Oopperan kummitus







“And, despite the care which she took to look behind her at every moment, she failed to see a shadow which followed her like her own shadow, which stopped when she stopped, which started again when she did and which made no more noise than a well-conducted shadow should.”


Oopperan kummitus oli kokemus. Se täytyy ensinnäkin sanoa. Niin kirjana kuin Kansallisoopperan upeana musikaalinakin. Tämä on tarina, joka on kiehtonut minua lapsesta asti, mutta kirjan luin ensimmäistä kertaa vasta juuri ennen musikaalin näkemistä.



Aivan kuten esimerkiksi Les Misérablesin kanssa, musiikki, näytelmä ja kirjan tarina nivoutuivat heti erottamattomasti yhteen. Niistä muodostuu yksi teos ja kokonaisuus, ja on hankala enää muistaa mitkä tapahtumat kuuluvat vain kirjaan ja mitkä musikaaliin.

Tästä syntyy mielestäni paljon enemmän, jotain suurempaa, kuin osiensa summa. Monta teosta sulautuu yhdeksi teemaksi, jonka pieniä yksityiskohtia ja tunnelmia pystyy arvostamaan aivan uudella tavalla. Suosittelen siis kirjan lukemista. Takaan, että tapahtumat Kansallisoopperan lavalla pureutuvat suoraan mieleesi aivan eri tavalla. Olet ikään kuin sijoittanut itsestäsi jo niin paljon tarinaan valmiiksi.

Gaston Leroux julkaisi Oopperan kummituksen (Le Fantôme de l'Opéra) vuonna 1910 ja se suomennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1926. Kummituksesta on tehty lukuisia eri elokuvia ja musikaali on kaupallinen hitti, jolle ei löydy vertaistaan. Se on tuottanut enemmän kuin mikään muu viihdetuote ikinä ja kerännyt yli 100 miljoonaa katsojaa.

Kansallisooppera onkin saanut eri tahoilta hieman kritiikkiä juuri väitetystä kaupallisuudesta. Edellisestä musikaalista, Sweeney Toddista, Oopperatalossa on jo lähes 20 vuotta. Marmatetaan, että Oopperan tulisi pysyä korkeammassa kulttuurissa ja Oopperan kummitus saisi musikaalina pysyä toisilla areenoilla. Kyllä, marmatetaan.

Isolle osalle suomalaisia lätkämatsi ja ilta tosi-tv:n parissa on kulttuuria. Ehkä siis verrattain, Kummitus on kuitenkin lähempänä taiteellista perinnettä, jota myös Kansallisooppera varmasti haluaa ylläpitää. Jos yhden musikaalin esittäminen alentaa kynnystä suuremmalle joukolle astua sisään oopperataloon, niin sehän on vain positiivinen asia ja jos Kummitus on ollut niin kova kaupallinen menestys, niin ehkä sille on syynsä. Ehkä ihmiset sittenkin osaavat tunnistaa suuren tarinan ja sen voiman paremmin kuin muutama kriitikko.

 
Kummituksen tarina on traaginen. Se on goottilainen, romanttinen kauhutarina, jossa Oopperan kummitukseksi nimetty Erik, joutuu katsomaan kuinka tämän rakkauden kohde, Christine, lipuu yhä kauemmaksi toisen miehen syliin. Erikin pakkomielle saa vaarallisia piirteitä tässä kolmoisdraamassa ja tämän kunnianhimo taas asettaa koko pariisilaisen oopperatalon vaaraan.

Tarina on hieman kuin satu, jossa hyvän ja pahan teemat kietoutuvat toisiinsa aivan uusilla tavoilla. Tarina on samaan aikaan hyvin yksinkertainen, että monilulotteinen. Se huokuu mystiikkaa ja vanhojen tarinoiden voimaa. On helppo nähdä miksi se vetoaa niin moneen ihmiseen.

Kirja ja musikaali seuraavat molemmat samaa perusjuonta. Kirjassa Kummituksen hahmo ottaa ehkä vielä synkempiä ja mystisempiä muotoja ja jotkin hahmot on jouduttu karsimaan musikaalista pois. Esimerkiksi eräs salaperäinen persialainen, jolla tuntui olevan paljon tietoa Erikistä, oli lempihahmojani, mutta uupuu musikaalista.

Käynti oopperatalossa on elämys itsessään. Kaikki on suurta ja kiiltävää yksinkertaiselle bloggarille ja heti pääsee tunnelmaan, että nyt irtaudutaan taas jostain. Saliin astuessa saa jo vihiä miten suuri produktio onkaan kyseessä. Orkesteri virittelee kuopassaan soittimia ja lava odottaa tyhjänä ja valtavana.

Pimeyden laskeutuessa lähes pidättelen hengitystäni. Olen jo valmistautunut kirjan lukemisen lisäksi kuuntelemalla eri versioita musikaalista ja katselemalla muun muassa 25-vuotis juhlaesityksen musikaalista Royal Albert Hallista (suosittelen sitäkin erittäin paljon katsomaan). Muistan teoksen lähes ulkoa tässä vaiheessa ja odotan suosikkikohtiani.




Musikaali täyttää odotukseni. Tunsin olevani etuoikeutettu katsellessani miten Kansallisoopperan lava muuttui 1800-luvun pariisilaiseksi oopperataloksi. Lavastus oli jotain mitä en ole ikinä päässyt aiemmin näkemään omin silmin. Kaikki oli suurta, rohkeaa ja tuki loistavasti tarinaa. Teppo Järviselle iso kiitos lavastuksesta. Etenkin ne paljon puhutut portaat kellariin vaikuttivat. Vieläkin pohdin miten ne saatiin toteutettua. Kattokruunusta puhumattakaan...

Musiikki pureutuu edelleen selkäytimiin näytöksen jälkeenkin. Kummituksen musiikista taitaa tulla minulle ikuinen korvamato. Sofie Asplundin Christine, Tero Harjunniemen Raoul ja Ville Rusasen Kummitus vain toimivat yhdessä. Nämä klassisen koulutuksen saaneet laulajat todistivat osaltaan miten tämän tason musikaali ja Andrew Lloyd Webberin sävellys pääsee oikeuksiinsa Kansallisoopperassa.

Moni asia piti hyväksyttää Lontoossa, mutta Kansallisooppera on selkeästi onnistunut tekemään Kummituksesta oman näköisensä. Pidän erittäin paljon siitä, että kieli on säilynyt englantina. Suomennos olisi pilannut jotain itselleni tunnelmassa. Lavan yläpuolella on koko esityksen ajan nähtävissä tekstitys suomeksi ja ruotsiksi.

Laulu oli teknisesti hyvää ja siinä oli riittävästi tunnetta. Christinen tuska, kun tämä kamppailee eri tunteidensa kanssa, on ihan aidosti nähtävissä. Samoin Kummituksen lähes mielipuolinen pakkomielteisyys ja epätoivo. Tiina Puumalaisen ohjauksessa näyttelijät ovat osanneet kaikki löytää rooleistaan oleellisen ja oopperan omat tanssijat tuovat esitykseen vielä lisää eloa. Esityksen oopperapastissit menevät odotetusti samalla ammattitaidolla.

Etenkin Masquerade toisen näytöksen alussa näytti mihin nämä ihmiset kykenevät. Nyt myös Marjaana Mutasen puvustus nousi esiin näyttävästi. Mitään ei ollut liikaa, mutta lavalla tapahtui silti niin paljon samaan aikaan. Se oli hallittua kaaosta ja muukin yleisö oli varmasti minun lisäkseni haltioissaan.

Mutta siis lyhyesti: oli se häkellyttävää. Olin aidosti sanaton esityksen jälkeen ja toivon, että mahdollisimman moni pääsee kokemaan saman. On kuitenkin mahdotonta yrittää pukea sanoiksi sitä kokemusta mikä Kummitus on.




Jos et ole saanut lippua esitykseen, niin älä vielä luovuta. Soittele ja kysy peruutuspaikkoja. Niitä aina tulee silloin tällöin myyntiin. Takaan, että se on vaivan arvoista.

 


Vielä lopuksi haluan antaa isot kiitokset Kansallisoopperalle lipusta ja tunnelmasta, näille seuraaville taiteilijoille uskomattomasta työstä ja koko sille oopperan työryhmälle ammattilaisia, jotka mahdollistavat illan. Se onkin aika pirunmoinen joukko ihmisiä.










Musiikki Andrew Lloyd Webber
Sanoitus Charles Hart
Sanoitus lisäksi Richard Stilgoe
Musiikinjohto Nick Davies / Kurt Kopecky
Ohjaus Tiina Puumalainen
Lavastus Teppo Järvinen
Puvut Marjaana Mutanen
Koreografia Osku Heiskanen
Valaistus Timo Alhanen
Äänisuunnittelu Andreas "Stanley" Lönnquist, Sakari Kiiski

Christine Daaé Sofie Asplund / Hanna-Liina Võsa
Phantom Ville Rusanen / Ilkka Hämäläinen
Raoul, Vicomte de Chagny Tero Harjunniemi / Olli Tuovinen
Monsieur Firmin Sauli Tiilikainen / Juha Eskelinen
Monsieur André Juha Riihimäki / Jussi Miilunpalo
Carlotta Giudicelli Hanna-Leena Haapamäki / Kaisa Ranta
Madame Giry Sari Nordqvist / Päivi Nisula / Emilia Vesalainen
Ubaldo Piangi Mika Pohjonen / Kai Pitkänen
Monsieur Reyer Jarmo Ojala / Arto Hosio
Meg Giry Elli Vallinoja / Vilja Riutamaa
Joseph Buquet / Palopäällikkö Robert McLoud / Jussi Merikanto
Meklari / Monsieur Lefèvre / Palomies Matti Kuronen
Kreivittären uskottu (oopperassa Il Muto) Tove Åman / Katriina Kerppola
Keikari 1 (oopperassa Il Muto) Juhana Suninen
Keikari 2 (oopperassa Il Muto) Roland Liiv
Don Attilio (oopperassa Il Muto) Petri Pussila / Ari Hosio
Passarino (oopperassa Don Juan Triumphant) Juhana Suninen / Roland Liiv

Valokuvat: Kansallisooppera


“Erik is not truly dead. He lives on within the souls of those who choose to listen to the music of the night.”