Silloin tällöin onnellinen on kirjan kansien väliin laitettu isä ja pojan välinen kirjeenvaihto, jossa käsitellään lapsuutta, uraa, kirjallisuuden maailmaa ja välillä niin henkilökohtaisia asioita, että lukijana tuntee itsensä tirkistelijäksi.
Antti Rönkä julkaisi viime syksynä esikoisromaaninsa Jalat ilmassa, jossa tämä kuvailee kipeästi ja osin omakohtaisiin muistoihin perustuen koulukiusaamista ja sen jättämiä jälkiä.
Petri Tamminen on Antin isä ja jo pitkää uraa tehnyt kirjailija. Tältä ovat ilmestyneet muun muassa kirjat Suomen historia, Musta vyö ja Enon opetukset.
 |
| Petri Tamminen ja Antti Rönkä. Kuva: Marek Sabogal |
Silloin tällöin onnellinen lukeutuu jatkoksi kirjeenvaihtoromaanien genreä, jolla ihan yleisesti on paljon tarjottavaa lukijoille. Kahden ihmisen välinen vuorovaikutus tarjoaa usein oivalluksia ja syvyytä, joka muuten ei olisi mahdollista.
"Moi Antti
-Ne on niin vantteria. Muistatko vielä repliikinj? Olit eskarilainen ja pohdit,että ekaluokkalaiset on jotenkin erilaisia. Ja minä siihen,että millä tavalla erilaisia. Edelleen aina kun pyöräilen tuosta alakoulun ohi ja näen pihalla koululaisia, minua alkaa naurattaa se niiiden vantteruus. Mutta miten on, näyttävätkö opiskelijat siellä yliopistolla nyt vantterilta?"
Sanoin, että tätä kirjaa lukiessa tuntee itsensä tirkistelijäksi, mutta lopulta se taitaa juuri olla monen hyvän kirjan merkki. Jos tunnen kirjailijan tuovan itsestään esiin jotain niin todellista ja henkilökohtaista, että se saa itsessäni aikaan reaktion, niin voin olettaa tämän löytäneen jotain tärkeää sanottavaa.
"Isä,
luin kirjeesi yliopiston kanttiinissa - kännykältä totta kai - ja minulle tuli niin kiire vastaamaan, että heitin lopun earl greyn roskiin. En tiedä, onko hyvä vastata näin nopeasti. Joo, muistan ne vantterat koululaiset. Muistan myös kirpeän, meritähden muotoisen irtokarkin, jonka annoit eskarin ensimmäisen päivän aamuna. Sanoit että saan syödä karkin, kun päivä on niin erityinen. Se oli hyvä karkki, ostan niitä edelleen joskus. Nykyään niitä vain näkee harvoin. Mutta muistan siis hyvin miltä koululaiset näyttivät. He näyttivät siltä, että koulun piha kuuluu heille ja he tietävät miten siellä ollaan. Heidän takit ja reput olivat virallisempia kuin omani. Tuo vantteria-havainto on siitä lähtien kuulunut elämäni peruskokemuksiin. Siltä minusta tuntuu joka paikassa, varsinkin täällä yliopistolla: Muut ovat vantteria. Muut opiskelevat täällä oikeista syistä ja hyvällä menestyksellä. Muut tietävät mitä tekevät ja mitä heistä tulee."
Vaikka kirjeenvaihto on juuri näiden kahden ihmisen välistä, niin keskustelut liikkuvat universaalisti kiinnostavissa aiheissa, kuten juuri häpeän ja riittämättömyyden tunteissa, joita edellisistäkin tekstinäytteistä voi havaita. Erityisesti tunsin saavani verhontakaisen kurkistuksen suomalaisen kirjallisuuden maailmaan tämän kirjan sivuilta.
"Isä,
luulin että vapautuisin riittämättämyydestäni sitten, kun saan kustannussopimuksen. Nyt minulla on kustannussopimus, mutta edelleen tuntuu täysin riittämättömältä. Oikeastaan riittämättömyyden tunne on jopa kasvanut. Ennen pelkäsin etten osaa kirjoittaa riittävän hyvin. Pelkään sitä edelleen, mutta sen lisäksi pelkään ettei kustannussopimus ole oikeutettu."
On silmiinpistävää, että kirjeenvaihdon osapuolet ovat monella tapaa epätasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden, mutta hyvin luonnollisella tavalla. Poika pelkään tunnustuu isälleen kaikkea ja päinvastoin ja nuori kirjailija hakee neuvoa ja tukea kokeneelta kirjailijalta. Tamminen vastaa pojalleen:
"Mutta hienoa, meillä on käsissämme kiinnostava tapaus:huoli, joka on todistetusti turha. Joten saamme siitä erinomaisen kiintopisteen tutkia sielunelämääsi. Osa huolistasi on todistetusti turhia - nyt pitää enää selvittää, kuinka suuri osuus? Kymmenen prosenttia? Puolet? 98 prosenttia?"
Silloin tällöin onnellinen on soljuva ja henkilökohtaisuudessaan todella mielenkiintoinen kirja, joka toimii myös eräänlaisena ajankuvana. Nuorempi sukupolvi kommunikoi vanhemman kanssa ja bloggaajien ja Goodreadsin kaltaiset aiheet liukuneet kirjailijoiden maailmaan. Myös itse kirjeenvaihto voi nykyään liikkua useiden kanavien kautta niin, että sen rytmi vaihtuu hitaasta nopeaan. Välillä tässäkin kirjassa siirryttiin kommunikoimaan WhatsAppin välityksellä.
Antti Rönkä ja Petri Tamminen, 2020, Silloin tällöin onnellinen, Gummerus
*mainoslinkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti