27.9.2015

Murhaisa päivä Helsingissä - Dekkarifestivaali ja Helsinki Noir



Dekkarit ovat ehkä oma kirjallisuuden lajinsa, mutta niin ovat dekkareiden lukijatkin oma lukijoiden lajinsa. Dekkareiden hahmoihin suhtaudutaan intohimoisesti. Kirjailijoilta vaaditaan melkoista tarkkuutta paikkojen ja tapahtumien suhteen sillä nämä lukijat ovat teräviä. Pienemmitkin virheet havaitaan heti.



En itse ole ikinä oppinut täysillä arvostamaan tätä kirjallisuuden lajia, mutta viimeisen vuoden ajan olen päässyt koko ajan vähän syvemmälle murhien ja sateisten kujien tunnelmaan. Tartuin ensin Åke Edwardsonin kirjaan ja huomasin nauttivani siitä. Sitten kokeilin muun muassa Erik Axl Sundia ja yksi ikilemppareistani, Stephen King, teki myös harharetken dekkarien suuntaan, josta nautin erityisen paljon.

Vietin pienen miniloman dekkareiden maailmassa eilen 16.9 Helsingissä. Hyppäsin bussiin Porvoosta ja suunnistin pienelle lounaalle yksin kirjan kanssa. Kirjavalinta ei ehkä mennyt ihan nappiin värikkään Marimekko-kirjan kera, mutta ainakin Helsinki oli sopivan harmaa luomaan asiaankuuluvaa tunnelmaa.

Ensimmäinen etappini oli dekkarifestivaali Casino Helsingillä, jonne olin saanut kutsulipun. Vastaavia tapahtumia on etenkin muissa pohjoismaissa järjestetty jo paljon, mutta Suomessa tämä oli alansa ensimmäinen. Hyvä uutinen on, että viimeisestä ei ole kyse vaan tilaisuudesta on tarkoitus tehdä jokavuotinen.

Olen vuoden aikana kiertänyt monessa kirjallisuustapahtumassa ja voin sanoa, että tämä oli yksi viehättävimmistä. Tilaisuus oli intiimi ja suuri samaan aikaan. Kirjailijat hengailivat yleisön joukossa ja tunnelma oli niin rentoutunut, että ihmiset uskaltautuivat rupattelemaan näiden kanssa niitä ja näitä. En voisi kuvitella esimerkiksi yhdysvalloissa, että tämänkaltainen avoimuus olisi mahdollista. Tapahtuman suojelija Leena Lehtolainen mainitsikin, että dekkarikirjailijoissa vain on jotain mikä tekee näistä helposti lähestyttäviä.

Kasinoa parempaa paikkaa ei varmaan tälle festivaalille voisi olla. Casino Helsinki on iso, vanha ja arvokas rakennus ja antaa aivan erilaisen taustavireen tapahtumalle kuin jokin tavallinen teatterin lava voisi tehdä. Rulettipöydät, baari ja vanhat pelikoneet ovat juuri oikea ympäristö dekkareiden ystäville ja ei tarvitse vain pönöttää paikallaan tuolissa jos ei halua.



Festivaalin ohjelma koostui muun muassa kiertokävelystä, jossa rikostoimittaja ja kirjailija Jarkko Sipilä esitteli Helsingin rikospaikkoja. Kasinolla taas saattoi nauttia buffet-lounasta päivällä ja monen ruokalajin "murhaillallista" Stella Polariksen esittäessä improvisaatioteatteria. Oli speed-datingin hengessä kirjallisia treffejä kirjalijoiden kera, dekkaridrinkkejä, keskusteluja, dekkarihahmojen luomista ja paljon muuta.

Oli hienoa taas kuunnella miten kirjailijat pureutuvat kirjojensa syntyprosessiin. Festivaalin aloitti keskustelu dekkareiden miljööstä. Ensin Leena Lehtolainen, Jarkko Sipilä ja Katariina Souri (kuva vasemmalla) keskustelivat Helsingin ja Espoon rikosnäyttämöistä ja sitten Tapani Bagge, Jari Järvelä, Saara Kesävuori ja Markku Ropponen paneutuivat kehä III:n ulkopuoliseen maailmaan (kuva alla).


Katariina Souri
Katariina Souri mainitsi ettei oikeastaan kuvaa ympäristö tarkasti osoitteineen ja tarkkoine paikkoineen vaan pitää yleistunnelmaa tärkeämpänä. Jotkut taas tekevät hyvinkin yksityiskohtaisia kuvauksia ympäristöstä ja lukija saattaa seurata tapahtumia vaikka kartan kera. Jotkin rakennukset taas saattavat omata aitoja vastakappaleita todellisuudessa ja kirjailijat kertoivat miten näihin paikkoihin ovat uteliaat lukijat jopa löytäneet tiensä. Dekkarit pureutuvat kiinni todellisuuten eri tavalla kuin moni muu kirjallisuus. Ehkä juuri tämän takia tarkoilla ympäristön kuvauksilla on dekkareissa aivan oma merkityksensä.


Muita festivaalin kirjalijoita olivat Marko Hautala, Pekka Hiltunen, Veli-Pekka Hänninen,Pekka Jaatinen, Ville Kaarnakari ja Pauliina Susi. Mukana olivat myös Suomen dekkariseura ry, Elisa kirja ja useita eri kustantajia.

Kävijä pystyi räätälöimään tilaisuudesta itselleen juuri sellaisen kuin haluaa. Voi valita mitä osia haluaa kuunnella, haluaako käydä vähän pelailemassa välillä (Casino järjesti opastusta pelien maailmaan dekkarivieraille), haluaako syödä vai nauttia vain kirjallisesta ohjelmasta.

Itse vain nautiskelin tunnelmasta, tapasin uusia ihmisiä, kuuntelin kirjailijoita ja nautin pari dekkaridrinkkiä kasinon hämyssä. Hieman kadutti päätös vain minilomailla sillä olisi tehnyt mieli jäädä festivaaleille vaikka koko illaksi, mutta seuraava dekkarikohde odotti jo. Ensi vuonna varaan varmasti tälle enemmän aikaa. Nyt oli kirjallisuustapahtuma todella tehty oikein!
  


Toinen etappini oli Helsinki Noir Amos Andersonin taidemuseossa. Näyttely koostui 1930-luvun Helsinkiä esittelevästä taiteesta dekkareiden hengessä. Olen aiemmin käsitellyt Amoksen Vilhelm Hammershøi-näyttelyä, joka teki suuren vaikutuksen. Tälläkin kertaa Amos onnistui järjestemään todella kiinnostavan näyttelyn ja se vieläpä sopi päivän teemaan täydellisesti.


"Sumuisen ja kostean marraskuun lopulla löytyy Kaivopuiston rannasta hyisen meren syleilystä nuoren naisen ruumis. Ohueen leninkiin ja silkkisukkiin pukeutunut neito nimetään lehdistössä Kaivopuiston Kaunottareksi. Kuka on tuo pitkäsäärinen neitokainen ja mitä hämyisten kivikortteleiden suojissa on tapahtunut? Kaupungin kiireinen poliisikunta saa uuden murheellisen rikoksen selvitettäväkseen."

Helsinki Noir on kiinnostavalla tavalla tarinallinen näyttely. Dekkarien ja taiteen yhdistelmällä on luotu jännittynyt, mutta kaunis tunnelma, joka lähentelee jo eräänlaista mystisyyttä. Mieleen tuli jossain vaiheessa, että tässä kohtaavat Mika Waltari ja Twin Peaks.






Näyttelyn vieras otetaan ihan uudella tavalla osaksi tapahtumia. Saat mukaasi minidekkarin "Kosijana kuolema", jota voit seurata edetessäsi näyttelyn saleja. Kuinka hieno idea! Tämä toi taidenäyttelykäyntiin ihan uuden ulottuvuuden. Taideteokset muodostivat eri tavalla kokonaisuuden kun ne eivät olleet vain yhden kuvallisen teeman ympärillä vaan myös tarinallisen teeman ympärillä.
 
Ragni Cawén, Esikaupungin katu. Kuva: Amos Anderson





Tarina koostu osaksi fiktiivisistä elementeistä ja osaksi dokumentaarisista. Maalauksissa toistuu samankaltaisia teemoja ja etenkin harmaa Helsinki näyttäytyy erityisen vivahteikkaana. Maalausten valinnoissa on yhdistetty 1900-luvun modernismi ja nykytaide. Muita näyttelyssä esiteltyjä taiteilijoita ovat muun muassa Birger Carlstedt, Ragni Cawén, Marcus Collin, Ragnar Ekelund, Väinö Kamppuri, Ali Munsterhjelm, Yrjö Ollila, Juho Salminen, Santeri Salokivi ja Sam Vanni.

Näyttelyn tunnelman asetti Jarno Vesalan (s. 1977) installaatio Verhon takana, josta sitten lähdettiin pitkin Helsingin rantakatuja dekkarin siivittämälle matkalla. Erityisen vaikuttavia minulle olivat Marcus Collinin maalaukset sekä huone, johon oli asetettu seinälle useita heilurikelloja. Niiden äänessä on ollut minulle jotain äärimmäisen pahaenteistä lapsesta asti. 
 
Marcus Collin, Metsätalo. Kuva: Amos Anderson

Helsinki Noir on esillä vielä koko ensi vuoden, joten minilomailuun dekkareiden maailmassa on mahdollisuus vielä ensi vuonnakin kun dekkarifestivaali tekee paluun. Kannattaa myös tarkkailla milloin Amos järjestää kirjoituskilpailun, jossa rikostarinaan etsitään vaihtoehtoista loppua.

Näyttelyn on tuottanut Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistys (STSY) ja sen kuraattorina on toiminut Amos Andersonin taidemuseon näyttelypäällikkö Susanna Luojus.


Väinö Kunnas, Sininen ateljee. Kuva: Amos Anderson





1 kommentti:

  1. Kerrassaan vaikuttava viikonloppureissu! Olisin itsekin halunnut osallistua dekkarifestivaaleille, mutta viikonlopulle osui toinen reissu. Ehkäpä ensi kerralla, jos festareista on tulossa tapa!

    Aloin miettiä omaa suhtautumistani dekkareiden tapaan kuvata ympäristöä yksityiskohtaisesti. Sehän todellakin on osa genreä ja varsinkin kaupunkimiljöön kuvauksista olen aina nauttinut. Jostain syystä olen kuitenkin viime aikoina huomannut pitäväni enemmän sellaisista dekkareista, joissa tietynlaisen yksityiskohtaisuuden sijaan painotetaan alueen tunnelmaa tai vaikkapa hahmojen välisiä suhteita niitä suoraan nimeämättä vaan antamalla hienovaraisesti ymmärtää... Tämänlaisessa yksityiskohtaisuudessa näen dekkareiden kesken suuriakin eroja. Mutta näinhän se on. Dekkaritkin ovat genrenä jo niin suuri ja laaja luokka, että sen sisään mahtuu valtava määrä erilaisia pikkugenrejä.

    VastaaPoista