Tritonus merkitsee jälleen yhtä onnistunutta Kjell Westön romaanin tulkintaa Kansallisteatterille. Luokkien ja aatteiden välinen kiista, yhteys luontoon ja erityisesti musiikki toimivat teemoina näytelmälle, joka liikkuu eteenpäin nopealla temmolla.
Kansallisteatterin Vallilan näyttämö itsessään luo illalle aivan erityisen tunnelman. Vanhan konepajan riisutut sisukset on hyödynnetty niin hienosti, että tilaan saapuminen on aina juhlaa. Ensi-illan humu suurten teräsnosturien alla lämpimässä valossa tuntui hyvältä.
Tritonus on Kjell Westön romaani, joka hänen moneen muuhun tarinaan poikkeuksellisesti sijoittuu nykyaikaan. Koko tarina tuntuukin nimeomaan kommentoivan nykyaikaa, mutta sen verran vanhanaikaisesti, että olen tyytyväinen näytelmän keskittyvän enemmän ihmisten välisiin suhteisiin.
Koko romaanin tarina vähän yli pariin tuntiin tiivistettynä on aina haastavaa. Tritonuksessa oli saatu todella paljon tarinasta säilytettyä näytelmässä, mutta ehkä hitusen liikaakin. Enempiä spoilaamatta voisin sanoa, että muutama hahmo jäi melko etäiseksi näiden vain käydessä pikaisesti näyttämöllä ja jokin sivujuoni oli ehkä liikaa. Lopulta kuitenkin hämmästyttävän uskollisena kirjalle pystyttiin näinkin valtaisa tarina toteuttamaan.
 |
| Kuva Tommi Mattila. Kuvassa Janne Reinikainen ja Timo Tuominen |
Vaikka tarinaa voi luonnehtia valtaisaksi, niin se toimii aivan elämän perusasioiden äärellä. Kahden erilaisten taustojen omaavan miehen orastava ystävyys esitetään lavalla jopa hieman humoristisesti. Kapellimestari Brander (Janne Reinikainen) ja koulukuraattori Lindell (Timo Tuominen) siirtyvät hitaasti kivien potkiskelusta todelliseen kommunikointiin ajan ja alkoholin avustuksella.
Lindell soittaa kitaraa bilebändissä Rainbow ja nauttii musiikista. Brander on taas tuntunut menettäneen otteensa musiikkiin ja on kuin valmis erakoitumaan rakennuttamaansa taloon saaristossa. Pieni kyläyhteisö ottaa Branderin vastaan nihkeästi, mutta Lindell auttaa sopeutumissa. Vastavuoroisesti Brander auttaa huonolle polulle kääntynyttä nuorta Jonasta (Aleksi Holkko) yrittämällä puhua hänelle.
 |
| Kuva Tommi Mattila. Kuvassa Aleksi Holkko ja Janne Reinikainen |
Jonaksen äiti (Maria Kuusiluoma) on huolissaan, kun Jonaksen äärioikeistolainen ajattelu valtaa kaiken. Brander yrittää ajautua dialogiin pojan kanssa, mutta sen sijaan suuttuukin tälle. Dialogia ei oikeastaan nähdä aiheen ympärillä koko näytelmässä ja se tuntuu todenmukaiselta. Aina vuoropuhelu fasismin kanssa ei ole mahdollista, vaikka kyseessä olisi monien ongelmien kanssa kamppaileva nuori.
Kirjan teemoissa vahvasti näkyvät luonto ja musiikki ovat vahvasti mukana myös näyttämöllä. Erityisesti se musiikki, jota kuullaan Rainbown soittamana lavalla. Annettea esittävä Annika Poijärvi toimii Rainbown solistina ja vetää klassikoita virheettömällä otteella. Muuten niin nopeasti kohtauksissa liikkuvaa näytelmää rytmittää lähes kokonaisten laulujen kuuleminen tasaisin väliajoin, mutta silti ei tullut oloa, että seuraisi musiikkinäytelmää. Kaikki tapahtui todella orgaanisesti.
Kirjan teemoissa vahvasti näkyvät luonto ja musiikki ovat vahvasti mukana myös näyttämöllä. Erityisesti se musiikki, jota kuullaan Rainbown soittamana lavalla. Annettea esittävä Annika Poijärvi toimii Rainbown solistina ja vetää klassikoita virheettömällä otteella. Muuten niin nopeasti kohtauksissa liikkuvaa näytelmää rytmittää lähes kokonaisten laulujen kuuleminen tasaisin väliajoin, mutta silti ei tullut oloa, että seuraisi musiikkinäytelmää. Kaikki tapahtui todella orgaanisesti.
 |
| Kuva Tommi Mattila. Kuvassa Ilja Peltonen, Petri Liski, Juha-Pekka Mikkola, Bruno Baer, Annika Poijärvi ja Timo Tuominen. |
Tritonus on näytelmä, joka pohjaa vahvasti selkeään tarinankerrontaan. Tarina tulee ensin ja se on virkistivää. Lava näytti alkuun autiolta, mutta muuttuu tilanteiden mukana dramaattisesti Antti Puumalaisen äänisuunnittelun ja Max Wikströmin valosuunnittelun ansiosta. Kohtauksia piirretään katsojan mielikuviin aivan, kuten Westö osaa kirjoissaan niin taitavasti tehdä.
Lisätietoa näytelmästä löytyy Kansallisteatterin sivuilta täällä. Luvassa on voimakasta draamaa, mutta musiikin kautta elämänmyönteisellä asenteella. Jos mahdollista niin vahvasti suosittelen tutustumaan myös kirjaan ennen tai jälkeen esityksen. Näiden kahden teoksen pieniä eroja on mielenkiintoista havaita samalla tavalla, kuin tarkastelisi kahden eri sovituksen toteutusta klassisessa musiikissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti