4.11.2022

Ensimmäinen tasavalta - Kansallisteatteri

Ensimmäinen tasavalta on tarina Suomen tasavallan ensiaskeleista ajassa, joka myrskyisästi muovasi koko Eurooppaa. Vahvojen näyttelijäsuoritusten voimalla avattu ikkuna historiaan tarjoaa uutta innokkaimmallekin historia-intoilijalle.

Kansallisteatteri täytti kunnioitettavat 150 vuotta ja Ensimmäinen tasavalta juhlii merkkipäivää osuvalla näytelmällä. Kansallisteatteri itsessäänkin toimii näyttämönä tarinan sisälläkin, sillä se oli tärkeä kulttuuriväen ja porvariston kohtaamispaikka jo näytelmän tapahtuma-aikoihin.

Ensimmäinen tasavalta kertoo Suomen tasavallan syntyajoista. Miten takapajuisesta sääty-yhteiskunnasta siirryttiin kompuroiden moderniin demokratiaan. Meillä ehkä saatiin ensimmäisenä äänioikeus naisille, mutta sitä ennen täällä ei muutenkaan ollut oikeutta ääneen kuin kymmenesosalla kansasta. Historialliset hahmot astuvat vuorotellen näyttämölle, mutta tällä kertaa suurimman huomion saa monesti syrjään jäänyt K. J. Ståhlberg.

Kuvassa Vesa Vierikko ja Antti Pääkkönen. Kuva Mitro Härkönen.


Ståhlberg oli Suomen ensimmäinen presidentti, jonka uran varrelta löytyy yllättävän paljon tapahtumia, joista saisi aikaan vaikka modernin toimintaelokuvan. Sodan, kidnappausten ja väkivaltaisten kansannousujen lisäksi Ståhlbergin elämästä löytyy myös rakkaustarina, joka on tuotu lavalle lämpimästi pehmentämään suuria yhteiskunnallisia teemoja.


Kuvassa Esa-Matti Long, Vesa Vierikko ja Kristiina Halttu. Kuva Mitro Härkönen.


Näytelmässä on onnistuttu ottamaan kaikki irti näyttelijöiden yksilöllisistä voimista. Jukka Puotilan muuntautumiskyky oli jälleen upea, Vesa Vierikon karisma kääntyi helposti huumoriin, joka valloitti yleisön puolelleen ja aivan erityisesti hyödynnettiin Kristiina Haltun kykyä olla Kristiina Halttu. Koko näytelmä huokui vanhojen elokuvien loistoa ja juuri Halttu kykenee kanavoimaan sitä entisaikojen taikaa, jota niistä elokuvista välittyy.


Kuvassa Kristiina Halttu. Kuva Mitro Härkönen.


Astuessani sisään Kansallisteatteriin, pelkäsin pian osallistuvani pitkään luentoon Suomen poliittisesta historiasta. Astuessani ulos sateiseen Helsinkiin, huomasin ennakko-odotusten olleen oikeassa, mutta olinkin iloinen siitä. Vaikka ajatukset helposti menivät ensin sinne peruskoulun historiantunneille, joilta olisi vain halunnut paeta ulos kavereiden kanssa, niin ne historiantunnithan olivat pitäneet jossain syvillä sisimmissään aivan mielettömiä tarinoita. Onneksi Kansallisteatterissa pääsin viimein kurkistamaan siihen maailmaan, josta opettajat intoilivat.

Vaikka näyttelijöiden työ oli se näytelmän kantava voima, niin juuri tässä esityksessä niiden lukuisten teatterin taustajoukkojen työ tuli todella esille katsojalle. He ovat tehneet suuren työn siinä miten kaikki osaset toimivat niin täydellisesti yhteen. Mustavalkoiset videot pyörivät reaaliaikaisesti näyttelijöiden yläpuolella, kun heitä kuvattiin lavalla ja katsoja pääsi olemaan kahdessa tasossa samanaikaisesti. Toinen tapahtui juuri nyt ja toinen edusti samaa tapahtumaa, mutta historiaan sidottuna mustavalkoisuudessaan.


Kuvassa Vesa Vierikko ja Kristiina Halttu. Kuva Mitro Härkönen.


Lisätietoa näytelmästä ja lipuista löydät Kansallisteatterin sivuilta täällä. Kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus viihtyä teatterissa ja kasvattaa omaa yleissivistystään samaan aikaan.









Käsikirjoitus ja ohjaus Esa Leskinen, lavastus Kati Lukka, puvut Tarja Simone, musiikki Jussi Tuurna, valot Ville Seppänen, videot Joona Pettersson, äänet Esa Mattila, ohjauksen assistentti Helena Vierikko

Rooleissa Kristiina Halttu, Eino Heiskanen, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Taisto Oksanen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Helena Vierikko, Vesa Vierikko

Esitys nähty medialipulla









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti