Nomadland on kirja, jossa kuljetaan nykypäivän nomadien matkassa pörssiromahduksen jälkeisessä Amerikassa. Köyhtyvän työväenluokan vaelluksesta on helppo löytää kaikuja John Steinbeckin Vihan hedelmistä.
Jessica Bruder on muun muassa The New York Timesiin, Wirediin, ja Harper's Magazineen kirjoittava toimittaja, jolta on aiemmin ilmestynyt kirja Burning Book: A Visual History of Burning Man. Nomadlandia varten Bruder eli kuukausia Van Haleniksi ristimässään pakettiautossa ja otti osaa nomadien elämään ja näiden tekemiin töihin.
Nomadland on monelle varmasti tuttu myös Chloé Zhaon ohjaamasta elokuvasta, jonka pääosassa näytteli Frances McDormand. Elokuva voitti vuoden 2021 Oscar-gaalassa halutut palkinnot paras ohjaus, paras naispääosa ja paras elokuva.
Kirjan tositarinoiden yhtymäkohdat Vihan hedelmiin eivät ole menneet ohi Bruderilta, vaan kirjassa viitataan usein Steinbeckin klassikkoon. Ihmiset jopa ajautuvat samoihin kaupunkeihin kuin mihin Joadin perhe kirjassa päätyi.
Bruder kuitenkin tekee erotuksen nykypäivän nomadeihin siinä, että kun 1930-luvun laman jälkeiset nomadit lähtivät etsimään uusia koteja ja uusia mahdollisuuksia, niin nykypäivän nomadit valmistautuvat elämään tien päällä uutena normaalina. Toiveita kaiken tasaavasta paremmasta ajasta ei ole näköpiirissä ja köyhyys muuttuu osaksi omaa persoonaa.
"America is the wealthiest nation on Earth, but its people are mainly poor, and poor Americans are urged to hate themselves . . . Every other nation has folk traditions of men who were poor but extremely wise and virtuous, and therefore more estimable than anyone with power and gold. No such tales are told by the American poor. They mock themselves and glorify their betters."
On hankala kirjoittaa nomadeista ilman, että romantisoisi elämäntyyliä, jossa eletään vapaana yhteiskunnan kahleista ja pidetään valtavia luonnonnäkymiä omana takapihanaan minne vain sattuu pysähtymään. Bruder tekee kirjassa selväksi, että on selkeä ero leireilyssä ja siinä, että liikutaan paikasta toiseen, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.
"In homes across the country, kitchen tables are strewn with unpaid bills. Lights burn late into the night. The same calculations get performed again and again, over and over, through exhaustion and sometimes tears. Wages minus grocery receipts. Minus medical bills. Minus credit card debt. Minus utility fees. Minus student loan and car payments. Minus the biggest expense of all: rent.In the widening gap between credits and debits hangs a question: What parts of this life are you willing to give up, so you can keep living?"
Vaikka köyhyyden kokemus ja epätasa-arvo sävyttävät kirjaa, niin nomadien yhteisössä on toivoa herättävää lämpöä ja toverillisuutta. Myös Steinbeck kirjoittaa Vihan hedelmissä: "If you're in trouble or hurt or need–go to poor people. They're the only ones that'll help–the only ones."
Vanhemmista naisista Yhdysvalloissa, yksi kuudesta elää alle köyhyysrajan. Puolet enemmän kuin miehistä. Myös valtion tuet ovat huomattavasti alhaisemmat miehiin verrattuna muun muassa sen vuoksi, että työelämässä naisen dollari edelleen on noin 80 senttiä. Nomadeissa onkin useita yksin matkaavia naisia ja McDormandin hahmo elokuvassa kuvaa yhden kuvitteellisen naisen matkaa kuin näiden kaikkien edustajana.
Elokuva on mielenkiintoinen yhdistelmä faktaa ja fiktiota. McDormandin hahmon rinnalla kulkevat nomadit ovat aitoja ihmisiä, joista osa on tuttu jo kirjan sivuilta. Elokuvassa on myös samankaltainen ote kuin Bruderin kirjassa, jossa tämä seuraa ihmisten elämää toimittajana. Elokuvassakaan emme näe mitään mitä McDormandin hahmo ei näkisi, vaan tämä ikään kuin dokumentoi tapahtumia meille.
Elokuva on läpeensä kaunis. Yhdysvaltojen laajat maisemat toimivat taustana sen ekonomiselle laskulle ja näemme läheltä nomadien huolet terveyden, rahan, työpaikkojen ja autojen kanssa. Autojen pieneen tilaan mahdutetut elämät ovat poikkeuksellisen paljaasti kaikkien nähtävillä ja ihmisten tarinat itsessään kantaisivat koko elokuvaa. Mukaan ahdetut fiktiiviset juonen kaaret oikeastaan tuntuvat lähinnä irrallisilta.
Elokuvan kauneuden taakse piiloutuu paljon epäkohtia, joita kirjassa käsitellään laajemmin. Esimerkiksi miten Amazonin kurjat työolot iskevät erityisesti nomadien yhteisöön, joita yhtiö käyttää kausiluonteisesti hyväkseen. Kesäisin ei varastojen ovia pidetä auki, vaikka työntekijät pyörtyilevät kuumuudessa. Sen sijaan Amazon pitää ambulansseja jatkuvasti oven ulkopuolella ja jakaa särkylääkkeitä automaateista.
Yhdysvaltojen poliittiseen tilanteeseen ei elokuvassa juuri kosketa ja sen tarina toimiikin erinomaisesti antamaan lähinnä henkilökohtainen kuva yhden ihmisen matkasta, joka tukee kirjan yleisempää otetta. Ihmiset löytävät kauneutta yllättävistä paikoista ja se on sanoma, joka yhdistää sekä kirjaa että elokuvaa.
Mainoslinkit merkattu: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti