26.11.2022

CircOpera 2.0 - Kansallisooppera


CircOpera 2.0 Kansallisoopperassa oli yksi tämän vuoden odotetuimmistani esityksistä. Tiesin näkeväni mahdollisesti jotain todella isoa, mutta en olisi voinut aavistaa miten isoksi kaikki lopulta oli tehty. Mikä siis teki tästä niin erityisen:

Kansallisooppera on yksi niitä harvoja paikkoja Suomessa, jossa tämän kaltainen esitys olisi ylipäätään mahdollista toteuttaa. Useat näkemäni oopperat ovat omalla tavallaan olleet massiivisia ja sen lisäksi esimerkiksi Pieni merenneito, Oopperan kummitus, Sapiens, Billy Elliot ja viimeisimpänä Fanny ja Alexander ovat olleet valtavia valtavia esityksiä, mutta CircOpera on tällä hetkellä se suurin ikinä näkemäni teos.


CircOpera 2.0, Kuva: Emma Suominen


Olen nähnyt aivan pieniä näytelmiä, jotka tulevat elämään sisälläni vielä rakkaampina, mutta joskus sitä haluaa heittäytyä suurten huvitusten maailmaan. Etenkin kun kyse on sirkuksesta. Olen aina arvostanut sen riehakkuutta ja koko estetiikkaa syvästi. Sekä sirkus että ooppera ovat siitä samanlaisia, että ne ovat molemmat yhtä suurta perhettä. Siksi CircOpera tuntuu kuin hääjuhlalta, jonne kaksi isoa perhettä on kokoontunut juhlimaan.

Olen seurannut miten viime vuosina videoteokset ovat hiljalleen ottaneet yhä isompaa tilaa näytelmissä ja alun kankeuden jälkeen virtuaalisten ja käytännöllisten efektien liitto on tosiaan saavuttanut jotain luonnollista lisäarvoa tuottavaa esityksiin. CircOperassa Mikko Linnavuori venytti valo- ja projisointisuunnittelullaan  todellisuuden rajoja niin, että katsoja ei ehtinyt edes ajattelemaan miten kaikki oli tehty. 


CircOpera 2.0, Kuva: Emma Suominen


CircOperan alussa lavalla nähtiin heijastettu diiva, joka tanssi elektronisen musiikin tahtiin. En olisi uskonut näkeväni oopperan alkavan kun biitti droppaa, mutta nyt on sekin koettu. Tuntuu, että moni muukin maailma sekoittui esityksen aikana, kuin vain ooppera ja sirkus.

Oopperan osuudesta vastasivat upeat laulajat, joista erityisesti Johanna Lehesvuori oli jälleen upea nähdä lavalla. Myös oopperan kuoro sai muutamaan otteeseen ihoni kananlihalle. Jos joku pitäisi nostaa illan tähdeksi, niin sen kunnian antaisin kuitenkin puvustaja Erika Turuselle. Se vanha sirkuksen henki oli elävöitetty nykyaikaan ja samalla sidottu vanhoihin oopperan perinteisiin. Tim Burton olisi kateellinen tämän nähdessään.


CircOpera 2.0, Aarne Pelkonen, Johanna Lehesvuori, Heikki Hattunen, Pihla Terttunen, Kuva: Emma Suominen


Sirkustaiteilijat tekivät illasta vaarallisen tuntuisen. Se välitön riskin läsnäolo yhdistettynä oopperan voimaan on jotain mikä saa lähes unohtamaan hengittää esitystä seuratessa. Tämänkin jutun kuvista näkee millaisista sirkustempuista on kyse, mutta sitä suuruutta, vaaraa ja hämmästystä ei saata niiden välityksellä kokea.


CircOpera 2.0, Israel Cartes Soto, Ray Navas, Kuva: Emma Suominen


Lisätietoa CircOperasta löytyy Kansallisoopperan sivuilta täällä. Toistin usein miten suuri tämä esitys on ja juuri sen haluankin tuoda esiin. Illassa oli paljon muutakin upeaa, kuin silkka koko, mutta joskus sitä kaipaa koettavakseen jotain massiivista. Räjähdyksiä, mahtavaa musiikkia ja loistoa. Sitä tunnetta, kun ei tiedä mihin katseensa kohdistaisi lavalla, koska kaikkialla tapahtuu niin paljon. Orkesteri on nostettu kerrankin yleisöä korkeammalle, ihmisiä lentää kattorakenteissa asti ja varjoissa operoivat taustajoukot ovat jo kuin esitys itsessään. CircOpera on henkeäsalpaava.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti