipoo kaikkea sitä mitä Figaron häiltä voisin toivoa.

Tämä on täydellinen ooppera ja Anna Kelo ehdottomasti osaa tehdä sille kunniaa. Lisää tietoa oopperasta löytyy näiden sivuilta täältä.




Musiikinjohto: Kristiina Poska, Ohjaus: Anna Kelo, Lavastus: Jani Uljas, Puvut: Erika Turunen, Valaistus, projisointi: Mikki Kunttu 
Rooleissa: Kreivi Almaviva: Jaakko Kortekangas, Kreivitär Almaviva: Mari Palo, Figaro: Jussi Merikanto, Susanna: Hanna Rantala, Cherubino: Erica Back, Don Bartolo: Jyrki Korhonen, Marcellina: Anu Ontronen, Don Basilio: Petri Bäckström
Antonio: Nicholas Söderlund, Barbarina: Margarita Nacer, Don Curzio: Aki Alamikkotervo, Maalaistytöt: Krista Kujala, Päivi Karjalainen, Marcus Björkbom, Elina Mustonen 
Esitys nähty medialipulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.