Mentalisti on viihdyttävä dekkari ja sen taikuuteen liittyvä tarina tarjoaa hieman erilaisen taustan murhille. Onneksi myös herkullisille rikoskirjallisuuden kliseille on jätetty tilaa.
Camilla Läckberg ja Henrik Fexeus ovat yhdessä teoksen luomisen takana. Läckberg on yksi Ruotsin suosituimmista dekkaristeista ja Fexeus taas yksi Ruotsin suosituimmista mentalisteista. Dynamiikka, joka toistuu myös kirjan tarinassa. Läckbergin kirjasta Kultahäkki olen aiemmin kirjoittanut täällä.
 |
| Camilla Läckberg ja Henrik Fexeus / kuvaaja Elisabeth Toll / saatu Nordinilta kesäkuussa 2021 |
Pääsin tutustumaan kirjaan ja sen kirjoittajiin Kirjamessujen aikaan hotelli Kämpissä järjestetyssä tilaisuudessa. Varmasti usean aiemman tilaisuuden nopeaan tahtiin läpikäyneet kirjailijat vaikuttivat rennoilta ja hyväntuulisilta jutellessaan raaoista tavoista murhata ihmisiä ja piilottaa näiden ruumiit.
Koska kirja jakautuu selkeästi etsivän osioihin ja mentalistin osioihin, niin voisi ajatella sen lukujen kirjoittamisen olleen jakautunut kirjailijoiden kesken, jotka ovat asiantuntijoita juuri noilla aloilla. Läckbert ja Fexues eivät kuitenkaan enää edes muistaneet mitkä osiot olivat kenenkin kirjoittamia, vaan yhteistyö oli kokonaisvaltaista ja saumatonta.
Mentalisti kertoo murhista, joiden taustalla tuntuu olevan lavataikuuteen perehtynyt tekijä. Ensimmäinen ruumis löydetään laatikosta miekkojen lävistämänä. Kuin pieleen mennessä taikatempussa. Ruumis, ei niin yllättäen, on nainen ja tätä klisettä alleviivattiin tekstissäkin osoittaen kuitenkin, että joskus näille kliseille on syynsä. Naiset eivät ole yleensä uhreja pelkästään fiktiossa.
"Hän näki mielessään, kuinka paljettiasuinen avustaja - nainen tietysti, naisiahan aina nöyryytettiin taikatempuissa - kömpi laatikkoon ja kuinka taikuri - mies tietysti - pisti pitkiä miekkoja laatikossa olevista aukoista sisään yleisön päästellessä "aaaah"- ja "ooooh" -ääniä. Mina oli googlannut sen. Kyseinen naisvihamielinen illuusio oli nimeltään The Sword box, tai vaihtoehtoisesti Sword cabinet, Sword casket tai Sword basket. Rakkaalla lapsella on selvästi monta nimeä. Alkuperäisessä muodossaan esityksessä ei edes ollut laatikkoa, vaan pelkästään pieni kori. Jonka sisällä oli lapsi. Iljettävää. Ilmeisesti temppua pidettiin kuitenkin klassikkona. Lapset ja naiset. Aina samat uhrit."
Etsivä Mina Dabiri kutsuu taituudesta paljon tietävän mentalisti Vincent Walderin avukseen tutkimuksessa. Aina askeleen edellä oleva murhaaja laittaa parin käyttämään vahvuuksiaan kuin nordic noir -supervoimia ja näiden keksityistä heikkouksista huolimatta, lukijaa kosiskeleva ihmisen erinomaisuus auttaa lopulta selviytymään.
Luvassa on siis inhimillisillä ongelmilla piinattuja hahmoja, joiden erityiset kyvyt tekevät näistä kuitenkin aivan erityisen teräviä. Hieman kuin muutamassa muussakin dekkarissa, joita on viime vuosina ilmestynyt. Tämä ei välttämättä ole kirjalle heikkous.
En yleensä lue dekkareita paljoa, mutta olen viime vuosina löytänyt niistä samankaltaista iloa kuin vaikka Netflixistä sarjojen ahmimisella. Näiden kirjojen taustalta löytyy hyvin samankaltaisia teemoja ja tunnelmia, jotka luovat ikään kuin rutiinien niiden lukemiseen ja sen kautta rauhallisen tunteen. Ylipäätään rajanvedot "korkeakirjallisuuden" ja "viihteen" välillä ovat mielestäni keinotekoisia ja turhia.
Mentalistin yli kuutensataan sivuun venytetty tarina voisi tuntua joillekin puuduttavalta (kuten esimerkiksi Kansan Uutisten kritiikissä kirjoitettiin), mutta tuhansien Netflix-tuntien veteraanina osasin arvostaa sitä lukijan puuduttamista viihteeseen.
Murhien, veren ja pimeiden puolien käsitteleminen viihteessä tarjoaa turvallisen tilan käsitellä vaikka vain alituisesti vaikeita asioita ja ehkä ne jopa vetoavat johonkin meidän kuolemaviettiimme. Joka tapauksessa niistä nauttimiseen antautuminen tuntuu yhtä hyvältä kuin suklaalevyn vetäminen ja tämä kyseinen levy oli hyvin makoisa.
Mentalisti, 2021, Camilla Läckberg, Henrik Fexeus, alk. Box, suom. Kirsi Kokkonen, Otava, arvostelukappale
Mainoslinkit merkattu: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti