keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Juomareiden valtakunta - suomalaisten känni ja kulttuuri 1500 - 1850



Suomalaiset juomatavat ovat käsite, joka tuo paljon mielikuvia päähän. Kuvitellaan, että olemme hiljaista kansaa, joka juopotellessaan räyhää eikä oikein osaa edes hallita sitä juomistaan. No tämä Kustaa H. J. Vilkunan teos saattaa vähän vahvistaa tätä käsitystä, mutta toisaalta muistuttaa, ettei se räyhäkäs juomakulttuuri välttämättä ole mikään suomalaisten erityispiirre. Erilaiset juomatavat ovat aina olleet kytköksissä aikansa kulttuuriin, muokanneet sitä ja luoneet siihen melkoisia tarinoita.

Kustaa H. J. Vilkuna on Suomen historian professori Jyväskylän yliopistolla. Tämä kirjoitti kirjaa Juomareiden valtakunta parikymmentä vuotta muiden töittensä ohella ja työn pitkäjänteisyyden voi aistia lukiessa. Laaja taustatietojen tuntemus ja tutkimus näkyykin kirjassa ja on ilo huomata, että teosta on kuitenkin melko helppolukuinen. Melkoinen järkäle se kuitenkin on ja huomasin, että minulle se paras lukurytmi oli kappale kerrallaan silloin tällöin.

Kirja kuvailee suomalaisten alkoholinkulutusta ja erilaisia tapahtumia, joita alkoholinkäyttö historiassa väritti. Ja näitä tapahtumia riitti. Suomessa on juotu muun muassa häissä, jumalanpalveluksissa, hautajaisissa, markkinoilla, käräjillä ja vaikka missä kissanristiäisissä mihin vain muutama kolpakko on mukaan mahtunut. Jos Vilkuna olisi kirjoittanut kirjan tapahtumista, joissa ei juoda alkoholia, olisi kirjasta tullut huomattavasti lyhyempi. Ehkä sellainen Aku Ankan kokoinen.

Erityisen valaiseva kirja on siinä miten se kuvailee nautittujen juomien määriä. Häitä vietettiin oluttynnyreiden kera ja yhden työläisen päiväannos olutta saattoi olla suurempi kuin minun annokseni suurimmissakaan juhlissa. Erilaisten mittayksiköiden selitykset onneksi kirjasta löytyvät.

Pahennusta juominen on aihettanut aina ja joka vuosisata sen tuhoisista vaikutuksista puhutaan. Niinkuin esimerkiksi tällä hetkellä. Kirjaa lukiessa tulee kuitenkin mieleen, että ehkä me olemme kuitenkin historiallisella asteikolla muuttuneet melkoisen maltillisiksi juomatavoiltamme.

Erityisesti paheksuntaa tuli säätyläisiltä sekä kirkonmiehiltä. Nämä saarnasivat juomista vastaan ja yrittivät pitää talonpoikia aisoissa. Samaan aikaan nämä moraalinvartijat olisivat kuitenkin itse tarvinneet vahtimista ja usein syyttäjä saattoi olla yhtä tuiterissa kuin syytettykin.

Kustaa H. J. Vilkuna. Kuva: Tauri Kankaanpää
Esimerkiksi kun Grassatim, joka oli eräänlainen kaupunkilainen juopporetkue, lähti vaeltelemaan humalassa, metelöimään, heiluttelemaan miekkojaan ja ammuskelemaan, niin tarvittiin joku ojentemaan häiriköitä. Näitä valvomaan lähtivät porvarit, palovahdit ja kaupunginvahdit, mutta ongelmana oli, että pian nämäkin vaeltelivat katuja juopuneina.

Erilaisten tapahtumien, kuten häiden viettoon puututtiin valtion tasolta ja näiden vieraslukuja rajoitettiin. Mitä ylempiarvoinen talo, sitä enemmän vieraita sai taloon tulla ja enemmän alkoholia nauttia. Kielloista huolimatta häissä kului valtavia määriä alkoholia ja vielä vuonna 1853 eräät häät ylittivät uutiskynnyksen kun 400 vieraan juhlissa ei nautittu yhtään alkoholia. Ennenkuulumatonta!

Mielenkiintoista oli miten jopa käräjillä käyntiin yhdistettiin vahvasti alkoholinkäyttö. Niin kirkoissa, markkinoilla kuin häissäkin työläiset joivat, koska siihen nyt vain sattui tulemaan tilaisuus. Samalla tavalla ajateltiin käräjistä. Jos ei kerta töihin tarvitse mennä ja jonkinlaiseen sosiaaliseen tapahtumaankin ollaan menossa, niin tuopit iskeytyivät pöytään. Humalassa olivat niin syytetyt, syyttäjät kuin yleisökin. Joskus oikeuden menot äityivät melko riehakkaiksi kun humalan voimalla käytiin väittelemään.

Nykyaikaan tultaessa raittiusliike tiukensi otettaan ja kun aiemmin kohtuukäyttö oli vielä sallittua, niin nyt kannustettiin täysraittiuteen. Tuli Turmiolan Tommit ja muut varoittavat esimerkit. Alkoholin ja häiriökäyttäytymisen yhteyttä korostettiin ja osaltaan tämän liikkeen jäljet näkyvät yhä tämän päivän politiikassa.

Naisten juominen ei ollut kauhean yleistä, mutta erityisen paheksuttavaa. Näitä syytettii toistensa turmelemisesta ja hauskan anarkistisia olivatkin kertomukset naisryhmistä, jotka tekivät kylillä omia salaisia viinakauppoja. Miehillä saattoi juominen joskus lipsahtaa sinne alkoholismin puolelle, mutta jos naiselle tuli alkoholista ongelma, niin tämä herkästi leimattiin mielipuoliseksi. Säätyläisnaisten pieni tissuttelu "lääkkeeksi" toki sallittiin.

Juomareiden valtakunta antoi erittäin valaisevan kuvan aiheestaan ja vaikka ote oli hyvin tieteellinen, niin kirja oli jopa hauska. Pääsin naureskelemaan joukolle hulvattomia anekdootteja ja voin tosiaan suositella kirjaa kaikille. Välillä tuntuu, että kirja toistaa itseään kun kerrotaan perusastelmaltaan samankaltaisia tarinoita uudestaan, mutta toisaalta juuri tuo toisto teki kirjasta nimenomaan hauskan. Ihan jo erilaiset ilmaisut vanhalle kunnon humalatilalle olivat mahtavaa luettavaa. On tämä kansa ollut usein ihan täydessä seilissä.


 Juomareiden valtakunta - suomalaisten känni ja kulttuuri 1500 - 1850, 2015, Kustaa H. J. Vilkuna, Teos, Helsinki, arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.