tiistai 13. lokakuuta 2015

Oopperaa elokuvissa, Figaron häät





Oopperassa käynti kannattaa. Se on kuitenkin joskus melko hankalaa. Olenkin pitkään halunnut kokeilla miltä tuntuu kokea oopperan kokonaisvaltainen ja vivahderikas elämys elokuvateatterissa. Kalliiden lippujen, pitkien matkojen ja ihmismassojen sijaan voi mennä siihen lähelle, tuttuun ja turvalliseen leffateatteriin ja nauttia oopperasta mukavalla tuolilla vaikka popcorneja imuroiden.



Eilen siihen tarjoutui tilaisuus ja kävin katsomassa Mozartin komediallisen oopperan Figaron häät Porvoon Bio Rexissä. Esitys alkoi kuudelta, joten siinä kahtakymmentä vaille lähdin kotoa. Hain liput kassalta ja istuin odottamaan esityksen alkua isoille penkeille. Ympärillä oli melko väljää ja koko salissa oli ehkä noin viisitoista ihmistä.

Kankaalla pyörinyt laskuri tuli nollaan ja suora lähetys Lontoon Royal Operasta alkoi. Pääsimme mukaan tunnelmaan juontajan kertoessa esityksestä täyden oopperatalon kuhinan keskeltä. Esiripun noustessa ylös sammuivat myös elokuvateatterin valot. Italiankielinen ooppera oli tekstitetty englanniksi ja koko lavan kuvaamisen sijaan useampi kamera seurasi näyttelijöitä ja tämä tavallaan himmensi elokuvan ja livenäytöksen rajaa. Koko ajan sai kuitenkin tunteen, että kyseessä oli elävä tapahtuma.

"Mutta eihän se ole sama kokemus!" haluat ehkä huutaa. No ei se olekaan. Toki olisin mieluummin varannut lennot ja hotellit Lontooseen, pitänyt mahtavan miniloman ja nähnyt maailman parasta oopperaa livenä Royal Operan lavalla. Valitettavasti en kykene tätä kuitenkaan ihan joka kuukausi tekemään ja siksi näen tälle palvelulle tilausta olevan. Leffalippu oopperaan irtoaa alle kolmenkympin ja vaikka se tavallista elokuvaa kalliimpi onkin, saa sillä myös mielestäni jotain enemmän. Tai ainakin erilaista.

Koen, että näkemäni on osa isompaa kulttuurillista muutosta siinä miten kulutamme taidetta. Ooppera elokuvateatterissa on jotain uutta ja laittaa ajattelemaan elävän esityksen merkitystä, mutta koko median ja viihteen kentällä on tapahtunut eräänlaista rajojen pienentymistä. Kaikki kulttuuri on koko ajan enemmän ihmisten saatavilla. Uskonkin, että oopperan ja teatterin nauttiminen elokuvissa on vasta alkua. Kuvittele mitä esimerkiksi virtuaalitodellisuudella on vielä annettavanaan tämän asian suhteen.

Figaro. Kuva: Royal Opera House
Mutta entä itse esitys...  Figaron häät (Le nozze di Figaro) on W.A Mozartin yhtenä parhaimpina teoksina pidettu koominen ooppera vuodelta 1786, jossa Figaro valmistautuu tuleviin häihinsä Susannan kanssa. Juttua mutkistaa kuitenkin kreivi Almaviva, joka on iskenyt silmänsä Susannaan, jota ei tietenkään silmänsä nuoreen Cherubinoon iskennyt kreivitär siedä, ja Figaroakin havittelee eräs Marcellina... Vaikuttaako monimutkaiselta? Se oli vasta alkua.

Ihmissuhteet ottavat koomisia piirteitä ja salailu ja valheet johdattavat henkilöt ihmeellisiin umpikujiin, joista on sitten yritettävä kaivautua ulos. Teos on aidosti hauska ja kirvoittaa muutamat naurut vielä näin satojen vuosienkin jälkeen. Yksi lähestymiskulma oopperaan onkin mielestäni sen vertaaminen yleisempään komedian historiaan. Voisi hyvin kuvitella esimerkiksi Marxin veljesten ottaneet Mozartilta vaikutteen tai pari.

Ooppera on mestarillisesti sävelletty. Musiikki tulvi miellyttävästi myös elokuvateatterin saliin ja sitä oli ilo kuunnella. Välillä voi uppoutua musiikkiin ja välillä tarinaan. Ooppera antaa vaihtoehtoja.

Kate Lindsey. Kuva: Mark Douet


Esityksestä nousivat itselleni esiin etenkin Figaron roolin esittänyt Erwin Schortt ja Cherubinon roolin esittänyt  Kate Lindsey. On hankala enää eilisen esityksen jälkeen nähdä ketään muuta kuin Schortt Figarona. Niin voimakkaan ja eläytyvän esityksen tämä antoi. Lindsey taas oli mahtavan energinen lavalla. Tämän tosiaan uskoi olevan se villi poika, joka antaa hormoniensa viedä kun aivot jäävät jälkeen. Lindseyn suhteen olikin mukava seurata esitystä juuri elokuvissa, sillä tämä toi paljon esitykseen ilmeikkäillä kasvoillaan. Se on jotain mitä oopperatalon takariveiltä olisi voinut olla hankala seurata.

Figaron häät tuo esiin loistavalla tavalla luokkaeroja ja siitä mielestäni sen komediakin saa voimansa. Ooppera perustuu Pierre Beaumarchais'n samannimiseen näytelmään. Oopperan poliittinen sisältö on pehmennetty, mutta silti siinä on aistittavissa selkeä asetelma, jossa juuri ylempi luokka joutuu suurimman pilkan kohteeksi. Näytelmä olikin pitkään kielletty näyttämästä sen vallankumouksellisuuden vuoksi.

On mielenkiintoista katsoa esitystä ja pohtia sen luokkatietoista pohjavirettä samalla kun ajattelee sen ottavan paikkansa juuri ennen Ranskan suurta vallankumousta. Samat ihmisluokat, joita oopperassa pilkataan, marssitettiin myöhemmin giljotiineille. Näin taide heijasteli aikansa ilmapiirejä ja oopperassa vierailevien aatelisten nenän edessä esitettiin vilahdus näiden tulevasta kohtalosta.

Elokuvissa oopperaa ja balettia on mahdollista seurata vielä paljon. Itse ainakin sain kipinän tästä kokeilusta ja ainakin Pähkinänsärkijä, La Traviata ja Frankenstein tuntuvat hyvin kutsuvilta. Kokemus oopperasta elokuvissa on erilaista ja ei mielestäni tulisi edes verrata sitä oopperatalossa käymiseen. En aina musikkia kuunnellessa esimerkiksi hakeudu lähimmälle konserttiareenalle vaan laitan kotona soittimen päälle. Samalla tavalla oopperaa voi olla useita tapoja nauttia.

Suomessa oopperaa ja balettia tuo teatterihin Storyhill ja tulevia esityksiä voi tarkastella alta löytyvästä linkistä. Suosittelen testaamaan.


http://www.storyhill.fi/royal-opera-house



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.