The Flower Girl on esitys yhteiskunnallisten paineiden kasvamisesta suhteessa yksilöiden identiteettiin, joten on osuvaa, että sitä varten täytyy etsiä pieni kuja ja laskeutua alas kellariin, jossa näyttämö odottaa kuin virallisen kaupunkitilan alapuolella.
The Finn-Brit Players on jo 50-luvulla alkunsa saanut Suomen harrastelijateatteriliittoon kuuluva ryhmä. Kotipaikkanaan ryhmä pitää NoName Theatrea Helsingin Korkeavuorenkadulla. Kyseessä on pieni, mutta erittäin tunnelmallinen teatteri, jossa väliaikatarjoilutkin toimivat mahtavasti.
The Flower Girl kertoo maailmasta, jossa teknologia ja tehokkuuden vaatimus on muuttanut ihmiset puolikuolleeksi massaksi. Nuori Calla (Iiris Kopranen) myy äitinsä kanssa aitoja kukkia, jotka ovat harvinaisia uudessa maailmassa, mutta jotka eivät kuitenkaan kiinnosta ihmisiä. Kun äiti sairastuu, lähtee jo vanhempi Calla (Elisa Beneditti) sirkuksen matkaan, mutta aikuistuessaan itsekin antautuu modernin maailman vietäväksi.
 |
| The Flower Girl, Kuva: Anni Taponen |
Näytelmä on naiivilla tavalla julistava, mutta juuri siksi suosittelen astumaan alas kellariin. Calla edustaa lasta sisällämme ja se ei ole tarina, jota voi kertoa muuten kuin tietyllä määrällä paatosta. Uutta maailmaa edustavat välkkyviä puhelimia tuijottavat harmaat hahmot, jotka marssivat ympäri teatterin tummaa tilaa. Vaikutus on käsinkosketeltava intiimissä tilassa.
Seremoniamestarina toimii sirkustirehtööristä katujen asukiksi langennut Carl Robespierre, jota esittää karismaattinen David Rogers. Pitkä mies vangitsevalla äänellä, jonka silinterihattu välillä hipoi kellarin kattoa. Niukkoja lavasteita käytettiin hienosti hyväksi ja tila muuntui tarinan mukana luonnollisella tavalla.
Kollaasimainen näytelmä koostui paloista tarinaa, jotka tuntuivat olevan kuin napattuja eri näytelmistä ja se oli toimiva ratkaisu. Näyttelijät joutuivat venymään hyvin erilaisiin rooleihin nopeasti ja yleisön mielenkiinnosta pidettiin kiinni loppuun asti. Musiikki oli sentimentaalista ja välillä korosti liikaakin jokaisen kohtauksen tunnelmaa, mutta kappalevalinnat sopivat hienosti tunnelmaan.
NoName -teatteri on itsessään kokemisen arvoinen paikka ja suosittelen vierailemaan. Lisää näytelmästä voit lukea teatterin sivuilta täällä. Alkuasetelma, jossa maailma on harmaa ja sisäinen lapsemme tukahtuu, on virkistävän yksinkertainen ja sen käsittely näytelmässä seuraa tietynlaista lapsellista kerrontaa, jota se julistaa kaipaavansa maailmaan. En tiedä onko näytelmä uhkakuva tulevaisuudesta vai nykyajasta, mutta ei sillä ole niin väliä. Kyseessä on ajatusleikki, jossa selkein symboloiden halutaan aidosti kommentoida kaikkea ajankuvaa.
Written and directed by H. Sven Fernandez.
CAST
Raiyan Amin – Jimmy & Mikhail Bakunin
Jamini Kavoori – Mira & Susan Vilar
Elisa Benedetti – Calla (adult)
Miho Otaki – Elisa
Branislav Dakovic – Ivan & Tristo
Iiris Kopranen – Calla (young)
Jonathan Lagerquist – Hercules & Professor Grant
Annamari Lattunen – Calla's mother
Alexis Quintana Sainz – Student
David Rogers – Carl Robespierre
Sontra Samela – The Dream
Pia Vaquer – Mrs. Rand
Sanjay Shrestha – Alfred & Andrej Bakunin
Producer – Zach Chamberlaine
Photography – Anni Taponen
Choreography – Maria Ga'tsal
Sound design – H. Sven Fernandez
Lighting design – Timo Karppinen
Tech operator– H. Sven Fernandez
Paljon kiitoksia revüüstä ja esittävien taiteiden tukemisesta.
VastaaPoista